LI1 –moduulin tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää liikuntataitojen sekä fyysisen aktiivisuuden merkityksen oman toimintakyvyn, terveyden ja hyvinvoinnin perusedellytyksenä. Opiskelija saa monipuolisia kokemuksia yhdessä liikkumisesta, osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä reilun pelin hengessä. Opiskelijan koettu liikunnallinen pätevyys ja myönteinen minäkuva vahvistuvat uuden oppimisen sekä liikunnan tuoman ilon ja virkistyksen myötä.

Yleiset tavoitteet (LOPS 2019)
•    soveltaa liikuntataitoja ja -tietoja erilaisissa liikuntatehtävissä, -muodoissa ja lajeissa eri vuodenaikoina ja eri olosuhteissa (kuten sisällä, ulkona ja vedessä)
•    osaa toimia vuorovaikutustilanteissa toisia kunnioittavasti, auttaa ja kannustaa muita liikuntatunneilla sekä antaa rakentavaa palautetta ja vertaisarviointia
•    yrittää parhaansa suorittaen tehtävänsä tunnollisesti ja vastuullisesti, työskennellen aktiivisesti ja asiallisesti sekä kehittäen itseään pitkäjänteisesti.

Keskeiset sisällöt (LOPS 2019)
•    liikuntataitojen soveltaminen erilaisissa opetusryhmän yhteisissä liikuntatehtävissä, -muodoissa ja lajeissa opiskeluympäristön mahdollisuuksia (kesä-, talvi-, luonto- ja vesiliikunta) sekä sisä- ja ulkoliikuntaa monipuolisesti toteuttaen
•    opetusryhmän yhteistyötaitoja ja yhteishenkeä kehittävät liikuntatehtävät ja -leikit sekä pelit.

Jokainen meistä on oma ainutkertainen yksilönsä. Monilla näillä yksilöllisillä piirteillä ja ominaisuuksilla on geneettisesti periytyvä biologinen perusta. Tällaisia periytyviä tekijöitä ovat esimerkiksi temperamenttiin ja ulkonäköön liittyvät piirteet. Näitä periytyviä piirteitä tunnistetaan yhteisinä piirteinä sekä ominaisuuksina omien vanhempien ja lähisukulaisten kanssa. Yksilön fyysiset ominaisuudet kuten pituus, lihastyyppi (esim. nopeiden ja hitaiden lihassolujen suhde) ja hengitys- ja verenkiertoelimistön kapasiteetti ohjaavat lapsesta saakka yksilölle fyysistä mielihyvää ja onnistumisen tunteita synnyttäviin liikuntaleikkeihin ja liikuntamuotoihin. (Malina ym. 2004) Pienikokoiset, itsensä nopeiksi ja ketteriksi tuntevat yksilöt nauttivat yleensä liikuntamuodoista, joissa heidän ominaisuuksistaan on etua. Vastaavasti pitkät ja ulottuvat yksilöt saavat onnistumisen kokemuksia liikuntamuodoissa, joissa pituudesta ja ulottuvuudesta on etua. Muun muassa näistä syistä johtuen eri yksilöillä on omia liikuntamieltymyksiä, jotka muokkaavat heidän omaa käsitystään itsestä liikkujana.

Yksilöillä on eroja myös liikkumisen motiiveissa. Yksi innostuu kilpailemisesta, toinen tanssimisesta yksin tai yhdessä ja kolmas saa nautintoa rauhassa luonnossa liikkumisesta. Motiiveina voivat olla myös painonhallinta tai stressinhallinta. On hyvä pohtia, mikä motivoi itseä ja miten se ylläpitää säännöllistä liikkumista. Liikunnan ei tarvitse olla hikipäässä rehkimistä, vaan se voi olla myös rauhallista tekemistä, kuten kehonhuolto tai kevyt kävelylenkkeily. Lukion laaja-alaisissa osaamisen kuvauksissa hyvinvointiosaamisen sisällöissä omien vahvuuksien tunnistaminen ja käyttäminen tuodaan esiin mm. oman identiteetin rakennusaineksina. Monipuolinen liikkuminen ja erilaiset liikuntasisällöt ovat rakennusaineksia yksilön identiteetin muodostamiseksi.

Riippumatta siitä, minkälainen geeniperimä tai motiivi yksilöllä on liikkua hänen fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset ominaisuutensa kehittyvät toistojen, kokemusten ja harjoittelun myötä. Samalla hän kerryttää erilaisia taitoja liikkua ja löytää itselleen sopivan tavan ja paikan liikkua sekä huolehtia omasta hyvinvoinnista ja terveydestä. 

Toisinaan harjoittelu edellyttää poikkeuksellista sinnikkyyttä. Tämä voi viitata siihen, että yksilöllä saattaa olla motorisen oppimisen haasteita. Tyypillisesti motorisen oppimisen vaikeus voi ilmetä liikunnan välttelynä - erityisesti erilaisia askelsarjoja edellyttävissä tehtävissä. Motorisen oppimisen haasteet näkyvät ulospäin vaikeutena hahmottaa suuntia ja erilaisia liikkeitä sekä pysyä muiden liikkujien kanssa samassa vauhdissa tai rytmissä. (Ahonen ym. 2019) Koska tämä liikkumiseen liittyvä vaikeus on ulospäin näkyvää, johtaa se helposti tiettyjen liikuntamuotojen välttelyyn. Pitkällä aikavälillä tämä saattaa johtaa alhaiseen liikunnalliseen kompetenssiin ja yksilölle itselleen muodostuu ajatus “En ole liikunnallinen tyyppi”. Näistä haasteista huolimatta, jokaisen on kuitenkin mahdollista löytää omia tapoja nauttia liikkumisesta.
 

