Etiikka lukion filosofiassa

Filosofinen etiikka tutkii moraalista toimintaa ja toiminnan arvioinnin perusteena olevia arvoja ja normeja. Lähtökohtana on, että moraalisesti oikeaa toimintaa ei arvioida vain yksilön subjektiivisten mielipiteiden varassa, vaan arvioinnin pitää perustua moraalisiin arvoihin ja normeihin. Mitkä tahansa arvot ja normit eivät kelpaa hyviksi moraalisiksi perusteiksi. Vaikka esimerkiksi hyöty tai nautinto voivat joissakin tilanteissa tarjota hyvän moraaliperusteen, on kyseenalaista, että ne toimisivat niin kaikissa tapauksissa. Filosofisessa etiikassa tutkitaan sitä, millä ehdoilla arvot ja normit ovat hyviä moraalisia perusteita.

Arvoilla voidaan tarkoittaa eri yhteyksissä eri asioita, ja siksi puhetta arvoista on tarpeen selventää. Joissakin tilanteissa arvoilla viitataan arvokkaisiin asioihin, toisissa ihmisten arvostuksiin. Abstraktimmalla tasolla voidaan puhua arvosta sinänsä tai hyvyydestä, jota voidaan jaotella erilaisiin hyvän lajeihin, kuten moraaliseen, terveydelliseen tai esteettiseen hyvään.

Filosofinen etiikka on erotettava ihmisen toimintaa kuvailevasta empiirisestä tutkimuksesta. Tällaista tutkimusta on esimerkiksi psykologia, sosiologia ja kulttuuriantropologia, jotka kertovat, miten yksilöt tai yhteisöt tosiasiallisesti toimivat. Tällainen tutkimus on deskriptiivistä eli kuvailevaa. Filosofinen etiikka pyrkii kertomaan, mikä on hyvää ja miten yksilöiden tai yhteisöjen pitäisi toimia. Filosofinen etiikka on yleensä normatiivista eli se pyrkii arvottamaan asioita ja antamaan sääntöjä toiminnalle. Seuraavassa termiä “normatiivinen” käytetään viittaamaan sekä arvojen että normien (standardien, sääntöjen) asettamiseen.

Filosofinen etiikka voi tutkia myös moraalisen hyvän ja normien luonnetta yleisesti ottaen sekä niiden ilmaisemisessa käytettyä kieltä kuten sitä, mitä sanat ”hyvä” tai ”oikein” tarkoittavat. Edelleen filosofinen etiikka voi tutkia ihmisen suhdetta arvoihin ja normeihin, esimerkiksi moraalisesta hyvästä saatavan tiedon mahdollisuutta ja luonnetta. Tällaista filosofisen etiikan alaa kutsutaan yleisesti metaetiikaksi, joskus myös kuvailevaksi etiikaksi, mutta sitä ei pidä sekoittaa psykologian alaan kuuluvaan empiiriseen moraalipsykologiaan, joka on myös kuvailevaa tutkimusta.

Filosofit ovat perinteisesti olleet kiinnostuneita moraalipsykologien tavoin siitä, miten moraali on syntynyt historiallisessa mielessä ja miten ihmisen psyykkinen rakenne vaikuttaa hänen toimintaansa. Jälkimmäiseen liittyvät kysymykset siitä, mikä motivoi toimimaan oikein sekä mikä on järjen ja tunteiden suhde. On kuitenkin hyvä huomata, että lukiossa opetettava filosofinen etiikka ei tarkastele varsinaisesti tällaisia kysymyksiä, joihin voidaan vastata osin tai kokonaan empiirisen tutkimuksen keinoin.

