Uutinen

Koulut ja oppilaitokset edistävät kestävää kehitystä

Ajankohtaista
Opetushallitus osallistaa kouluja kestävän kehityksen toimintaohjelmaan vuoden 2018 aikana. Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osaston Agenda2030-aamiaistapaamisissa Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Turussa ja Kuopiossa ideoidaan koulun arkeen istuvia kestäviä toimintatapoja. Yksi tavoite on saada aikaan lisää koulukohtaisia yhteiskuntasitoumuksia.

– Agenda2030 on kaikkien asioiden ytimessä, puhutaan sitten hallitusohjelmista, organisaatioiden strategioista tai opetussuunnitelmien perusteista. Agenda2030 läpäisee koko ajattelun mikä uusien opetussuunnitelmien perusteiden pohjana on, sanoi pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen ensimmäisessä tapaamisessa Helsingissä 9.4.

YK:n jäsenvaltiot sopivat vuonna 2015 Agenda2030-toimintaohjelmasta. Agenda2030 sisältää 17 tavoitetta, joilla on 169 alatavoitetta. Agendan tarkoituksena on saada maailma kestävään kuntoon vuoteen 2030 mennessä siten, että jokainen maa ja jokainen yksilö tekee kohtuullisen osansa. Suomessa toimia koordinoi valtioneuvoston kanslia. Agenda2030 on kirjattu opetussuunnitelman perusteissa arvopohjaan, laaja-alaiseen osaamiseen, toimintakulttuuriin, kansainvälisyyteen ja eri oppiaineisiin.

Heinosen mukaan kestävään kehitykseen kasvatuksen lisäksi keskeinen kysymys on miten koulut itse toimivat.

– Koulujen toimintatavan täytyy olla linjassa opetettavan sisällön kanssa. Ne eivät voi olla ristiriidassa keskenään.

Yhteiskuntasitoumus on muutoksenteon väline

Opetushallituksen työkaluja Agenda2030 toimenpanoon ovat normit, informaatio-ohjaus ja rahoitus. Ilman sidosryhmien kanssa tehtävää yhteistyötä työkalut ovat kuitenkin hyödyttömiä. Opetusneuvos Marjaana Mannisen mukaan Opetushallituksen tärkeä tehtävä Agenda2030 tavoitteiden edistämisessä on hyvä koulutus, jonka kautta toteutetaan myös kaikkia muita Agenda2030 tavoitteita.

– Haluamme ylläpitää laadukasta koulutusjärjestelmää ja tehdä oman osuutemme siinä. Kukaan ei yksin pysty tekemään asioita, vaan tarvitaan yhdessä tekemistä.

Kestävän kehityksen pääsihteeristön apulaispääsihteeri Marja Innasen mukaan kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus on muutoksenteon väline, jonka kaikki voivat ottaa käyttöön. Sitoumusten tulee hänen mukaansa luoda jotain uutta.

– Ei kirjoiteta jotain sellaista mitä on jo tehty vaan jotain mitä on vielä tekemättä. Koulut voivat oman arkensa kautta liikkeelle lähtien miettiä mitä voivat tehdä Agenda2030 tavoitteiden edistämisen eteen.

Jo oli 100 oppilaitosta ja koulua on tehnyt kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen. Yhteensä sitoumuksia on kohta tehty jo lähes 800.

Seuraavat yleissivistävän koulutuksen aamiaistapaamiset järjestetään Tampereella 19.4., Oulussa 25.4., Turussa 26.4. ja Kuopiossa 26.4.

Lisätietoa