Verkostokuukkeleiden paratiisi?

Blogi
Kuukkeli, tuo korpikuusikoissa asusteleva pieni varislintu, lienee monelle retkeilijälle leirinuotiolta tuttu kaveri. Kuukkeli osaa seurustelun jalon taidon ja on erityisen viehättynyt hyvästä tarjoilusta. Kestien hiipuessa se eleettömästi poistuu paikalta palatakseen taas viihtymään seuraavan matkaajan apajille.

Kirsi Tarkka

Nykyisessä verkostojen maailmassa saattaa yllättäen huomata kalenterin täyttyvän erinäisistä verkostotapaamisista. On mukava tavata kollegoita ja innostua yhdessä. Jos tapaamisista ei kuitenkaan riitä kotiin viemisiä tai yhteys omaan työhön alkaa hämärtyä, on paikallaan ottaa pieni aikalisä. Ollaanko luisumassa kuukkeloinnin puolelle?

Tarvitsemme toisiamme, emme vain selviytyäksemme tässä kompleksisessa maailmassa vaan myös rakentaaksemme siitä paremman paikan olla ja elää. Opetussuunnitelmat viitoittavat tietä tulevaan. Kasvatus- ja koulutusjärjestelmän toimintakulttuurin uudistamisen keskiössä on oppiva yhteisö. Tarvitaan osaamisen jakamista, rohkeita kokeiluja sekä kykyä nähdä asioita osana laajempaa kokonaisuutta. Opetushallituksen verkostot sekä kokeilukeskus vastaavat osaltaan ajan tarpeeseen.

Haastoimme sekä varhaiskasvatuksen Loisto- että perusopetuksen Majakka-verkostojen osallistujia pysähtymään miettimään, milloin verkosto tuottaa lisäarvoa perustehtävälle. Pyysimme nimeämään estäviä tai haittaavia tekijöitä sekä esittämään keinoja niiden ratkaisemiseksi. Muun muassa seuraavia nousi esiin:

  • Verkoston tavoite on jäsentymätön.
  • Oma rooli verkostossa epäselvä.
  • Yksin on vaikea viedä innostusta eteenpäin.
  • Ei ole aikaa kehittämiselle.
  • Esimies ja johto eivät sitoudu.
  • Paljon puhetta, vähän tekoja.
  • Tarvitaan tahtoa, tarve ja koossa pitävä kipinä. Verkostotyötä voi ja pitää harjoitella.
  • On tärkeää synnyttää positiivinen kierre, jossa innostutaan toisten ideoista, iloitaan omista onnistumisista ja yhdessä konkretisoidaan kehittämistä.

Palaute havainnollistaa sen, että verkosto ei itseisarvona tuota innovaatiota tai luo uutta. Rakenteiden lisäksi tarvitaan ymmärrys siitä, mitä halutaan muuttaa sekä johdon vahva tahtotila sekä resurssit muutoksen mahdollistamiseksi. Tavoitteiden priorisointi on viisautta – vähemmän on usein enemmän. Isot tavoitteet on pilkottava pienemmiksi, arjen kokoisiksi askeleiksi.

On myös tärkeää määritellä roolit ja tunnistaa kunkin vastuu. Tapaamisiin voi valmistautua ja miettiä jo etukäteen, miten ja millä foorumeilla ideoita jatko työstetään ja jaetaan eteenpäin. Voisiko jostain toisesta verkostosta löytyä yhteistä rajapintaa tai synergiaetua? Verkosto mahdollistaa yhteisen keskustelun ja ideoinnin, mutta kehittämisen merkitys syntyy vasta konkreettisen tekemisen kautta. Vaikutusten tulisi lopulta todentua työssä lasten kanssa.

Tuttuus luo luottamusta, vahvistaa sitoutumista ja rohkaisee dialogiin.

Loisto on yksi Opetushallituksen verkostojen tuoreimmista tulokkaista. Tavoitteena on tukea uusien varhaiskasvatussuunnitelmien toimeenpanoa sekä edistää varhaiskasvatuksen kehittämistä paikallisella ja kansallisella tasolla.

Ensimmäisen vuoden aikana Loistossa on satsattu alueellisten rakenteiden luomiseen, tavoitteiden kirkastamiseen sekä tutuiksi tulemiseen. Erityisesti aluekoordinaattorit, mutta myös kuntien ja yksityisten järjestäjien yhteyshenkilöt sekä varhaiskasvatuksen johto ovat olleet tiivisti mukana pohtimassa, mitä lisäarvoa Loisto voisi parhaimmillaan tuottaa. Verkostoitumisen tarve on noussut paikallisista lähtökohdista ja myös halu tehdä töitä kehittämisen eteen on vahva. Yhteinen iso päämäärämme on turvata jokaiselle suomalaiselle lapselle vahva perusta elinikäisen oppimisen polulle

Tuo tullessas, vie mennessäs – alueverkostoissa on jaettu hyviä käytäntöjä, opittu ja innostuttu omasta ja toisten työstä. Osallistuminen on vapaaehtoista ja vastuu panoksesta on jokaisella. Hyvä verkosto voimaannuttaa ja mahdollistaa yksilöllisen ja yhteisöllisen osaamisen kehittymisen.

Verkostokehittäminen on itsessään prosessi, omanlainen kokeilunsa. Verkoston tulisi elää ja uudistua tilanteiden ja tarpeiden mukaisesti. Siksi onkin välttämätöntä säännöllisesti pysähtyä arviomaan, missä mennään. Haasteiden näkyväksi tekeminen on helppoa. Kehittämisen ytimessä ollaan silloin, kun yhdessä etsitään ratkaisuja ja muutetaan rohkeastikin suuntaa – kenties aivan uusillekin urille.


Kirjoittaja

Kirsi Tarkka
Erityisasiantuntija