Opetusvinkkejä

1. Erottelu kuvailevan ja normatiivisen lähestymistavan välillä voi olla lukiolaiselle ensi alkuun vaikea hahmottaa. Asia aukeaa kenties parhaiten, kun vertaillaan empiiristen tieteiden ja filosofisen etiikan kysymyksiä ja jaotellaan niitä kuvaileviin ja normatiivisiin. Pyydä opiskelijoita laatimaan kymmenen kysymyksen lista koulun eri oppiaineissa tarkasteltavista kysymyksistä ja ottamaan mukaan kysymyksiä myös uskonnosta tai elämänkatsomustiedosta sekä terveystiedosta. Pyydä tämän jälkeen opiskelijoita määrittämään, onko oppiaineen lähestymistapa kuvaileva vai normatiivinen.
2. Erottelua kuvailevan ja normatiivisen välillä voi lähestyä kuvailevien ja normatiivisten väitteiden kautta. Kuvailevat väitteet ovat tyypillisesti vastauksia tosiasioita koskeviin mitä-, miten- tai miksi-kysymyksiin. Normatiiviset väitteet ovat puolestaan tyypillisesti vastauksia jonkin normatiivisen ilmauksen sisältäviin mitä- tai miten-kysymyksiin. Esimerkiksi ”pitäisi”-verbin sisältämään kysymykseen ”Mitä vanhemman pitäisi tehdä lapselle?” vastataan normatiivisella väitteellä: ”Hänen pitäisi kasvattaa lasta.” On kuitenkin hyvä huomata, että kaikki ”pitäisi”-verbin sisältämät kysymykset eivät ole normatiivisia moraalisessa mielessä. Esimerkiksi kysymys ”Miten talo pitäisi rakentaa?” ei ole moraalinen.
3. Kuvailevan ja normatiivisen välisen erottelun käsittelyä voi syventää tarkastelemalla opiskelijoiden kanssa seuraavanlaisia näkökohtia. Kuvailevat väitteet eivät koske pelkästään luonnollisia tosiasioita, vaan myös esimerkiksi käsitteellisiä erotteluja (esim. ”Moraalinormit eroavat esteettisistä normeista”). Normatiiviset väitteet ovat tyypillisesti käskyjä (”pitää” tai ”täytyy”), sallimisia (”saa”) tai kieltoja (”ei saa”). On hyvä huomata, että väite voi olla kielelliseltä muodoltaan kuvaileva, mutta sisällöltään normatiivinen. Esimerkiksi väite ”Lupaus muodostaa velvollisuuden” tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin väite ”Lupaus täytyy pitää”. Edelleen on hyvä huomata, että kuvaileva kielenkäyttö voi olla piilevästi normatiivista. Esimerkiksi väite ”Suomessa ei ole tapana ottaa puheenvuoroa puhumalla toisen päälle” voi tarkoittaa puhetilanteessa: ”Älä puhu toisen päälle”.
4. Kuvailevien ja normatiivisten väitteiden käsittelyn yhteydessä on hyvä huomioida myös arvolatautuneet käsitteet, kuten ”terve” ja ”rohkea”, jotka ovat yhtä aikaa kuvailevia ja arvottavia. Tällaisia käsitteitä kutsutaan ”tiheiksi” erotuksena ”ohuista”, jotka ovat pelkästään arvottavia, kuten “paha”. Pyydä opiskelijoita kuvaamaan puhetilanteita, joissa ”terve” ja ”rohkea” esiintyvät sekä kuvailevassa että arvottavassa merkityksessä.
5. Filosofisen etiikan eroa empiirisestä psykologiasta on hyvä korostaa. Filosofisessa etiikassa ei olla kiinnostuneita varsinaisesti toiminnan taustalla olevista psykologista syistä eli motiiveista, vaan siitä, millä perusteella toiminta on moraalisesti oikein tai väärin. Vaikka henkilöllä olisi esimerkiksi motiivi kostaa kärsimänsä vääryys, se ei ole hyvä moraalinen peruste kostolle. 

Tehtäviä

1. Määritä, mitkä seuraavista väitteistä ovat normatiivisia ja mitkä kuvailevia. Perustele vastauksesi.

• Tasa-arvon nimissä lukio-opiskelun tulisi olla mahdollista kaikille asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta.
• Koulutusleikkaukset eivät edistä tasa-arvoa.
• Koulutuksen tukeminen ei ole hallituksen toimintaa ohjaava päämäärä.
• Jokaisen nuoren tulisi suorittaa toisen asteen tutkinto.
• Lukio-opetusta toteutetaan entistä suuremmissa yksiköissä.

• Suomalaiset arvostavat saunomista.
• Suomessa on tapana saunoa alastomana.
• Suomen lain mukaan ketään ei saa pakottaa alasti saunaan.
• Saunomisen tulee jatkossakin kuulua suomalaiseen kulttuuriin.
• Saunomiseen ei pitäisi yhdistää alkoholia.
• Runsas saunominen saattaa johtaa kehon kuivumiseen.