Takaisin ylös

Tässä osiossa käsitellään fyysisen aktiivisuuden ja kunnon merkitystä. Ne ovat monipuolisia käsitteitä, joita tutkitaan ja hyödynnetään eri aloilla.

Mitä on fyysinen aktiivisuus?

Fyysinen aktiivisuus tarkoittaa kaikkia liikkeitä, joita keho tekee lihasten avulla ja jotka kuluttavat enemmän energiaa kuin levossa. Tähän kuuluvat esimerkiksi vapaa-ajan liikunta, urheilu, työ, liikkuminen paikasta toiseen ja kotityöt.
Fyysisen aktiivisuuden osuus päivittäisestä energiankulutuksesta vaihtelee. Esimerkiksi istumatyötä tekevällä se voi olla noin 25 %, mutta kestävyysurheilijalla tai raskasta työtä tekevällä jopa 50 %.

Vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus

Monilla ihmisillä on päivittäin 3–4 tuntia vapaa-aikaa. Tätä aikaa voi käyttää liikkumiseen, joka lisää energiankulutusta. Vapaa-ajan liikunta valitaan yleensä omien mieltymysten mukaan. Motivaationa voi olla esimerkiksi terveyden tai kunnon parantaminen, hauskanpito, ulkonäkö, rentoutuminen tai sosiaalinen kanssakäyminen.
Liikunta on vapaa-ajan liikunnan muoto, jota tehdään säännöllisesti ja tavoitteellisesti, esimerkiksi lihasvoiman ja kestävyyskunnon kohottamiseksi. Lääkäri tai liikunnan asiantuntija voi myös laatia liikuntaohjelman, jossa määritellään sopiva liikuntamuoto, -teho ja -kesto.

Mihin energiaa kuluu päivän aikana?

Päivittäisen energiankulutuksen komponentit piirakkakuvio: 25% fyysinen aktiivisuus, 10% ruoansulatus, 65% perusaineenvaihdunta.
Päivittäisen energiankulutuksen osuudet erilaisiin tarpeisiin

Urheilu

Urheilu on liikunnan muoto, jossa pyritään kilpailuun ja parempiin suorituksiin. Usein se tapahtuu sääntöjen mukaisesti joko yksilö- tai joukkuelajeissa. Urheiluun liittyy vahvasti ajatus suorituskyvyn kehittämisestä – tavoitteena voi olla esimerkiksi oman maksimaalisen nopeuden, voiman, kestävyyden tai taidon parantaminen.

Kilpaurheilussa harjoittelu on usein tehokasta ja kuormittavaa, ja se vaatii suunnitelmallisuutta, säännöllisyyttä sekä palautumista. Fyysisen kehittymisen rinnalla urheilu voi myös kehittää henkisiä taitoja, kuten itsekuria, tavoitteellisuutta ja stressinsietokykyä.
Kovatehoisen harjoittelun yhteydessä voi esiintyä myös haittavaikutuksia, kuten:
Ylikuormitus, jos keho ei ehdi palautua harjoitusten välillä. Loukkaantumiset, kuten venähdykset, murtumat tai rasitusvammat. Motivaation lasku tai uupumus, jos harjoittelu ei ole tasapainossa muun elämän kanssa. Harvinaisissa tapauksissa myös ylirasitustila (ylikunto), jolloin urheilijan suorituskyky laskee pitkäaikaisesti.

Työ ja fyysinen aktiivisuus

Työ on merkittävä osa päivittäistä aktiivisuutta. Aiemmin ihmiset liikkuivat paljon työn ja arjen askareiden takia. Joissain ammateissa raskas fyysinen työ on yhä yleistä. Raskas työ voi kuluttaa paljon energiaa, mutta se ei aina tarkoita, että henkilö harrastaisi liikuntaa vapaa-ajalla.
Raskas työ tarkoittaa esimerkiksi fyysisesti vaativaa työtä, jossa energiankulutus on 5–7,5 kilokaloria minuutissa. Tämä voi johtua pitkistä työjaksoista, kuumista tai hankalista olosuhteista tai raskaista asennoista.

Esimerkkejä työn rasittavuudesta.

Työn rasittavuusEnergiankulutus (kcal/min)
IstumatyöAlle 2
Kevyt2–3,5
Kohtalainen3,5–5,5
Raskas5–7,5
Erittäin raskasYli 7,5

Kotityöt ja askareet

Kotitöiden energiankulutus on vähentynyt teknologian kehittyessä. Useimmat kodin askareet ovat nykyään kevyitä. Poikkeuksia voivat olla esimerkiksi lastenhoito, vanhusten hoitaminen tai raskas puutarhanhoito, jotka voivat olla fyysisesti kuormittavia.

Liikkumattomuus riskitekijänä

Liikkumattomuus tarkoittaa, että ihminen käyttää päivänsä pääosin istuen tai makuulla eikä liiku tarpeeksi. Nykyään monet arjen toiminnot sujuvat hyvin vähällä liikkeellä: koulu- ja työpäivät kuluvat istuen, vapaa-aika kuluu puhelimen, tietokoneen tai television ääressä, ja liikkumisen sijaan käytämme usein autoa tai joukkoliikennettä. Monet viimeaikaiset innovaatiot vähentävät arjen liikuntaa, kuten sähköpotkulaudat tai ruokalähettirobotit. Kun tällainen arki jatkuu pitkään, keho ei saa tarvitsemaansa rasitusta pysyäkseen terveenä.

Liikkumattomuus vaikuttaa kehoon monella tavalla. Lihakset ja luusto heikkenevät, jolloin ryhti huononee ja loukkaantumisriski kasvaa. Sydän ja verenkiertoelimistö eivät vahvistu, mikä lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Myös aineenvaihdunta hidastuu, mikä voi johtaa painonnousuun ja tyypin 2 diabetekseen. Lisäksi pitkät istumisjaksot voivat aiheuttaa selkä-, niska- ja hartiakipuja. 

