Uutinen

Opetusteknologian suurtapahtuma BETT käynnistyi Lontoossa ‒ Opetushallitus mukana messuilla

Ajankohtaista
Euroopan suurin opetusteknologiaan keskittyvä tapahtuma BETT järjestetään Lontoossa 24.‒27. tammikuuta. Opetushallitus järjestää messujen yhteydessä Nordic@BETT-seminaarin yhdessä muiden Pohjoi
smaiden kanssa. Koulutusviennin kasvuohjelma Education Finlandilla on messuilla oma osasto.

BETT on yksi maailman suurimmista opetusteknologia-alan tapahtumista. Messuille odotetaan 45 000 kävijää.

Education Finlandin osastolla esitellään suomalaisia innovaatioita

Koulutusviennin kasvuohjelma Education Finland on mukana BETTissä omalla messuosastolla. Osastolla esitellään suomalaista koulutusvientiä erityisesti opetusteknologian näkökulmasta. Mukana on kahdeksan yritystä kasvuohjelman jäsenistöstä. Esillä on innovaatioita verkko- ja mobiilioppimisen sisällöistä ja alustoista 3D:n mahdollisuuksiin.

Education FInlandin osastolla järjestetään jokaisena messupäivänä ohjelmaa. Mukana olevat yritykset esittelevät tuotteitaan ja Education Finlandin edustajat kertovat suomalaisesta koulutusviennistä. Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen vierailee osastolla torstaina 25. tammikuuta.

– Suomen osasto on herättänyt paljon kiinnostusta. Olemme saaneet paljon yhteydenottoja jo ennen messuja ja tulemme tapaamaan messujen yhteydessä eri maiden delegaatioita. Myös kansainväliset sijoittajat ovat olleet kiinnostuneita Suomen koulutusvientitarjonnasta, ohjelmajohtaja Lauri Tuomi kertoo.

Nordic@BETTissä luodaan katsaus digitalisaatioon ja oppimiseen Pohjoismaissa

Opetushallitus järjestää yhdessä Tanskan, Norjan ja Ruotsin opetushallintojen kanssa Nordic@BETT-seminaarin. Seminaari järjestetään messujen yhteydessä 25. tammikuuta. Teemana on computational thinking – taito havaita, millaisia ongelmia voidaan ratkaista ja millaisia ideoita toteuttaa tietokoneita ohjelmoimalla.

Seminaarissa luodaan katsaus siihen, missä digitalisaatiossa ja oppimisessa mennään eri pohjoismaissa. Oppilaat esittelevät ja kertovat, mitä he tekevät tieto- ja viestintäteknologialla omissa kouluissaan oppimisen edistämiseksi. Lisäksi seminaarissa julkistetaan teemaan liittyvä tutkimus. Pääjohtaja Heinonen pitää seminaarissa puheenvuoron ohjelmoinnillisen ajattelun, teknologian ja koulutuksen suhteista toisiinsa.

Virallisen ohjelman jälkeen järjestetään verkostoitumisvastaanotto kaikille seminaariin osallistuneille.