Valmiiksi tallattujen polkujen ulkopuolella – työt ulkomailla loivat kiinnostavia uramahdollisuuksia

Kielikurssi Maltalla 14-vuotiaana oli minulle todella merkittävä kokemus. Siellä kaikki avartui: näin paljon enemmän mahdollisuuksia maailmassa kuin olin nähnyt Helsingissä. Täällä jokaisen elämän polku tuntui olevan heille jo ”valmiiksi kirjoitettuna”. Vaikka en kokenut olevani erityisen hyvä oppilas, huomasin, että olinkin oikeasti aika rohkea puhumaan englantia. Minulle tuli itsevarma mieli, koska pärjäsin uusissa tilanteissa.
Tuli tunne, että haluan nähdä ja kokea lisää tuntematonta, hypätä johonkin uuteen ja hankkia erilaisia haasteita itselleni. Lähdin ensin Lissaboniin tarjoilijaksi ja baarityöntekijäksi. Sen jälkeen työskentelin muun muassa merkkivaateliikkeen myyjänä Barcelonassa sekä matkaoppaana ja hotellin vastaanottovirkailijana Kanarialla ja Ibizalla. Työnhaussa onnistuminen vieraassa kulttuurissa kasvatti itsevarmuutta tosi paljon. CV oli todella tärkeä väline Espanjassa, mutta rohkeus ja reipas asenne olivat vielä tärkeämpiä.
Rohkeus palkittiin yhä vastuullisemmilla tehtävillä
Myös kokemus siitä, että olin erilainen ja eksoottinen, oli positiivista. Minut otettiin joka paikassa todella hyvin vastaan, en kohdannut rasismia missään työpaikassa ulkomailla. Kaikki meni aina tosi hyvin. Parasta oli tuntea, että minuun luotettiin ja rohkeuteeni vastattiin antamalla työmahdollisuuksia. Palkkataso yllätti minut negatiivisesti, mutta se ei haitannut, koska ansaitsemallani rahalla pärjäsi kuitenkin paikallisissa oloissa. Huomasin, että virallisia sopimuksia ei kaikissa paikoissa ollut: työntekijöiden piti vain luottaa siihen, että sovitusta pidetään kiinni. Portugalissa en puhunut portugalia, ja heidän englannintaitonsa oli huono, mutta siitäkin selvisin katsomalla tarvittaessa sanakirjasta.
Ammatillisesti olen oppinut, että on tärkeää osata pitää puolensa ja ymmärtää oma arvonsa. Asiat sujuvat hyvin, kun luottaa itseensä ja ajattelee, että jostain on aina aloitettava. Luottamukseni työelämään on vahvistunut ulkomailla: nyt uskallan rohkeasti sanoa, että vaikka en vielä osaa, niin haluan oppia. Ulkomailla koin, että minulla oli mahdollisuus saada työpaikka myös ilman ennalta määritettyä reittiä, joka Suomessa tuntuu kulkevan aina koulun tai muun muodollisuuden kautta. Ymmärsin voivani saada mahdollisuuksia, joita Suomessa en välttämättä olisi saanut. Työnhaussa ulkomainen työkokemus on erottanut minua muista hakijoista ja luonut mielikuvaa ulospäinsuuntautuneesta, kielitaitoisesta ja rohkeasta henkilöstä. Olen kertonut oppineeni ulkomailla asiakaspalvelutyössä tarvittavia vahvuuksia, kuten hyvät käytöstavat ja sopivan rento ote.
Mahdollisuuksia löytyy aina
Henkilökohtaisesti olen huomannut, kuinka kapeakatseinen ajattelutapa voi sulkea pois mahdollisuuksia. Olen nyt kiinnostunut paljon laajemmin asioista ja haluan ymmärtää erilaisia näkökulmia. Olen tavannut niin paljon ihmisiä eri kulttuureista, että pystyn asettautumaan erilaisten ihmisten asemaan. Avoimuudesta ja erilaisuuden ymmärtämisestä on ollut hyötyä myös monipuolisiin ystävyyssuhteisiin. Sanoisin, että kyky sopeutua erilaisiin tilanteisiin sekä avoimuus ovat vahvuuksiani persoonana ylipäätään, ja ne ovat vain vahvistuneet ulkomaanjaksojen myötä.
Työympäristömme on jatkuvassa muutoksessa, mutta se ei pelota tai ahdista minua. Näen sen enemmänkin uusina mahdollisuuksina, en jää roikkumaan vanhoihin tapoihin. En koskaan pelkää jääväni tyhjän päälle, vaan tiedän että aina löytyy uusia mahdollisuuksia. Uteliaisuus on vienyt minua opiskelemaan uusia asioita ja eteenpäin.