Myös mieli kärsii liikkumattomuudesta. Vähäinen liike voi heikentää energiatasoa ja lisätä väsymystä. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että liikkumattomuus lisää stressiä ja voi lisätä masennuksen riskiä. Kun ei liiku, myös uni voi muuttua pinnallisemmaksi ja palautuminen heikkenee.

Liikkumattomuuden vaikutukset kasaantuvat helposti. Jos olo on väsynyt ja jäykkä, liikkuminen voi tuntua entistä vaikeammalta, jolloin sitä tulee vielä vähemmän. Siksi on tärkeää huomata, että jo pienillä muutoksilla voi katkaista tämän kierteen. Esimerkiksi lyhyet tauot istumisesta, pieni kävelylenkki tai portaiden valitseminen hissin sijaan auttavat kehoa pysymään aktiivisempana. Tavoitteena ei tarvitse olla kova treeni, vaan liikkeen lisääminen arjessa. Lukioikäiselle esimerkiksi lyhyt kävelylenkki kokeeseen luvun keskellä voi tuoda sopivaa tauotusta ja tehostaa oppimista. 

Kun ymmärtää liikkumattomuuden riskit, pystyy paremmin huomaamaan, miksi päivittäinen liike on tärkeää terveydelle ja hyvinvoinnille – myös silloin, kun varsinaista urheilua ei harrasta.

Takaisin ylös

Taidon oppiminen 

Uuden taidon oppiminen on monivaiheinen prosessi, jossa harjoittelija etenee vähitellen alun hapuilevista yrityksistä kohti sujuvaa ja itsenäistä suoritusta. Oppimisen vaiheet kuvaavat, miten taidot rakentuvat vaiheittain, ja miten harjoittelun määrä, laatu sekä saatu palaute vaikuttavat edistymiseen. Vaiheisiin liittyvät sekä tiedolliset että motoriset muutokset: aluksi korostuu ymmärrys siitä, mitä ollaan tekemässä, ja vähitellen painopiste siirtyy kohti liikkeiden automatisoitumista ja joustavaa soveltamista eri tilanteissa. Taitojen oppimisvaiheiden hahmottaminen auttaa sekä oppijaa että opettajaa ymmärtämään, millaista ohjausta ja harjoitusta tarvitaan kussakin vaiheessa, jotta oppiminen olisi mahdollisimman tehokasta ja motivoivaa. Liikuntataidot ovat hyvin erilaisia ja suorittaja, joka on jossakin taidossa huipputasolla, voi olla jossakin toisessa taidossa aloittelijan tasolla.

Taidon oppimisen vaiheet

Taidon oppimista on tutkittu laajasti, ja yksi tunnetuimmista malleista on Fitts ja Posnerin (1967) esittämä kolmen vaiheen malli. Sen avulla voidaan jäsentää, miten oppija siirtyy vaiheittain alun tiedollisesta ymmärryksestä kohti taidon sujuvaa ja automaattista hallintaa. Malli on edelleen laajasti käytössä liikuntapedagogiikassa, valmennuksessa ja taitojen oppimisen tutkimuksessa. 

1. Kognitiivinen vaihe
Oppimisen alussa yksilö keskittyy ymmärtämään, mitä taito edellyttää ja miten liike tulisi suorittaa. Suoritukset ovat usein kömpelöitä ja epävarmoja, ja virheitä tapahtuu runsaasti. Oppija saattaa esimerkiksi joutua pysähtymään miettimään jokaista liikkeen osaa erikseen. Tässä vaiheessa tarvitaan selkeitä ohjeita, mallisuoritusten havainnointia ja jatkuvaa palautetta. Oppiminen on pitkälti tietoista ajattelua, jossa "mitä" ja "miksi" -kysymykset korostuvat enemmän kuin suorituksen sulavuus.

2. Assosiatiivinen vaihe
Kun perustiedot ja liikkeen pääperiaatteet ovat hallussa, alkaa suorituksen hioutuminen toistojen ja harjoittelun myötä. Virheiden määrä vähenee, liike muuttuu sujuvammaksi ja oppija alkaa tunnistaa paremmin, mikä onnistuu ja mikä ei. Palautteen hyödyntäminen kehittyy, ja yksilö pystyy jo itse analysoimaan suoritustaan sekä tekemään korjauksia ilman jatkuvaa ohjausta. Oppiminen muuttuu tehokkaammaksi, ja oppija siirtyy vähitellen "mitä teen" -ajattelusta kohti "miten teen paremmin" -näkökulmaa.

3. Autonominen vaihe
Viimeisessä vaiheessa taito on automatisoitunut. Suoritusta ei tarvitse enää ohjata jatkuvasti tietoisella ajattelulla, vaan liike sujuu nopeasti, tarkasti ja vähäisellä energian kulutuksella. Oppija pystyy keskittymään ympäristöön, taktiikkaan tai muihin suoritusta tukevin asioihin, koska itse taito vaatii vain vähän huomiota. Tämä mahdollistaa myös taidon soveltamisen vaihtelevissa olosuhteissa ja paineen alla, kuten kilpailutilanteessa tai uusissa ympäristöissä. Autonomisessa vaiheessa oppija on saavuttanut korkean osaamisen tason, mutta edelleen kehitys voi jatkua hienosäätönä ja uusien strategioiden omaksumisena.

Esimerkki tunti-ideasta

1. Flipped learning – motoriset perustaidot (esim. heitto, potku, tasapaino)

Kotitehtävä / itsenäinen työ:
Opettaja jakaa lyhyen videon tai animaation motorisesta taidosta, oppimisen vaiheista ja yleisistä virheistä.
Oppilas täyttää ennakkomuistiinpanot: mitä taito sisältää, mitä kannattaa harjoitella.