• Nykyinen asevelvollisuuslaki heikentää nuorten miesten opiskelumahdollisuuksia.
• Tasa-arvon nimissä asevelvollisuuden tulisi koskea kaikkia sukupuolia.
• Oman maansa rajojen puolustaminen on Suomen kansalaisen tärkein velvollisuus.
• Laki ei velvoita nuoria naisia suorittamaan asepalvelusta.
• Maanpuolustuksen tasa-arvoistaminen ei ole eduskunnan toimintaa ohjaava päämäärä.
• Asevelvollisuus pitää säilyttää tulevaisuudessakin.

2. Työskennelkää pareittain. Jokainen pari kuvaa koulusta tai sen lähiympäristöstä parinkymmenen sekunnin pituisen videon, jossa näytetään jokin tapahtuma ja samalla selostetaan kuvailevasti, mitä videolla tapahtuu. Tämän jälkeen parit yhdistyvät neljän hengen ryhmiksi. Jokainen pari näyttää videonsa toiselle parille ilman ääntä. Toisen parin tehtävä on laatia videoon normatiivinen selostus, jossa videon tapahtumia arvotetaan ja niihin liittyen esitetään normatiivisia ohjeita. Selostuksen voi esimerkiksi äänittää selostajan omalle puhelimelle. Lopuksi videot katsotaan yhdessä, ensin kuvailevalla, sitten normatiivisella selostuksella

Velvoittavuus on yksi moraalin tunnuspiirteistä, mutta se ei vielä yksistään riitä vastaamaan kysymykseen, mitä moraali on. Vaikka on tunnetusti vaikea määritellä moraalia yleisesti, moraalin voi erottaa muista normijärjestelmistä kuten tapa- ja lakinormeista esimerkiksi seuraavien tunnuspiirteiden nojalla:

• preskriptiivisyys: moraalinormit eivät ole pelkkiä suosituksia, vaan velvoittavia ohjeita, määräyksiä tai käskyjä
• autonomisuus: moraali on itsenäinen ja muista normijärjestelmistä riippumaton
• ylivertaisuus: moraalinormit ovat ensisijaisia suhteissa muihin normeihin
• yleisyys: moraalinormit velvoittavat yhtä lailla kaikkia moraaliagentteja eli omista teoista moraalista vastuuta kantaviin toimijoihin.

Näitä tunnuspiirteitä ei ole johdettu mistään yksittäisestä moraalikäsityksestä, vaan ne pyrkivät kuvaamaan yleisesti moraalin luonnetta. Niiden valossa voi siis tarkastella hyvinkin erilaisia moraaliajattelun perinteitä tai suuntauksia. Tunnuspiirteet eivät ole myöskään ristiriidassa sen kanssa, että yksittäiset moraaliset valintatilanteet voivat olla varsin monimutkaisia eikä niihin ole aina mitään ilmeisen oikeaa ratkaisua. Tunnuspiirteiden havainnollistamiseksi voi kuitenkin tarkastella esimerkiksi käskyjä ”Älä tapa” tai ”Älä valehtele”, sillä ne antavat konkreettisuudessaan selkeän lähtökohdan keskustelulle moraalin luonteesta.

Tunnuspiirteistä ensimmäinen eli prekriptiivisyys koskee edellä tarkasteltua moraalin velvoittavuutta. Autonomisuudesta seuraa, ettei moraali ole riippuvainen esimerkiksi lainsäädännöstä. Moraalinormien ylivertaisuus tarkoittaa sitä, että moraalinormeja pitää noudattaa, vaikka se aiheuttaisi esimerkiksi taloudellista tappiota. Edelleen jos moraali sattuu olemaan lain kanssa ristiriidassa, on noudatettava moraalia eikä lakia, sillä laki säädetään vastaamaan moraalia eikä päinvastoin.

