Kansainväliset osaajat ovat elintärkeitä Suomen kaltaiselle maalle, jossa panostetaan innovaatioihin ja vientiteollisuuden merkitys taloudelle on suuri. Monimuotoinen kansainvälinen opiskelijakunta ja henkilöstö luovat pohjan korkeatasoiselle tutkimukselle ja korkeakoulutukselle Suomessa.  Koulutusperusteisella maahanmuutolla voidaan tukea osaajien saatavuutta sekä Suomen kasvua, kansainvälistymistä ja innovaatiotoimintaa.
Nuoret opiskelijat tutkivat pöydän ääressä papereita.

Työ- ja koulutusperusteisen maahanmuuton tiekartassa Suomi on asettanut kansallisen tavoitteen kolminkertaistaa suomalaisissa korkeakouluissa opintonsa aloittavien kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrä sekä lisätä 75 %:in niiden osuutta, jotka valmistuttuaan jäävät Suomeen. On myös tärkeää, että Suomeen muulla perusteella maahan tulleiden osaaminen saadaan täysimittaisesti käyttöön. Opetushallitus tukee näitä tavoitteita eri tavoin osallistumalla kansallisen Talent Boost -ohjelman toimeenpanoon ja tarjoamalla tietoa ja tukimateriaaleja Suomeen asettumiselle.


Päivitetty