Korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa opiskelupaikka 58 900 hakijalle
Korkeakoulujen syksyllä alkaviin suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin oli tarjolla yli 56 000 aloituspaikkaa. Aloituspaikkoja on nyt 1 000 enemmän kuin viime vuonna. Niiden lisääminen on osa hallitusohjelmaan perustuvaa koulutustason nostamisen toimenpidekokonaisuutta.
Hyväksytyistä yli puolet valittiin todistuksen perusteella
Toisen asteen tutkinnon suorittaneille tarjolla oleviin yliopistojen kandidaatin tai kandidaatin ja maisterin tutkintoon sekä ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin haki kevään toisessa yhteishaussa 129 900 hakijaa, joista hyväksyttiin 49 000. Hyväksytyistä 52 % sai opiskelupaikan todistuksen ja 42 % valintakokeen perusteella. Loput paikat täytettiin muilla valintatavoilla, esimerkiksi avoimen korkeakoulun opintojen perusteella.
Ammattikorkeakouluihin hyväksytyistä todistuksella valittiin 51 % ja valintakokeella 43 %. Yliopistoihin päässeistä valittiin todistuksella 55 % ja valintakokeella 42 %.
Opiskelupaikan saaneista 17 % eli 9 900 hyväksyttiin yliopistojen maisterikoulutuksiin tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin. Hakijoita näihin koulutuksiin oli 23 200.
Yli puolet pääsi ensimmäisenä hakutoiveenaan olevaan koulutukseen
Opiskelupaikan saaneista 53 % pääsi ensimmäisenä hakutoiveenaan olevaan koulutukseen. Ammattikorkeakouluihin hakeneista hyväksyttiin 39 % ja yliopistoihin hakeneista 30 %.
Hieman yli 70 % korkeakoulujen aloituspaikoista oli tämän kevään toisessa yhteishaussa varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Ensikertalaisten osuus hakijoista oli 72 % ja hyväksytyistä 80 %. Ammattikorkeakouluihin hyväksytyistä 84 % oli ensikertalaisia ja yliopistoon hyväksytyistä 77 %.
Tämän kevään ylioppilaista korkeakoulupaikkaa haki 86 % ja 46 % hakeneista hyväksyttiin. Uusia ylioppilaita oli Ylioppilastutkintolautakunnan tietojen mukaan noin 25 450. Keväällä ammatillisen perustutkinnon suorittaneita hakijoita oli 4 400, joista 47 % sai opiskelupaikan. Ammatillisen perustutkinnon suoritti tänä keväänä yhteensä noin 30 900 opiskelijaa.
Varasijapaikan voi saada vielä elokuun alkuun asti
Hakijat saavat tällä viikolla tiedon kevään toisen yhteishaun tuloksista. Opiskelupaikka tulee vastaanottaa viimeistään torstaina 9.7. klo 15. Tämä tapahtuu Opetushallituksen ylläpitämässä Oma Opintopolku -palvelussa, jonka Hakemukset ja opiskelupaikan vastaanotto -osio uusittiin tänä keväänä. Varasijalta voi vielä tulla hyväksytyksi 4.8. saakka.
Korkeakoulut voivat järjestää lisähakuja yhteishaussa vapaiksi jääneille opiskelupaikoille heinä-elokuussa. Tietoja tarjolla olevista koulutuksista julkaistaan Opintopolussa ja korkeakoulujen omilla nettisivuilla sitä mukaa, kun korkeakoulut päättävät lisähaun järjestämisestä. Lisähaussa olevat koulutukset alkavat syksyllä.
Korkeakoulupaikkaa voi keväisin hakea kahdessa erillisessä yhteishaussa. Ensimmäisessä yhteishaussa haettavina olivat vieraskieliset koulutukset ja Taideyliopiston koulutukset sekä Tampereen yliopiston teatteritaiteen koulutus.
Syksyn yhteishaussa, joka järjestetään 31.8.–10.9.2026, haetaan tammikuussa alkaviin koulutuksiin. Sekä lisähauissa että syksyn yhteishaussa hakeminen tapahtuu Opintopolussa.
Opetushallitus vastaa korkeakoulujen yhteishakujen valtakunnallisesta toteutuksesta sekä koulutukseen hakeutumiseen ja valintaan liittyvän valtakunnallisen tiedotuksen järjestämisestä.
Yhden opiskeluoikeuden säännös astuu voimaan 1.8.2026 alkaen
Korkeakouluissa tulee elokuun alusta voimaan yhden opiskeluoikeuden säännös, joka tarkoittaa sitä, että opiskelijan voimassa olevat saman ja alemman tasoiset opiskeluoikeudet päättyvät, jos hän ottaa vastaan uuden tutkintoon johtavan opiskelupaikan.
Säännös koskee yliopistojen alempia ja ylempiä korkeakoulututkintoja, ammattikorkeakoulututkintoja ja ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja.
Yhden opiskeluoikeuden säännöstä sovelletaan 1.8.2026 jälkeen alkavissa hauissa, joissa valitaan opiskelijoita 1.1.2027 jälkeen alkaviin koulutuksiin. Säännöstä sovelletaan myös korkeakoulujen syksyn yhteishaussa.
Opintosetelikokeilu avaa ilman opiskelupaikkaa jääneille näkymiä korkeakouluopintoihin
Elokuun alusta käynnistyy myös opintosetelikokeilu, jossa ilman korkeakoulupaikkaa jääneet nuoret voivat opiskella maksutta avoimessa korkeakouluopetuksessa.
Opintoseteliin ovat oikeutettuja 1.12.2025‒31.7.2028 ensimmäisen toisen asteen tutkintonsa Suomessa alle 29-vuotiaana suorittaneet nuoret, jotka ovat hakeneet korkeakoulujen yhteishaussa, mutta eivät ole saaneet tai vastaanottaneet opiskelupaikkaa. Opintoseteliä voi käyttää yhteensä 30 opintopisteen laajuisiin suomen- tai ruotsinkielisiin avoimen korkeakouluopetuksen opintoihin ja se on voimassa kaksi vuotta.
Opintoseteliä koskevat väliaikaiset muutokset yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin on vahvistettu ja lait tulevat voimaan 1.8.2026. Opintoseteliin oikeutetut nuoret voivat ilmoittautua opintoihin 5. elokuuta alkaen Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa yhteen avoimen korkeakoulutuksen opintotarjontaa.
Yhteishakua koskevat tilastotiedot saa Vipusesta
Lisätietoja
- Erityisasiantuntija Janni Jokela, janni.jokela [at] oph.fi, p. 029 533 1818
- Erityisasiantuntija Mikko Eronen, mikko.eronen [at] oph.fi, p. 029 533 1485