Pitkittyneessä koronakriisissä ei ole varaa kadottaa yhtään lasta tai nuorta, mutta ei myöskään kasvatus- ja koulutusalan ammattilaista

Kun kriisi on pitkittynyt, on jaksaminen koetuksella ja katseen suuntaaminen tulevaisuuteen voi olla vaikeaa. Poikkeustilanteessa eletään ja keskitytään hetkeen, mutta edessä on tulevaisuus, johon toiveikkaasti katsominen on tärkeä osa sitä kokonaisuutta, jolla jaksamme eteenpäin. Olemme Opetushallituksessa kuunnelleet huolestuneina opettajien kertomuksia väsymyksestä ja riittämättömyyden tunteista omassa arjessa. Samoja viestejä kuulemme myös oppilailta, 2. asteen opiskelijoilta ja erityisesti abiturienteilta, jotka ovat osassa maata opiskelleet pitkään etäyhteyksien välityksellä.

Koulu ja opiskelu ovat osa turvallista arkea, mikä on entistä tärkeämpää lapsille ja nuorille kriisin pitkittyessä. Näkyviin on tullut vahvasti se, että koulussa ja opinnoissa on kysymys paljon enemmästä kuin oppiaineiden sisältöjen oppimisesta tai opettamisesta. Siksi varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten arjessa kohdataan tältä osin normaalia enemmän paineita pandemian torjunnan etäisyys- ja hygieniavaatimusten lisäksi. Tämä voi osaltaan luoda riittämättömyyden tunnetta kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaisille. Siksi toivon, että arjessa löytyy myös armollisuutta itseä kohtaan.

Kun olosuhteet ovat muuttuneet, muuttuvat myös tavat toteuttaa oppimisen ja opetuksen tavoitteita. Soveltamista ja uudenlaisia toimintatapoja opetussuunnitelman tavoitteiden toteuttamiseen saa ja on syytä tehdä, jotta ne vastaavat juuri oman koulun tai oppilaitoksen ja oppilaiden sekä opiskelijoiden tarpeisiin tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä, eikä paras tapa opettaa ole vaikkapa hienoimpien digitaalisten välineiden ja sovellusten käyttöä, vaan arjen pieniä ratkaisuja ja huolenpitoa, jolla huolehditaan siitä, että kukaan ei putoa kelkasta. Tässä Suomen opetusalan ammattilaiset ovat tehneet äärettömän hyvää työtä, ja toivon, että sen muistaa jokainen – myös opettajat itse.

Koronakriisin myötä meistä jokainen on joutunut tottumaan epävarmuudessa elämiseen ja siihen, että eteen tulee tilanteita, joihin ei ole valmiita ratkaisuja. Toivon, ettei kukaan joudu etsimään näitä ratkaisuja yksin, vaan opettajilla on käytössään vahva keskinäinen kollegiaalinen tuki, jossa osaamista ja oivalluksia jaetaan kaikkien hyödyksi. Me Opetushallituksessa haluamme tukea edelleen kaikin tavoin siinä, että poikkeuksellisessa arjessa pystytään edelleen huolehtimaan lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä mahdollisuudesta oppia.

Kriisin pitkittyessä ensisijaisen tärkeäksi nousee myös ammattilaisten omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtiminen. On tärkeää, että kasvatus- ja opetustyötä tekeviä aikuisia tuetaan, jotta he jaksavat itse tukea lapsia, oppilaita ja opiskelijoita tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Joskus parasta tukea on työrauhan antaminen.  Mietimme paraikaa sitä, mitä voisimme tehdä tilanteen hyväksi samalla, kun huolehdimme siitä, että koronaviruksen leviämistä pyritään ehkäisemään kaikin mahdollisin tavoin terveydenhuollon antamien suositusten, ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

Tässä poikkeustilanteessa meillä ei ole varaa kadottaa yhtään lasta tai nuorta, mutta ei myöskään heidän eteensä työtä tekevää ammattilaista.