Luokkatunti:
Pienryhmässä käytännön harjoittelu.
Oppilaat kiinnittävät huomiota tekniikkaan ja antavat vertaispalautetta.
Opettaja antaa palautetta ryhmälle. 

Motoriset perustaidot

Motoriset perustaidot ovat taitoja, joita tarvitaan liikkumiseen ja arjen motorisista tehtävistä selviytymiseen riippumatta siitä, minkälaisessa elinympäristössä tai kulttuurissa elää. Motoriset perustaidot jaetaan niiden käyttötarkoituksen mukaan tasapainotaitoihin, liikkumistaitoihin ja välineenkäsittelytaitoihin (Gallahue ym., 2012)

Motoriset perustaidot luokiteltuina niiden käyttötarkoituksen mukaan (Gallahue ym., 2012)

Tasapainotaidot

- kääntyminen

- venyttäminen

- taivuttaminen

- pyörähtäminen

- heiluminen

- kieriminen

- pysähtyminen

- väistäminen

- tasapainoileminen

Liikkumistaidot

- käveleminen

- juokseminen

- ponnistaminen

- loikkaaminen

- hyppääminen

- laukkaaminen

- liukuminen

- harppaaminen

- kiipeäminen

Välineenkäsittelytaidot

- heittäminen

- kiinniottaminen

- potkaiseminen

- kauhaiseminen

- iskeminen

- ilmasta lyöminen 

- pomputteleminen

- kierittäminen

- ilmasta potkaiseminen 

Liikuntataitojen soveltaminen eri liikuntaympäristöissä

Kun perustaidot on opittu ja ne ovat edenneet kohti automatisoitumista, nousee tärkeäksi kysymykseksi, kuinka näitä taitoja voidaan soveltaa erilaisissa ympäristöissä. Liikuntataitojen merkitys ei rajoitu harjoitustilanteisiin, vaan ne näyttäytyvät arjessa, vapaa-ajassa, harrastuksissa ja myöhemmin myös työelämän fyysisissä vaatimuksissa. Esimerkiksi tasapainon hallinta voi olla ratkaisevaa niin koulun liikuntatunneilla, retkeillessä epätasaisessa maastossa kuin ikääntyessä kaatumisten ehkäisyssä.

Soveltaminen ei kuitenkaan tarkoita ainoastaan taitojen siirtämistä paikasta toiseen, vaan se vaatii myös kykyä mukautua vaihteleviin olosuhteisiin ja säädellä omaa toimintaa ympäristön vaatimusten mukaisesti. Sisäliikuntahallissa opittu taito voi näyttää hyvin erilaiselta liukkaalla ulkokentällä, uimahallin altaassa tai luonnossa, jossa sää ja maaston muodot asettavat omat haasteensa. Näin ollen taitojen soveltaminen toimii myös mittarina niiden pysyvyydelle ja monipuolisuudelle.

Erityisen tärkeässä roolissa soveltamisessa on turvallisuus. Jokaisessa ympäristössä on tunnistettava siihen liittyvät riskit: esimerkiksi liikunta ulkona voi altistaa liukastumisille, uinnissa on huomioitava veden vaaratekijät, ja joukkuelajeissa taas kontaktit lisäävät loukkaantumisriskiä. Siksi turvallisuuden opettaminen kulkee käsi kädessä taitojen harjoittelun kanssa. Liikuntataitoihin liittyvä turvallisuusosaaminen sisältää muun muassa riskien tunnistamista, oikeanlaisten varusteiden käyttöä sekä vastuullista toimintaa ryhmässä.

Kun lapset ja nuoret oppivat soveltamaan taitojaan monipuolisesti eri ympäristöissä ja ottamaan huomioon turvallisuuden, he eivät ainoastaan kehitä fyysistä toimintakykyään, vaan myös vahvistavat itseluottamustaan ja pätevyyden kokemustaan. Näin liikuntataidot rakentavat pohjaa aktiiviselle, terveelliselle ja turvalliselle elämäntavalle läpi elämän.
Lukion opetussuunnitelman perusteissa kuvatut oppiaineiden oppimäärät muodostavat lukiokoulutuksessa saavutettavan osaamisen perustan. Lukiokoulutuksen tehtävän mukainen yleissivistys rakentuu oppiaineissa määritellystä tiedonalakohtaisesta osaamisesta, jota laaja-alainen osaaminen tukee ja syventää. Laaja-alainen osaaminen käsittää opiskelijan hyvään yleissivistykseen ja hyväksi ihmiseksi kasvamiseen, kestävän tulevaisuuden rakentamiseen sekä jatko-opinto-, työelämä- ja kansainvälisyysvalmiuksiin tarvittavien tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostaman kokonaisuuden.

Liikunnassa harrastamisen myötä syntyy muun muassa alueellisia ja kulttuurisia eroja yksilöiden liikuntataidoissa. Suomessa - neljän vuodenajan, tuhansien järvien, lumen ja jään maassa - on muodostunut hyvin monipuolinen kansallinen liikuntakulttuuri, jossa ulkona on mahdollista liikkua hyvin monipuolisesti. Esimerkiksi kesällä ajetaan polkupyörällä, uidaan, vesiurheillaan, retkeillään luonnossa ja pelataan ulkokentillä. Talvella ulkona hiihdetään, lasketaan, luistellaan ja pelataan jäällä.

