Oppimisen tukemisessa teot ratkaisevat

Oppimisen tuen uudistaminen on yksi Petteri Orpon hallituksen suurimpia, ellei suurin opetusta ja kasvatusta koskeva toimenpide. Vaikka se virallisesti astuu voimaan syksyllä 2025, muutokseen on tarpeen alkaa valmistautua jo nyt. Yhteisön toimintakulttuurin tietoinen tarkastelu, sen kehittäminen ja arvioiminen omassa yhteisössä on mitä parhainta valmistautumista tuen uudistamiseen. 

Toimintakulttuuri rakentaa osallisuutta

Oppimisen, koulunkäynnin, osallisuuden ja yhteisöön kiinnittymisen perusta on toimintakulttuuri, joka tukee laadukasta esi- ja perusopetusta sekä ennaltaehkäisee tuen tarpeiden syntymistä. Toimintakulttuurilla tarkoitetaan mm. vakiintuneita ja yhdessä sovittuja tapoja toimia yhdessä sekä yhteisön kaikkien jäsenten osallisuutta, kasvua ja oppimista mahdollistavia rakenteita. 

Oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyjen perusta on oppilaan kokemus osallisuudesta ja siitä, että hän kuuluu siihen yhteisöön, jossa arkipäivänsä viettää. Viime vuodet ovat osoittaneet yhä selvemmin, kuinka tärkeää jokaiselle lapselle ja nuorelle on kokemus siitä, että hän on oman yhteisönsä tärkeä ja arvokas jäsen. Jäsen, jonka oppimiseen, kasvamiseen ja hyvinvointiin panostetaan ja kiinnitetään huomiota. 

Avoin vuorovaikutus lisää yhteistä ymmärrystä

Toimintakulttuurin rakentaminen ja kehittäminen synnyttävät yhteistä kieltä ja yhteistä ymmärrystä niistä asioista, jotka yhteisön toiminnan ja oppijoille tarjottavan tuen kannalta ovat merkityksellisiä. On tärkeää käydä yhteistä keskustelua lasten, nuorten, huoltajien, yhteistyötahojen ja sidosryhmien kanssa siitä, mitä konkreettisesti omassa yhteisössä tarkoitetaan esimerkiksi kaikkien osallisuudella, yhdenvertaisuudella, tuella, turvallisuudella ja vaikkapa levollisuudella ja ilolla. 

Miten hyvät aikeet saadaan toimimaan käytännössä? Mistä tiedetään, että tehdään oikeita asioita, oikeaan aikaan ja oikealla tavalla? Miten iloitaan tai rohjetaan sanoa ääneen sekin, että hämmentää, väsyttää ja epäilyttää? 

Kun yhdessä käydään avointa keskustelua, johon aidosti otetaan kaikki mukaan, se luo edellytykset kokemukselle ”omasta yhteisöstä”: tämä on minun eskarini, tämä on lasteni koulu, tämä on hyvä paikka olla ja tehdä töitä. Avoimuus edellyttää myös kriittisen äänen ja epäilysten arvostamista.

Toimintakulttuuri kehittyy, kun sitä kehitetään

Esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittämisen ja lasten ja nuorten sivistyksellisten oikeuksien toteutumisen lähtökohtana on opetussuunnitelman perusteissa kuvattu arvopohja, jossa keskeistä ovat yhteisön kaikkien jäsenten osallisuuden ohella mm. tasa-arvo, demokratia, kulttuurinen moninaisuus ja kestävä elämäntapa. Selkeillä rakenteilla sekä yhteisillä turvallisuutta ja luottamusta kehittävillä toimintatavoilla voidaan tukea läsnäoloa, ennaltaehkäistä kiusaamista, syrjäytymistä ja poissaoloja. Parhaimmillaan yhteisön toimintakulttuuri mahdollistaa esi- ja perusopetuksen yhteisöllisten tavoitteiden saavuttamisen, sen kaikkien jäsenten yhteisöön kiinnittymisen ja sitoutumisen, jotka ovat keskeisiä edellytyksiä oppimiselle sekä oppimisen tuen tarjoamiselle ja vastaanottamiselle. 

Toimintakulttuuri ei synny, eikä kehity toivottuun suuntaan itsestään. Sitä tulee määrätietoisesti johtaa ja kehittää. Toimintakulttuuri ei koskaan tule valmiiksi, vaan se elää ja muuttuu koko ajan. Parhaimmillaan toimintakulttuuri ilmentää aidosti yhteisön arvoja ja tukee oppimista ja muovautuu kannattelemaan koko yhteisön hyvinvointia ja toimintaedellytyksiä muuttuvissa tilanteissa. 

Tavoitteena yhteisön kaikkien jäsenten osallisuus

Toimintakulttuuria ei voi kehittää kuuntelematta ja osallistamatta kaikkia niitä, joita yhteisön toiminta suoraan tai välillisesti koskee. Toimintakulttuuri kehittyy systeemisesti, kun keskustelussa ja kehittämistyössä ovat mukana kaikki keskeiset tahot ja toimijat: opetus- ja sivistyshallinto, lasten ja oppilaiden huoltajat, luottamushenkilöt, päättäjät ja keskeiset yhteistyötahot kuten opiskeluhuollon asiantuntijat. Esimerkiksi kunnan päätökset rakennuksista vaikuttavat toimintakulttuurin edellytyksiin, mutta vasta yhteisön arki, sen käytännöt ja toimintatavat herättävät rakennusten tarjoamat mahdollisuudet henkiin. 

Tuen uudistukseen valmistautuessa voi tarkastella myös sitä, kuinka paljon jo termi tuki ohjaa ajatteluamme. Miellämmekö tuen joidenkin ammattiryhmien teoiksi ja toiminnaksi? Vai tukeeko yhteisön jokaisen jäsenen tapa toimia osallisuuden kokemista, hyvinvointia ja oppimisen edellytyksiä? 

On mielenkiintoista nähdä, miten esi- ja perusopetuksen oppimisen tuen uudistaminen muuttaa koulujen tai esiopetusta järjestävien tahojen arkea. Kuinka monin eri tavoin tulevina vuosina kehitetään oppimisen, osallisuuden ja yhteisöön kiinnittymisen mahdollisuuksia sellaisiksi, että jokainen lapsi, nuori ja yhteisössä työskentelevä aikuinen saa innostua oppimisesta, voi kokea kuuluvansa ryhmään, osallistua yhteiseen toimintaan sekä kasvaa yhdessä toisten kanssa myönteisten oppimiskokemusten avulla omaan potentiaaliinsa? 

Ja mikä tärkeintä: miten jokainen lapsi, nuori ja aikuinen voi kokea itsensä ja tärkeäksi ja merkitykselliseksi sekä katsoa toiveikkaana ja luottavaisesti kohti tulevaa.

Kirjoittajat:

Opetushallituksen esi- ja perusopetuksen oppimisen tuen uudistuksen työryhmä

Maj-Len Engelholm

Sonja Hyvönen

Kati Kaplin-Sainio

Katri Kuukka

Tiina Luomanen

Riia Palmqvist

Charlotta Rehn

Jukka Vetoniemi