Uutinen

Yhteisvastuuta ja käytännön oppimiskokemuksia – Euroopan solidaarisuusjoukot käyntiin toden teolla

Ajankohtaista
Euroopan parlamentti ja neuvosto pääsivät kesäkuussa 2018 sopuun Euroopan solidaarisuusjoukkojen rahoituksesta ja niiden oikeudellisen rakenteen vahvistamisesta. Yhteisymmärryksen myötä Euroopan solidaarisuusjoukkojen toiminta tulee saamaan oman budjetin ja oikeudellisen aseman uutena EU-ohjelmana vuosille 2018–2020.

Euroopan komissio tavoittelee Euroopan laajuisesti 100 000 nuoren osallistumista solidaarisuushankkeisiin vuoden 2020 loppuun mennessä. Tähän varattu budjetti on noin 375 miljoonaa euroa.

Euroopan solidaarisuusjoukkojen toimeenpanosta Suomessa vastaa Opetushallitus.

Tuore ehdotuspyyntö avaa monipuolisia mahdollisuuksia solidaarisuuden toteuttamiseen

Euroopan komission 10.8. julkaisema ehdotuspyyntö kannustaa kiinnostuneita tahoja hakemaan tukea Euroopan solidaarisuusjoukkojen hankkeille. Rahoitusta voivat hakea organisaatiot sekä Euroopan solidaarisuusjoukkojen portaaliin rekisteröityneiden nuorten ryhmät.

Ehdotuspyyntö avaa organisaatioille monipuolisia mahdollisuuksia solidaarisuustoiminnan toteuttamiseen. Nuorille avautuu organisaatioiden rahoituksen myötä sekä asuinmaassa että ulkomailla harjoittelu- ja työpaikkoja sekä mahdollisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä. Lisäksi ehdotuspyyntö avaa nuorille mahdollisuuksia toteuttaa solidaarisuusprojekteja omassa asuinmaassa

– Käynnistämällä tämän uuden Euroopan solidaarisuusjoukkoja koskevan ehdotuspyynnön lunastamme lupauksemme luoda nuorille enemmän mahdollisuuksia osallistua solidaarisuustoimintaan. EU:n talousarviosta rahoitetut Euroopan solidaarisuusjoukot muodostavat parhaat puitteet nuorille oppia uutta, jakaa kokemuksiaan ja käyttää energiaansa yhteisen hyvän puolesta, sanoo budjetista ja henkilöstöstä vastaava Euroopan komission jäsen Günther H. Oettinger.

Hakemusten jättämisen määräaika on 16.10.2018.

Solidaarisuustoiminta tukee nuorisotakuun toteutumista

Euroopan solidaarisuusjoukkojen taustalla on EU:n toive nostaa solidaarisuutta eli yhteisvastuuta esille yhteisenä eurooppalaisena arvona. Ohjelman toinen päätavoite on tukea EU-maita nuorisotakuun toteuttamisessa tarjoamalla nuorille työmarkkinoille pääsyä helpottavia käytännön oppimiskokemuksia.

17–30-vuotiaat voivat rekisteröityä mukaan Euroopan solidaarisuusjoukkoihin ohjelman portaalissa. Rekisteröitymisen jälkeen osallistuja voi itse hakeutua tai hänet voidaan kutsua mukaan hankkeisiin. Toiminnalle on määritetty laatuvaatimukset, jotta osallistuville nuorille voidaan taata turvallinen ja mielekäs kokemus. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, että solidaarisuusjoukkoihin osallistuminen on aidosti saavutettavaa monenlaisista taustoista tuleville ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville nuorille.

Euroopan solidaarisuusjoukot perustettiin joulukuussa 2016 Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin Euroopan unionin tilaa käsittelevän puheen vauhdittamana. Sen jälkeen 72 000 nuorta on rekisteröitynyt solidaarisuusjoukkoihin ja 7 000 heistä on osallistunut solidaarisuustoimintaan. Toimintaa on tähän asti rahoitettu eri EU-ohjelmista, Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu (EVS) toiminnan veturina.

Lisätietoa

    Ohjelma-asiantuntija Jutta Kivimäki, puh. 0295 338 568
    Ohjelma-asiantuntija Hilma Ruokolainen, puh. 0295 338 505
    Ohjelma-asiantuntija Annina Kurki, puh. 0295 331 719