Kansallisen liikuntakulttuurin lisäksi on tunnistettavissa paikallista liikuntakulttuuria. Suomessa on paikkakuntia, joissa on asukaslukuun nähden poikkeuksellisen runsas harrastajajoukko joissakin kilpaurheilulajeissa. Tällaisia voi tunnistaa esimerkiksi lentopallo-, koripallo-, käsipallo- ja pesäpallopaikkakuntina. Vastaavasti yksilölajeissa kuten hiihto-, paini- tai mäkihyppy kilpaurheilun harrastajat keskittyvät tietyille tyypillisesti alueille. Ympäri vuoden avoinna olevat sisäliikuntapaikat tasoittavat jonkin verran alueellisia liikuntamahdollisuuksia, mutta paikallinen liikuntakulttuuri näkyy myös liikuntatuntien sisällöissä.

Kansainvälisessä vertailussa Suomessa asuvien mahdollisuudet monipuoliseen ulkoliikuntaan on lapsuudesta alkaen vahvistanut motoristen perustaitojen hallintaa, mikä on toisaalta monipuolistanut mutta myös tasa-arvoistanut kaikkien liikkumisen mahdollisuuksia. Tämä ero havainnollistuu eri kulttuuritaustoista tulevien yhteisissä liikuntatuokioissa. Suurimpia kulttuurisia eroja on havaittavissa esim. talviliikunnassa, luontoliikunnassa, uimataidossa sekä tanssi- ja ilmaisuliikunnassa. Lukiossa liikunnan yksi tavoitteista on tukea kansallisen kulttuurin säilymistä ja kehittämistä edelleen.

Takaisin ylös

Yhteispeli ja vuorovaikutus liikunnassa

Liikunta tarjoaa luonnollisen ympäristön harjoitella yhteispeliä ja vuorovaikutustaitoja. Joukkue- ja parilajeissa pelaajien on kuunneltava toisiaan, sovittava yhteisistä toimintatavoista ja tehtävä päätöksiä yhdessä. Hyvä yhteistyö lisää onnistumisen mahdollisuuksia ja tekee liikkumisesta mielekkäämpää. Kun jokainen ymmärtää oman roolinsa ja tukee muita, ryhmä voi toimia tehokkaammin ja reilummin.
Vuorovaikutus näkyy liikunnassa myös kannustamisessa, palautteen antamisessa ja konfliktien ratkaisemisessa. Toisia kunnioittava kommunikointi luo turvallisen ilmapiirin, jossa kaikilla on mahdollisuus yrittää ja kehittyä. Positiivinen ilmapiiri lisää motivaatiota, ja onnistumisen kokemukset vahvistavat ryhmän yhteishenkeä. Näin liikunta toimii paitsi fyysisen kunnon myös ihmissuhdetaitojen kehittäjänä.

Vanhojen tanssit ovat hyvä esimerkki siitä, miten liikunta sekä sosiaalinen vuorovaikutus ja yhteenkuuluvuus kietoutuvat yhteen. Tansseissa pari harjoittelee yhdessä erilaisia askelia, rytmejä ja kuvioita, mikä vaatii kuuntelemista, luottamusta ja selkeää viestintää. Harjoitusten aikana opitaan sopimaan rooleista, tukemaan paria ja ratkaisemaan epävarmuuksia tai virheitä rakentavasti. Yhteinen tavoite – onnistunut esitys – vahvistaa ryhmän henkeä, ja juhlapäivänä koettu yhteenkuuluvuus tekee tansseista tärkeän ja mieleenpainuvan osan lukioajan sosiaalista kulttuuria.

Vastuullinen toiminta liikuntatunneilla

Vaikka koulun liikuntatunti eroaa urheilullisesta kilpailutoiminnasta, pätevät samat periaatteet vastuullisesta toiminnasta. 

Rehellisyys

Koululiikunnan kontekstissa rehellisyys voidaan ymmärtää osana laajempaa vastuullisen toiminnan ja eettisen kasvatuksen kokonaisuutta. Rehellisyys tarkoittaa oppilaan pyrkimystä toimia totuudenmukaisesti, noudattaa yhteisiä sääntöjä ja osoittaa kunnioitusta niin vastustajia, opettajaa kuin itse peliä kohtaan. Se ilmenee esimerkiksi reiluna pelaamisena, sääntöjen noudattamisena, tulosten ja suoritusten rehellisenä arviointina sekä virheiden myöntämisenä ilman vilppiä tai teeskentelyä.
Koululiikunnan tavoitteena ei ole voiton tavoittelu sinänsä, vaan eettisen ja sosiaalisen toimijuuden vahvistaminen liikunnan ja pelien kautta. Näin rehellisyys kytkeytyy arvokasvatukseen: se opettaa oppilasta toimimaan vastuullisesti yhteisössä, kehittämään luottamusta ja sisäistämään oikeudenmukaisuuden ja kunnioituksen periaatteet. Toisin kuin huippu-urheilussa, koululiikunnassa rehellisyys ei liity vain sääntöjen noudattamiseen, vaan myös oman ja toisten hyvinvoinnin huomioimiseen, avoimuuteen ja rakentavaan vuorovaikutukseen.

Rehellisyyden periaate on näin keskeinen osa koululiikunnan kasvatuksellista tehtävää: se tukee toimintakykyisen, eettisesti ajattelevan ja yhteisöllisesti vastuullisen oppilaan kasvua.

Oikeudenmukaisuus

Oikeudenmukaisuus on keskeinen periaate koululiikunnassa, sillä se luo perustan turvalliselle, osallistavalle ja merkitykselliselle oppimisympäristölle. Oikeudenmukainen toiminta tarkoittaa, että jokaisella oppilaalla on yhtäläinen mahdollisuus osallistua, oppia ja kokea onnistumisen tunteita riippumatta sukupuolesta, taustasta, fyysisistä tai sosiaalisista eroista.

