12 oppilaitokselle myönnettiin avustusta north2north-ohjelman liikkuvuuksiin lukuvuodeksi 2023–2024

North2north-ohjelma on University of the Arctic -konsortion (UArctic) jäsenoppilaitosten välinen liikkuvuusohjelma. Ohjelma tukee UArcticin jäsenoppilaitosten liikkuvuutta arktisten alueiden välillä sekä muutamissa korkeakouluissa Ranskassa ja Skotlannissa. Ohjelman kansainvälinen koordinaatiotoimisto (ICO) sijaitsee Norjan Altassa ja niillä mailla, joilla ohjelmalle on kansallinen rahoitus, on myös kansallinen toimisto. Näitä maita ovat Norja, Ruotsi, Tanska (ml. Grönlanti ja Färsaaret), Suomi ja Pohjois-Kanada. Opetushallitus toimii north2north-ohjelman Suomen kansallisena toimistona ja vastaa kansallisen rahoituksen hallinnoinnista ja myöntämisestä north2north-ohjelman suomalaisille jäsenoppilaitoksille.
North2north-ohjelmassa on Suomesta mukana kuusi yliopistoa ja kuusi ammattikorkeakoulua sekä Saamelaisalueen koulutuskeskus. Ohjelmaan voivat liittyä UArcticin jäsenoppilaitokset.
Hakukierros 2023
Kevään 2023 hakukierroksella oli haettavissa avustusta lähtevään north2north-liikkuvuuteen opiskelijoille muihin Pohjoismaihin ja Pohjois-Amerikkaan, sekä rajoitetusti myös Pohjois-Amerikasta Suomeen saapuville opiskelijoille, jotta liikkuvuuden tasapaino ja siten suomalaisten opiskelijoiden mahdollisuudet vaihtojaksoille Pohjois-Amerikassa säilyvät.
Kaksitoista north2north-oppilaitosta haki ja avustusta myönnettiin kaikille sitä hakeneille yhteensä 62 500 euroa.
Myönnetyt north2north-avustukset oppilaitoksittain, lv. 2023–2024
- Helsingin yliopisto, 5 000 euroa
- Itä-Suomen yliopisto, 3 500 euroa
- Kajaanin ammattikorkeakoulu, 1 500 euroa
- Karelia ammattikorkeakoulu, 7 000 euroa
- Lapin ammattikorkeakoulu, 4 000 euroa
- Lapin yliopisto, 2 500 euroa
- Oulun ammattikorkeakoulu, 5 500 euroa
- Oulun yliopisto, 3 000 euroa
- Saamelaisalueen koulutuskeskus, 5 000 euroa
- Savonia-ammattikorkeakoulu, 7 000 euroa
- Tampereen yliopisto, 10 500 euroa
- Turun yliopisto, 8 000 euroa
Nyt myönnetyllä rahoituksella on suunniteltu toteutettavan lukuvuoden 2023–2024 aikana kahdeksan lyhyt- ja kahdeksan pitkäkestoista liikkuvuutta Suomesta muihin Pohjoismaihin, 18 pitkäkestoista lähtevää vaihtoa Pohjois-Amerikkaan ja 4 saapuvaa pitkäkestoista vaihtoa Pohjois-Amerikasta Suomeen.