Ennätyksellinen kiinnostus Erasmus+ -kumppanuushankkeisiin korkeakoulusektorilla

Hakemusten määrä kasvoi merkittävästi
Hakukierros päättyi 5.3.2025, ja hakemuksia saapui noin 40 prosenttia edellisvuotta enemmän. Hakemuksista 49 oli 400 000 euron ja 13 oli 250 000 euron suuruisia. Kolme hakemusta hylättiin hakemuksille tehtävien tarkastusten perusteella.
Haettu rahoitusmäärä oli kokonaisuudessaan 22,85 miljoonaa euroa, mutta käytettävissä ollut rahoitus mahdollisti vain kuuden hankkeen tukemisen. Myönnetty kokonaisrahoitus on 1,95 miljoonaa euroa, ja hyväksymisprosentti jäi alhaiseksi eli vain 9,7 % hakemuksista hyväksyttiin. Tämä kertoo paitsi kovasta kilpailusta myös hakemusten korkeasta laadusta: alin hyväksytty pistemäärä on 91.
Korkeakouluissa laajaa aktiivisuutta
Hakemuksia jätti yhteensä 28 eri korkeakoulua. Ammattikorkeakoulut olivat jälleen aktiivisempia hakijoita kuin yliopistot: 42 hakemusta oli ammattikorkeakoulujen ja 20 yliopistojen koordinoimia. Rahoitettavista hankkeista neljä on yliopistojen ja kaksi ammattikorkeakoulujen vetämiä. Suomeen jätettyjen hakemusten määrä osoittaa suomalaisten korkeakoulujen kiinnostusta ja valmiutta toimia korkeakoulutuksen kehittämishankkeiden koordinaattoreina.
Hyväksytyt hankkeet käynnistyvät syys–joulukuussa 2025, ja niissä on mukana laaja joukko kansainvälisiä kumppaneita: korkeakouluja, yrityksiä, järjestöjä ja muita sidosryhmiä.
Näiden hankkeiden lisäksi suomalaiset korkeakoulut ovat mukana kumppaneina sekä muista maista että muilta sektoreilta rahoitetuissa kumppanuushankkeissa.
Kansainvälinen yhteistyö ja tuki Ukrainalle
Vuoden 2025 haussa oli mahdollista ottaa mukaan hankkeisiin kumppaneita Erasmus+ ohjelman ulkopuolisilta alueilta Länsi-Balkanilta, itäisistä naapurimaista ja eteläisen Välimeren alueelta. Yksi ohjelman painopisteistä on korkeakoulujen yhteistyön tukeminen ukrainalaisten korkeakoulujen kanssa. Vaikka yksikään rahoitettavista hankkeista ei valinnut Ukrainaa painopisteekseen, kolmessa hankkeessa on mukana ukrainalaisia partnereita. Tämä osoittaa suomalaisten korkeakoulujenkorkeakoulujen sitoutumista Ukrainan korkeakoulusektorin tukemiseen vaikeassa tilanteessa.
Painopisteet: pedagogiikka, digitaalisuus ja vihreä siirtymä
Kumppanuushankkeet valitsevat hankkeilleen yhdestä kolmeen painopistettä. Tämän vuoden hakemuksissa korostuivat erityisesti seuraavat teemat:
- Innovatiiviset oppimis- ja opetusmenetelmät (41 hakemusta)
- Digitaalinen muutos ja valmiuksien kehittäminen (28 hakemusta)
- Digitaalisten ja vihreiden valmiuksien vahvistaminen (21 hakemusta)
Rahoitettavissa hankkeissa nämä teemat näkyvät vahvasti, mutta myös muut painopisteet nousivat esille. Inkluusio ja moninaisuus sekä digitaalinen muutos ovat molemmat valittuina kahdessa hankkeessa.Puolet rahoitetuista hankkeista sisälsi kestävän kehityksen teemoja ilmastonmuutoksen torjunnasta vihreiden valmiuksien vahvistamiseen. Korkeakoulut osallistuvat kumppanuuksien kautta Erasmus+-ohjelman tavoitteeseen rakentaa kokonaisvaltaisesti kestävämpää ja osallistavampaa eurooppalaista korkeakoulutusta.
Rahoitettavat hankkeet
- HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULU OY, COOL-APA, Collaborative online and onsite learning in Adapted Physical Activity, COOL-APA
- ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Nature Restoration - challenges and opportunities for future landscape specialists, FutureLand
- SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY, Trauma-informed teaching, STEP
- OULUN YLIOPISTO, Scalable Socio-Technical System Simulation in Manufacturing, 4SiM
- OULUN YLIOPISTO, English for Specific and Academic Purposes for Supporting University Sustainability Teaching and Innovation, ESAP4SUSTAIN
- TURUN YLIOPISTO, Experiential Quantum Mechanic, ExQuMe
Seuraava hakukierros
Seuraava Erasmus+ -kumppanuushankkeiden hakukierros avautunee loppuvuodesta 2025 ja päättyy keväällä 2026. Tarkemmat tiedot aikatauluista ja hakuneuvonnasta julkaistaan korkeakoulutuksen kumppanuushankkeiden verkkosivuilla sekä Opetushallituksen Kansainvälinen korkeakouluyhteistyö -sähköpostilistoilla.