Koululiikunnassa oikeudenmukaisuus ilmenee sääntöjen ja pelisääntöjen johdonmukaisena noudattamisena, tasapuolisena kohteluna ja yhdenvertaisina osallistumismahdollisuuksina. Opettajan rooli on erityisen keskeinen oikeudenmukaisuuden toteutumisessa: hänen tehtävänään on varmistaa, että toiminta on eettisesti kestävää, syrjimätöntä ja kaikkien oppilaiden osallisuutta tukevaa.

Lisäksi oikeudenmukaisuus sisältää arvokasvatuksellisen ulottuvuuden: sen avulla oppilaat oppivat tunnistamaan eriarvoisuuden muotoja ja kehittämään empatiaa sekä sosiaalista vastuuta. Näin liikuntatunti toimii pienoiskuvana yhteiskunnasta, jossa oikeudenmukaisuuden periaatteiden toteutuminen vahvistaa yhteisöllisyyttä, luottamusta ja hyvinvointia.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Tasa-arvo koululiikunnassa tarkoittaa sitä, että kaikilla oppilailla on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ja nauttia liikunnasta. Se edellyttää eriarvoisuuden tunnistamista ja aktiivisia toimenpiteitä sen korjaamiseksi, esimerkiksi huomioimalla erilaiset kyvyt, sukupuolen, taustan tai sosioekonomisen taustan. Tasa-arvon tavoitteena ei ole vain yhdenvertaisten sääntöjen noudattaminen, vaan myös koululiikunnan kulttuurin ja rakenteiden muuttaminen siten, että liikuntatunnit ovat aidosti kaikille saavutettavissa ja turvallisia osallistua. Vastuullinen toiminta liikuntatunnilla näkyy oppilaiden huomioimisena, inklusiivisten pelisääntöjen luomisena sekä rohkaisuna osallistua ja kokeilla erilaisia liikuntamuotoja ennakkoluulottomasti.

Kunnioitus

Kunnioitus muodostaa keskeisen arvoperustan sekä urheilun että koululiikunnan eettiselle toiminnalle. Se tarkoittaa myönteistä ja vastuullista suhtautumista sekä itseensä, toisiin toimijoihin, ympäristöön että yhteisesti sovittuihin sääntöihin. Koululiikunnan kontekstissa kunnioitus näkyy esimerkiksi vastapelaajien, joukkuekavereiden ja opettajan arvostavana kohteluna, reiluna pelinä, toisten suoritusten tukemisena sekä välineiden ja tilojen huolellisena käyttönä.

Kunnioituksen harjoittelu liikuntatilanteissa tukee oppilaiden moraalista ja sosiaalista kasvua, sillä se vahvistaa empatiakykyä, vastuuntuntoa ja kykyä toimia eettisesti erilaisissa yhteisöissä. Liikunta tarjoaa konkreettisen ja kokemuksellisen ympäristön, jossa oppilaat voivat harjoitella vuorovaikutustaitoja ja oppia ymmärtämään sääntöjen, roolien ja toisten ihmisten merkitystä yhteisessä toiminnassa.

Erityisesti lasten ja nuorten liikunnassa kunnioituksen korostaminen on tärkeää, koska se rakentaa turvallista, osallistavaa ja yhdenvertaista oppimisympäristöä, jossa kaikki voivat kokea osallisuutta ja arvostusta riippumatta taidoista tai fyysisestä suorituskyvystä. Näin kunnioitus toimii paitsi liikunnan eettisenä ohjenuorana myös keskeisenä osana koululiikunnan kasvatustehtävää ja arvoperustaa.

Takaisin ylös

”En ole liikunnallinen tyyppi” – mistä liikkeelle? 

Moni ajattelee: “Liikunta ei ole minua varten.” Taustalla voi olla aiempia kokemuksia, joissa liikkuminen on tuntunut vaikealta, epämiellyttävältä tai vertailuun muihin liittyvältä. Siksi ensimmäinen askel kohti aktiivisempaa arkea ei olekaan treeniohjelma, vaan ajattelutavan muutos – liike voi olla pieniä, omaan arkeen sopivia tekoja.

Liikkumisen ei tarvitse tarkoittaa urheilua tai suuria tavoitteita. Se voi olla kävely portaita pitkin, pihatyöt, tanssi keittiössä, venyttely tauolla tai pyöräily asioille. Kun liike tulee osaksi tavallista päivää, siitä tulee helpommin tapa – ei erillinen suoritus.
Seuraavaksi voi ajatella pientä edistystä: aloita vaikka viiden minuutin kävelyllä muutamana päivänä viikossa. Kun se sujuu, lisää kestoa esimerkiksi kymmeneen minuuttiin tai valitse uusi reitti, jossa on pieni ylämäki. Pikku hiljaa voit lisätä kävelykertojen määrää, pidentää kävelylenkkejä tai sisällyttää arkiliikuntaan lisähetkiä kuten hetkelliset venyttelyt tai aktiivinen kulkeminen. Tämä vähittäinen kasvu tekee liikkeestä pysyvän osan arkea – ei yksi kerta “kun ehdin”.

Tärkeintä on löytää oma tapa liikkua ja huomata, miltä se tuntuu. Liike voi lisätä energiaa, vähentää stressiä ja parantaa unen laatua jo pieninä annoksina. Jokainen askel, venyttelyhetki tai kävelylenkki on merkityksellinen – ne kaikki rakentavat pohjaa hyvinvoinnille.
Ajan myötä käsitys “En ole liikunnallinen tyyppi” voi muuttua ajatukseksi “Liike tekee minulle hyvää.” Silloin liikkuminen ei enää ole velvollisuus, vaan osa omaa elämää – omalla tavalla ja omassa tahdissa.

