- Emme salli syrjintää, häirintää tai vihapuhetta ja puutumme siihen tarvittaessa.
- Arvostamme kaikkia yhdenvertaisina ja kunnioitamme moninaisuutta.
- Kunnioitamme jokaisen oikeutta määritellä tai olla määrittelemättä itsensä. Emme tee oletuksia kenenkään ominaisuuksista.
- On inhimillistä tehdä virheitä. Erehtyä saa, ja kysymällä asiat selviävät. Oletuksena on, että kaikki osallistuvat keskusteluun hyväntahtoisesti omista lähtökohdistaan.
- Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja velvollisuus kunnioittaa muiden mielipiteitä. Syrjivät asenteet eivät ole mielipiteitä.
- Annetaan tilaa toisillemme ja huolehditaan, että kaikki tulevat keskustelussa kuulluksi ja pääsevät osalliseksi haluamallaan tavalla.
- Huolehdithan omasta jaksamisestasi itsellesi sopivilla tavoilla. Venyttely on suotavaa!
- Jos havaitset syrjintää, rasismia tai häirintää, puutu tilanteeseen tai kerro tilaisuuden järjestäjälle.
Turvallisemman tilan periaatteet
Tietoa meistä
Henkilöstökoulutus
Turvallisuus
Noudatamme turvallisemman tilan periaatteita kaikissa tilaisuuksissamme ja edellytämme tilaisuuksiimme osallistuvilta sitoutumista periaatteisiin. Kohtelemme toiminnassamme kaikkia yhdenvertaisesti riippumatta heidän ominaisuuksistaan tai asemastaan.
Osallistujat eivät saa tallentaa tilaisuuksia esimerkiksi tekoälykokousavustajilla yksityisyyden suojaamiseksi. Järjestäjillä on oikeus poistaa tilaisuudesta henkilö, joka rikkoo ohjetta.
Jos sinulla on tarpeita liittyen tapahtuman järjestelyihin, olethan yhteydessä järjestäjään.