Saamelaisten kansallispäivää vietetään 6.2. – innostavat oppimateriaalit tutustuttavat saamelaiskulttuuriin

Saamelaiset viettävät yhteistä kansallispäivää sunnuntaina 6. helmikuuta. Kansallispäivästä päätettiin vuonna 1992 Helsingissä pidetyssä saamelaiskonferenssissa. Suomalaiseen almanakkaan kansallispäivä merkittiin kuitenkin vasta vuonna 2004.
Kouluille ja oppilaitoksille on tuotettu kansallispäiväviikon viettämisen tueksi erilaisia oppimateriaaleja ja oppimissovelluksia. Saamen kieleen ja kulttuuriin voi syventyä esimerkiksi videoiden, digipelien tai toiminnallisten tehtävien kautta.
Viikko huipentuu Kansallismuseon ja Pasilan peruskoulun saamenluokkien toteuttamaan kansallispäivän juhlalähetykseen perjantaina 4.2. Verkkotilaisuudessa kuullaan muun muassa opetusministeri Li Anderssonin tervehdys ja rap-artisti Yungmiquna tunnetun Mihkku Laitin esitys. Ohjelman päättää saamenluokkien oppilaiden etäopastus Mäccmõš, maccâm, máhccan – kotiinpaluu -näyttelyyn, joka kertoo elävästä saamelaiskulttuurista.
Elokuvat, videot ja pelit opettavat saamelaisten elämästä ja kielestä
Saamelaiskulttuuri sopii aiheeksi esimerkiksi yhteiskuntaopin, historian, maantiedon tai äidinkielen opetukseen. Saamelaistietoa ja sekä eri luokka- ja kouluasteille suunnattuja, aihepiireittäin jäsenneltyjä tehtäviä löytyy esimerkiksi Oktavuohta.com-sivustolta.
Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston sekä Nuorten Akatemian yhteinen Dihtosis-hanke tarjoaa uutuutena video-oppitunteja ala- ja yläkouluihin sekä toisen asteen oppilaitoksiin saamelaisaiheiden käsittelyyn. Videoilla saamelaisnuoret toimivat johdattelijoina kulttuuriinsa. Dihtosis-hanke on tuottanut lisäksi pedagogisia pelejä, saamelaistietoa ja toiminnallisia tehtäviä sisältävän menetelmäoppaan sekä kansallispäivän aamunavauksen koulujen käyttöön.
Verkkotapahtumana toteutettavan Skábmagovat eli Kaamoksen kuvia -elokuvafestivaalin ohjelmisto sisältää lapsille ja nuorille soveltuvia, saamelaisten elämään ja tarinaperinteeseen johdattavia tv-ohjelmia, lyhytelokuvia ja pitkiä elokuvia, joita koulut ja oppilaitokset voivat hyödyntää. Festivaali jatkuu 6.2. saakka.
Saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa
Saamelaisia on noin 75 000–100 000, joista noin 10 000 asuu Suomessa. Saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa ja saamen kielet sen alkuperäiskieliä. Kymmenestä saamen kielestä Suomessa puhutaan kolmea eli pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Kaikki saamen kielet ovat uhanalaisia.
Saamelaisten tulevaisuuden kysymyksistä yksi tärkeimpiä onkin saamen kielten ja saamelaisen kulttuurin asema opetuksessa. Kaikki saamelaisten kotiseutualueen kunnat* järjestävät saamenkielistä opetusta peruskoulussa, erityisesti vuosiluokilla 1–6. Lisäksi kaikki kotiseutualueen peruskoulut ja lukiot antavat saamen kielen opetusta. Etelä-Suomen ainoat saamenkieliset luokat ovat Pasilan peruskoulussa. Luokille voivat hakea kaikki saamen kielestä ja kulttuurista kiinnostuneet.
* Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnassa sijaitsevan Lapin paliskunnan alue.
Lisätiedot:
- Kansallismuseon ja Pasilan peruskoulun toteuttama saamelaisten kansallispäivän juhla 4.2.
- Skábmagovat eli Kaamoksen kuvia -elokuvafestivaali 6.2. saakka
- Video-oppitunnit saamelaiskulttuurista
- Dihtosis-oppimateriaalit (esim. menetelmäopas ja aamunavaukset) saamelaisuuden käsittelyyn
- Saamelaistietoa opetukseen tarjoava Oktavuohta-sivusto
- Virtuaalinen saamelaisten kansallispäivän juhla 6.2.
- Saamelaiskäräjät turvaavat alkuperäiskansakulttuurin säilymistä ja kehittymistä
- IndyLan-sovellus mm. pohjoissaamen opiskeluun (App Store)
- IndyLan-sovellus mm. pohjoissaamen opiskeluun (GooglePlay)