Liikunnan esteet ja mahdollisuudet

Yksilön liikkumiselle voi olla sekä esteitä että mahdollistajia. Esteet ovat jotakin sellaista, joka estää tai vähentää yksilöä liikkumasta. Koska liikunnalla on merkittäviä terveyshyötyjä, on tärkeää ymmärtää tekijöitä, jotka vaikuttavat negatiivisesti yksilön haluun liikkua. Lähtökohtaisesi suurimmalla osalla ihmisistä on mahdollisuus olla aktiivinen, kävelemällä, uimalla, pyöräilemällä tai osallistumalla ohjattuun tai omatoimiseen liikuntaan. Syitä liikkumattomuuteen on monia ja ne voidaan luokitella kolmeen luokkaan: yksilölliset tekijät, sosiaaliset tekijät ja ympäristötekijät. 

Yksilölliset tekijät

Yksilölliset tekijät liittyvät omiin ajatuksiin, tunteisiin ja käsityksiin liikunnasta. Ne voivat vaikuttaa paljon siihen, haluaako ja uskooko yksilö pystyvänsä liikkumaan. Esimerkiksi tieto ja ymmärrys liikunnan hyödyistä voivat lisätä motivaatiota, kun taas negatiivinen asenne voi vähentää sitä. Myös itseluottamus ja kokemus omasta pätevyydestä ovat tärkeitä: jos yksilö uskoo osaavansa liikkua ja kehittyä, hän liikkuu todennäköisemmin. Yksi este voi olla se, jos ihminen ei koe itseään liikunnalliseksi tai ajattelee, ettei sovi liikkujien joukkoon. Esimerkiksi kuntosalilla voi tuntua ulkopuoliselta, jos ei tiedä, miten laitteita käytetään tai millainen pukeutuminen on sopivaa. Epävarmuus omista taidoista, heikko itseluottamus tai negatiivinen kehonkuva voivat vähentää halua osallistua liikuntaan. Kun liikuntaa ei koeta omaksi tai siihen liittyy epävarmuuden tunteita, kynnys aloittaa voi kasvaa suureksi. 

Sosiaaliset tekijät

Sosiaaliset tekijät voivat joskus toimia esteenä liikunnalle. Jos perhe ei arvosta liikuntaa tai ei tue harrastamista, yksilö voi kokea vaikeaksi lähteä liikkumaan. Myös kavereiden suhtautuminen vaikuttaa: jos ystävät eivät ole kiinnostuneita liikunnasta tai jos ryhmässä liikkumista pelätään arvostelun ja vertailun vuoksi, motivaatio voi laskea. Kiusaaminen, ulkopuolisuuden tunne tai epävarmuus muiden seurassa voivat johtaa siihen, että liikunta koetaan epämiellyttäväksi. Sosiaalinen ympäristö voi siis rajoittaa liikkumista, vaikka halua muuten olisi.

Ympäristötekijät 

Ympäristötekijät voivat estää liikkumista. Jos liikuntapaikat sijaitsevat kaukana tai niihin on hankala kulkea, voi osallistuminen jäädä vähemmälle. Harrastusten korkeat kustannukset, kuten jäsenmaksut, välineet ja matkakulut, voivat rajoittaa mahdollisuuksia erityisesti perheissä, joissa taloudelliset resurssit ovat rajalliset. Myös sääolosuhteet, kuten kylmä, pimeä, liukas tai sateinen ilma, voivat vähentää ulkoliikunnan houkuttelevuutta. Lisäksi liian vähäiset tai yksipuoliset mahdollisuudet liikkua omalla asuinalueella voivat heikentää innostusta. Myös huonot kulkuyhteydet voivat toimia esteenä. 

Takaisin ylös

Ihmisen sisällä eri aistinelimet viestivät jatkuvasti erilaisista asioista. Kylläisyyden tunne, jano, nälkä ja kylmä ovat esimerkkejä kehon palautteesta, jotka saattavat häiritä suurestikin ihmisen keskittymistä ja oppimista. Kehon tuottamaa aistitietoa kutsutaan sisäiseksi palautteeksi ja parhaimmillaan se tukee oppimista.

Ihmisellä on myös tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Kuulluksi ja/tai nähdyksi tuleminen konkretisoituvat esimerkiksi toisen henkilön huomaamisena, huomioimisena, huomioon ottamisena ja esimerkiksi hänelle palautteen antamisena. Liikuntatilanteissa toisen huomaaminen ja huomiointi on palautetta, jolla voidaan rohkaista ja vahvistaa, ylläpitää tai sammuttaa toimintaa tai käyttäytymistä.

Erilaisia palautteita oppimisen tukena 

Sisäinen palaute

Ihmisen liikkuessa eri aistien kautta kulkeutuu runsaasti palautetta liikkujan kehon sisäpuolelta ihmisen aivojen käsiteltäväksi. Tasapainoaistimukset auttavat liikkujaa säilyttämään tasapainonsa erilaisilla alustoilla, välineillä ja telineillä liikkuessa. Mikäli ihminen ei pysty reagoimaan tasapainon menetykseen riittävän nopeasti hän horjahtaa tai jopa kaatuu. Riittävä tasapaino on perusta kaikelle liikkumiselle.

Asentotunto ja kehon tuntoaistimukset yhdistettynä tasapainoaistimuksiin muodostavat ns. kinesteettisen aistimuksen. Se viestii ja antaa palautetta liikkujalle hänen kehonsa eri osien asennosta, lihasjännityksen tasosta ja tarpeellisesta voimankäytön määrästä. Liikkuja, joka osaa kuunnella ja hyödyntää kinesteettistä palautetta esimerkiksi uusien motoristen taitojen opettelussa monipuolisesti, oppii uusia taitoja suhteellisen nopeasti. Parhaimmillaan omaan kehoa kuulostelemalla ja sisäistä palautetta tulkitsemalla on mahdollista oppia ja kehittyä liikkujana. Kun osaa hyödyntää sisäistä palautetta, ei ole enää riippuvainen toisten antamasta ulkoisesta palautteesta. Sen vuoksi kehon sisäistä palautetta on tärkeää oppia kuuntelemaan ja hyödyntämään kaikessa liikkumisessa. Kun liike tai tehtävä “tuntuu hyvältä”, se on silloin oikein ja sitä tunnetta tavoitellaan.

