Kansainvälisyyttä kaikille!

Blogi
Kansainvälistyminen
Pitääkö olla huolissaan, jos kansainvälisyys kiinnostaa tyttöjä enemmän kuin poikia? Maistereiden lapsia enemmän kuin duunariperheen vesoja? Tai pääkaupunkiseudulla asuvia enemmän kuin itäsuomalaisia?

Anne Siltala

Oppilaitokset ovat kansainvälistyneet, mutta tilastot paljastavat, että esimerkiksi ulkomaanjaksoille lähteminen ei ole tasa-arvoista. Kaikilla koulutusasteilla sukupuoli, sosioekonominen tausta ja asuinalue ohjaavat sitä, ketkä hankkivat kansainvälistä osaamista ja ketkä eivät – ja ketkä ylipäätään näkevät sen mahdollisuutena itselleen.

Määritelmällisesti kansainvälistymismahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa yhdenvertaisia mahdollisuuksia kansainvälisyyteen sukupuolesta, sosioekonomisesta taustasta, erityisryhmään kuulumisesta, etnisestä taustasta tai asuinpaikasta riippumatta.

Tasa-arvon voi nähdä myös muodollisena mahdollisuuksien tasa-arvona, jolloin huomio on esteiden ja syrjivien käytäntöjen poistamisessa. Toinen näkökulma on tosiasiallinen tulosten tasa-arvo, jossa sallitaan positiivinen erityiskohtelu osallisuuden varmistamiseksi. Korkeakouluopiskelijat tekevät eniten ulkomaanjaksoja. Korkeakouluissa mahdollisuuksien tasa-arvo onkin saavutettu, koska paikkoja riittää kaikille halukkaille lähtijöille. Silti tosiasiallinen tasa-arvo ei toteudu, koska kaikki opiskelijaryhmät eivät ole yhtä aktiivisia lähtijöitä. Muodollinen tasa-arvo ei siis tavoitteena riitä, vaan tarvitaan erityistä tukea niille, joita tilastoissa näkyy vähemmän.

Mitä tilastot ja selvitykset kertovat kansainvälisyyden tasa-arvoisuudesta?

Ulkomaanjaksoille lähtee ennen kaikkea tyttöjä ja naisia – kaikilla koulutusasteilla ja -aloilla. Monet naisvaltaiset alat erottuvat aktiivisina, mutta naiset ovat todennäköisempiä lähtijöitä myös miesvaltaisilla aloilla. Tutkimusten mukaan lähdön esteitä ovat mm. kustannukset, ero läheisistä ja pelko opintojen viivästymisestä.

Euroopassa on selvitetty korkeakouluopiskelijoiden sosioekonomisen taustan vaikutuksia kansainvälisyyteen. Tulosten mukaan Suomessakin lähtöä suunnittelevien ja lähtevien sosioekonominen tausta on korkeampi kuin niiden, jotka jäävät. Toisaalta tutkimukset osoittavat, että heikommasta asemasta lähteneet hyötyvät kansainvälisyyskokemuksista suhteessa enemmän. Kansainvälisyys voi olla se käänne, jonka myötä oppija alkaa kasvaa potentiaaliinsa.

Myös asuinpaikka vaikuttaa. Vuosikurssin kokoon suhteutettuna aktiivisimpia lähtijöitä ovat korkeakouluopiskelijat Etelä-Suomesta ja ammattiin opiskelevat pohjoisesta Suomesta, kun taas Itä-Suomesta lähdetään harvemmin. Uusimaa ja Pohjois-Karjala ovat aktiivisimmat maakunnat koulujen oppilasliikkuvuudessa ja Päijät-Häme ja Pohjois-Savo vähiten aktiiviset, kun lähtijöiden määrä suhteutetaan maakunnan koko oppilasmäärään.

On myös havaittu, että kansainvälisyys kasautuu samoille henkilöille, jopa koulutusasteelta toiselle. Kerran ulkomaanjaksolla ollut lähtee todennäköisemmin uudestaan. Kansainvälisyys aloitetaan varhain ja kokemuksia kerätään koko koulutuspolun ajan.

Peruskouluista ulkomaanjaksolle lähtee vain yksi prosentti oppilaista, joten siellä kotikansainvälisyydellä on keskeinen rooli kansainvälisyyden tasa-arvon edistämisessä. Tämäkin toiminta – ulkomaiset vieraat, teemapäivät, työpajat, leirikoulut ja niin edelleen – houkuttaa enemmän niitä, joilla jo on kansainvälisiä kokemuksia.

Miksi kansainvälisyys on tärkeää?

Kansainvälinen osaaminen nähdään usein kilpailutekijänä niin yksilöiden, organisaatioiden kuin yhteiskunnankin kannalta. Kyse on kielitaidosta ja kulttuurisesta osaamisesta, mutta myös muista työelämävalmiuksista, kuten vuorovaikutustaidoista sekä kyvystä ratkaista ongelmia ja sietää epävarmuutta. Alalla kuin alalla pitää tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa ja ajatella omaa kokemuspiiriä laajemmin. Kansainväliset kokemukset parantavat siis työllistymis- ja uramahdollisuuksia.

Kansainvälisyydellä on myös laajempi merkitys, joka liittyy monikulttuurisuuteen, kansalaistaitoihin, sivistykseen sekä maailmankansalaisuuteen; siihen, että näemme itsemme osana maailmaa ja ymmärrämme muita kulttuureja, tapoja ja uskomuksia.

Miten voisimme siis huolehtia siitä, että kaikki oppijat saavat tarvitsemaansa kansainvälistä osaamista koulutuspolkunsa aikana?

Miten oppilaitokset voivat edistää kansainvälisyyden tasa-arvoa?

Olemme pitäneet kansainvälisyyden tasa-arvoa esillä kahdessakin eri hankkeessa. Vuonna 2013 näkökulmana oli kansainvälinen liikkuvuus eri koulutusasteilla; silloin määriteltiin käsitteitä ja selvitettiin tasa-arvon toteutumista. Tuloksena oli joukko suosituksia oppilaitoksille, päättäjille ja kansainvälistymistä tukevien ohjelmien toteuttajille.

Vuonna 2016 alkaneessa Kansainvälisyyttä kaikille! -hankkeessa näkökulma laajeni kotikansainvälisyyteen. Kohderyhmänä olivat erityisesti toisen asteen oppilaitokset ja ammatillisen koulutuksen miesvaltaiset alat. Lisäksi pyrittiin vaikuttamaan nuorten miesten asenteisiin kokeilemalla uusia toimintamalleja, kuten yhteistyötä suosittujen tubettajien kanssa. Oppilaitoksille tarkoitetut suositukset päivitettiin ja kotikansainvälisyyden ulottuvuus sisällytettiin niihin. Oppilaitoksilta kerätyt hyvät käytännöt työstettiin raportiksi ja tehtiin diasetti, jonka avulla teemaa voi työstää eteenpäin.

Mahdollisimman monen nuoren tulee päästä osalliseksi kansainvälisyyden hyödyistä hänelle parhaiten sopivalla tavalla. Kansainvälisyyden tasa-arvon edistämiseen on paljon keinoja. Kuten uudistetut suosituksetkin kertovat, aina ei tarvita edes rahaa, sillä jo suhtautumistavan muutos tai valintakriteerien tuunaaminen vievät tasa-arvoa eteenpäin.


Kirjoittaja

Anne Siltala
Vastaava asiantuntija