Korkeakoulujen kevään ensimmäisen yhteishaun hakijamäärä laski reilulla neljänneksellä
Kevään 2026 ensimmäinen yhteishaku korkeakouluihin päättyi keskiviikkona 21.1. Haettavana oli noin 9 000 aloituspaikkaa 440 hakukohteesta, joista suunnilleen puolet oli ammattikorkeakoulujen ja puolet yliopistojen koulutuksia.
Yhteishakuun osallistui yhteensä noin 23 700 hakijaa, mikä on vajaa 9 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Hakijoista hieman yli puolet oli muita kuin EU- ja ETA-alueen tai Sveitsin kansalaisia, joita kiinnostivat erityisesti korkeakoulujen vieraskieliset koulutukset. Taideyliopiston koulutuksiin pyrki yli 3 500 hakijaa ja Tampereen yliopiston teatteritaiteen koulutukseen hieman alle 1 000 hakijaa. Suurimmat kansalaisuusryhmät olivat Suomen (39 % hakijoista), Pakistanin (10 %), Bangladeshin (8 %), Nigerian (6 %) ja Intian (5 %) kansalaiset. Kaikkiaan hakijoissa oli 147 kansalaisuuden edustajia.
Hakijoiden kokonaismäärän pudotus selittyy pitkälti sillä, että EU- ja ETA-alueen tai Sveitsin ulkopuolelta oli nyt selvästi vähemmän hakijoita: viime vuonna heitä oli yli 20 000. Eniten pudotusta oli nigerialaisten, bangladeshilaisten ja nepalilaisten määrässä. Suomalaisten hakijoiden lukumäärä pysyi suunnilleen samana, mutta heidän suhteellinen osuutensa kasvoi (2025: 25 %).
EU- ja ETA-alueen tai Sveitsin ulkopuolelta tulevat opiskelijat maksavat suomalaisissa korkeakouluissa lukukausimaksuja. Viime vuodesta alkaen he ovat maksaneet myös 100 euron hakemusmaksun, mikä silloin johti hakijamäärän puolittumiseen vuoden 2024 luvuista. Sama syy on varmasti osaltaan vaikuttanut nytkin.
Hakijamäärä sisältää 21.1.2026 mennessä hakemuksensa jättäneet. Luku tulee tästä vielä pienenemään, sillä hakemuksen voi jättää ennen hakemusmaksun maksamista ja joukossa on nyt hakijoita, jotka saattavat lopulta jättää maksun maksamatta. Viime kevään vastaavassa haussa tällä perusteella karsiutui noin 6 000 hakijaa. Lopullinen hakijamäärä on selvillä helmikuussa, kun kaikki hakemukset on käsitelty.
Koulutusalojen välillä on suuria eroja kilpailussa aloituspaikoista
Määrällisesti eniten hakijoita oli edellisvuosien tapaan kauppa-, hallinto- ja oikeustieteiden sekä tietojenkäsittely- ja tietoliikennealojen koulutuksiin.
Korkeakouluissa kovin kilpailu aloituspaikoista käydään taide- ja kulttuurialoilla (9,2 hakijaa/aloituspaikka), yhteiskunnallisilla aloilla (8,7) ja kasvatusaloilla (4,9).
Vähiten hakijoita suhteessa aloituspaikkoihin on puolestaan tekniikan aloilla (2,6 hakijaa/aloituspaikka) ja tietojenkäsittely- ja tietoliikennealoilla (2,8).
Valintojen tulokset julkistetaan viimeistään toukokuun lopussa
Tällä hetkellä korkeakoulut tarkistavat hakemuksia ja järjestävät valintakokeita. Kevään ensimmäisen yhteishaun valintojen tuloksia julkaistaan helmikuun alusta alkaen. Kaikki tulokset julkaistaan viimeistään 27.5. Kevään ensimmäisessä yhteishaussa hakija voi tulla hyväksytyksi niin moneen koulutukseen kuin valintamenestys riittää, mutta voi ottaa vastaan vain yhden opiskelupaikan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta.
Suomalaiset hakijat voivat seurata opiskelijavalintansa tilannetta Opetushallituksen ylläpitämässä Oma Opintopolku -palvelussa. Kaikki opiskelijaksi hyväksytyt saavat automaattisesti tiedon valinnasta sähköpostilla.
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa maaliskuussa
Kevään toinen yhteishaku järjestetään 10.3.–24.3.2026. Tällöin haetaan korkeakoulujen syksyllä alkavaan suomen- ja ruotsinkieliseen koulutukseen.
Opetushallitus vastaa korkeakoulujen yhteishakujen valtakunnallisesta toteutuksesta sekä koulutukseen hakeutumiseen ja valintaan liittyvän valtakunnallisen tiedotuksen järjestämisestä. Kaikkiin koulutuksiin haetaan Opetushallituksen ylläpitämässä Opintopolku-palvelussa.
Lisää hakua koskevia tilastoja löytyy tilastopalvelu Vipusen Haku ja valinta -raporteilta. Valitse suodattimeksi koulutuksen alkamisvuosi 2026, koulutuksen alkamiskaudeksi syksy, hakutavaksi yhteishaku ja hakuajaksi haku 1/hakuaika 1. Tilastot päivittyvät kerran vuorokaudessa ja edellisen päivän luvut ovat tiedossa kello 16 mennessä.
Lisätietoja:
- Erityisasiantuntija Ilmari Nokkonen ilmari.nokkonen [at] oph.fi, p. 029 533 8687
- Erityisasiantuntija Janni Jokela janni.jokela [at] oph.fi, p. 029 533 1818