Sisäistä palautetta tulisi kuunnella kaikissa liikuntamuodoissa. Erityistä huomiota siihen kiinnitetään kuitenkin tehtävissä, joissa oma huomio siirretään tietoisesti kuulostelemaan kehon sisäisiä tuntoja. Tyypillistä tällainen kuuntelu on esimerkiksi venytellessä, rentoutumisharjoituksissa, voimistelussa, pilateksessa ja joogassa.

Ulkoinen palaute

Ulkoinen palaute on ihmisen ulkoapäin saatavaa tietoa. UIkoista palautetta liikkuja saa tyypillisesti näköaistin, kuuloaistin ja kosketuksen eli ihon tuntoaistin välityksellä. Usein ulkoisen palautteen antaja on toinen henkilö, mutta myös tietotekniikkaa voi hyödyntää apuna.

Suurin osa ulkoisesta palautteesta tulee näköaistin kautta. Näköaisti mahdollistaa mallisuorituksen jäljittelyn, liikkeen tarkentamisen ja hienosäätämisen. Esimerkiksi peili tai peilikuvana liikkuminen voivat toimia näköaistin kautta saatavan palautteen yhtenä muotona. Suorituksen tai liikesarjan kuvaaminen ja jälkikäteen katsominen auttaa toisinaan yhdistämään kehon sisäiset aistimukset ja ulospäin näkyvän suorituksen. Suorituksen jälkeen visuaalisen palautteen katsominen kuvasta tai videolta voi auttaa korjaamaan esim. kehon asentoa, sijoittumista pelikentällä ja oikean ajoituksen löytymistä.

Kuuloaistimukseen perustuva palaute toimii joissakin rytmisissä suorituksissa erinomaisena palautteenantomuotona. Esimerkkeinä tällaisista ovat mm. erilaiset askel-, hyppy- ja loikkasarjat sekä välineen käsittelyä edellyttävät liikuntatehtävät. 
Tuntoaistimukset ovat sisäistä palautetta, mutta myös ulkoista palautetta. Kun ne tulevat kehon ulkopuolelta ne auttavat tiedostamaan kehon eri osia (esim. pää, raajat, vartalo) ja toisaalta ne helpottavat tunnistamaan kuhunkin liikkeeseen tarkoituksenmukaisen asennon, raajojen liikeradat ja nivelkulmat. Kosketus, teippaus tai painon tunne iholla voivat auttaa tunnistamaan ja korjaamaan kehon asentoa tai liikerataa.

Palautteen hyödyntämisen näkökulmasta on oleellista tunnistaa, että heikentynyt aistin toimintakyky tai aistivamma voi haitata tai jopa kokonaan estää palautteen saamisen. Näköaistin rajoitteet (esim. lähinäkö, taittovika, heikko kaukonäkö) vaikuttavat liikkeen ajoitukseen, sujuvuuteen, etäisyyden arviointiin ja sen vuoksi osumatarkkuuteen, liikkeen suuntaamiseen ja syvyysnäkö mm. kompasteluun.

Ulkoisen ja sisäisen palautteen itsearviointi

Itsearviointi on oppimisen ja kehittymisen edellytys. Sekä ulkoisen ja sisäisen palautteen reflektointi eli tietoinen palautteen pohtiminen, analysointi sekä siihen reagointi parantavat omaa asentoa, ohjaavat anatomisesti oikeiden liikeratojen ja muun muassa liikesarjoissa ajoituksen löytymiseen.

Itsearviointia tarvitaan myös oman fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kuormittumisen arviointiin. Fyysisessä harjoittelussa liiallisen kuormittumisen tunnistaminen ja siihen ajoissa reagoiminen auttaa välttämään uupumisen, koska kehoaan kuuntelemalla osaa keventää harjoittelua ja tarvittaessa uskaltaa pitää myös taukoa harjoittelusta.

Samanlainen oman itsen ja kehon kuunteleminen sekä tuntemusten pohjalta itsearviointi auttavat myös psyykkisen ja sosiaalinen kuormittuminen tunnistamisessa.

Toiselta saatu palaute

Liikuntatilanteissa hyödynnetään usein toisen ihmisen antamaa sanallista palautetta. Tällainen ulkoinen palaute voi vahvistaa onnistunutta suoritusta. Vahvistavan palautteen rooli on auttaa liikkujaa yhdistämään kehonsa tuottama sisäinen palaute eli tunne siitä, miten sujuvalta ja helpolta suoritus tuntui. Ulkopuolelta saatu toisen henkilön antama vahvistava palaute varmistaa, että suoritus oli oikein ja että siihen samaan tunteeseen tulee pyrkiä jatkossakin.

Korjaava palaute auttaa liikkujaa kehittämään suoritustaan kohti haluttua/optimaalista suoritustapaa.

Sammuttava palaute pyrkii lopettamaan vahingollisen tai toisia vahingoittavan toimintatavan.

Mitätöivä palaute vähättelee tai pyrkii nolaamaan liikkujan toimintaa. Mitätöivä palaute satuttaa ja loukkaa liikkujaa. Tällainen palaute voidaan kokea myös kiusaamisena.

Tärkeää muistaa:

  • Palautteella on suuri merkitys oppimisessa
  • Kuuntele, arvioi, kehity
  • Palautteen avulla on tarkoitus tulla paremmaksi.
Takaisin ylös