Moraalin autonomisuus ja ylivertaisuus korostuvat erityisesti kantilaisessa velvollisuusetiikassa, jossa moraaliperiaatteet ovat poikkeuksettomia eikä niitä yritetä oikeuttaa periaatteiden seurausten nojalla. Valehtelua ei kielletä siksi, että sillä on huonot seuraukset, vaan siksi, että valehtelu itsessään on ristiriidassa toisen ihmisen itseisarvoisen kohtelun kanssa. Kuitenkaan kaikki velvollisuuseetikot eivät usko velvollisuuksien poikkeuksettomuuteen. Joidenkin mukaan kukin yksittäinen velvollisuus ovat voimassa vain niin kauan kuin mikään toinen velvollisuus ei aja sen ylitse. Velvollisuuksien tilannekohtaisen painoarvon ratkaiseminen vaatii eettistä harkintaa. Siihen ei ole mitään mekaanista ratkaisukaavaa. Seurausetiikassakin moraali nähdään autonomiseksi ja ylivertaiseksi. Seurauseetikoiden mukaan on yksi poikkeukseton yleinen sääntö: pitää toimia siten, että toiminnalla on parhaat seuraukset. Sitä vastoin yksittäiset säännöt, esimerkiksi valehtelun kielto, sallivat mahdollisesti poikkeuksia. Moraalisäännöt pyritään sovittamaan siten, ettei niiden mukaan toimimisesta koidu kohtuuttomia kustannuksia. Hyve-etiikassakin lähdetään siitä, että hyveiden sisältämien moraalisten velvollisuuksien mukaan eläminen tekee elämästä kokonaisuudessaan hyvän ja onnellisen. Yleisten moraaliperiaatteiden sijaan korostetaan käytännöllistä järkeä, jonka oletetaan tosiasioita ja hyvää koskevan tiedon sekä tilannekohtaisen harkinnan perusteella voivan ratkaista, miten kussakin yksittäistapauksessa pitää toimia.

Tunnuspiirteistä viimeinen eli yleisyys on jossain määrin kiistanalainen, sillä normatiiviset moraalirelativistit ovat yrittäneet osoittaa yleisyyttä perustelevat näkökohdat kestämättömiksi. Koulussa on kuitenkin hyvä huomata, että yleisyyden kumoaminen ei ole mitenkään helppo tehtävä, sillä vaikuttaa olevan hyvin monia yleispäteviä moraaliperiaatteita. On esimerkiksi vaikea nähdä, ettei kielto aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä tunteville olioille olisi yleispätevä. Lisäksi on erityisen tärkeää on huomata, että moraalinormien yleisyyttä ei voi kiistää empiirisillä argumenteilla.

Vaikka esimerkiksi YK:n ihmisoikeuksien julistusta ei ole kaikkialla hyväksytty, tämä empiirinen tosiasia ei kumoa sitä julistuksen oletusta, että ihmisoikeudet pätevät yleisesti. Tämän oletuksen kumoamiseksi täytyisi osoittaa esimerkiksi, että oikeudet ovat luonteeltaan pelkästään yhteisöjen sopimuksia. Tämä väite ei ole empiirinen vaan käsitteellinen. Siksi yleispätevyyden mahdollinen kumoaminen ja vaihtoehtoisen näkemyksen puolustaminen edellyttävät filosofisia argumentteja. Lukio-opetuksessa on kuitenkin mielekästä lähteä siitä oletuksesta, että on olemassa tiettyjä yleispäteviä moraalinormeja. Moraalirelativistien esittämään haasteeseen palataan tuonnempana tässä aineistossa.

Opetusvinkkejä

1. Jotkin moraalin vaatimukset saattavat tuntua käytännön elämässä liian vaativilta tai kaukaisilta. Moraaliperiaatteet saatetaan tunnustaa hyviksi, mutta ei koeta voitavan elää niiden mukaisesti. Tästä syystä valinnat tehdään käytännöllisin, ei moraalisin perustein. Etiikan opetuksessa tällainen asenne tulisi kyseenalaistaa. Asiaa voi lähestyä konkreettisten kysymysten avulla. Miksi pitäisi kulkea kouluun tai töihin julkisin liikennevälinein, jos matka taittuisi nopeammin ja mukavammin henkilöautolla? Entä miksi pitäisi suojella kaupunkimetsän liito-oravia, vaikka metsän halki vedetty raitiolinja voisi lyhentää tuhansien kaupunkilaisten työmatkaa vartilla joka arkipäivä?
2. Vaikka yleispätevyys on jossain määrin kiistanalainen moraalin tunnuspiirre, on opetuksessa siitä huolimatta perusteltua lähteä huomiosta, että joitakin asioita ei voi hyväksyä missään tilanteessa. Tällaisia ovat esimerkiksi kiduttaminen ja raiskaaminen. On vaikea nähdä, missä tilanteissa kiellot kiduttaa ja raiskata eivät olisi yleispäteviä ja ylivertaisia. Tätä taustaa vasten voi ajatella, että todistustaakka lepää normatiivisen relativistin harteilla. Jos hän haluaa kiistää moraalin yleispätevyyden, hänen tulee osoittaa, miksi periaatteet eivät päde yleisesti.
3. Moraalin määrittelyn yhteydessä on hyödyllistä tarkastella myös kysymystä siitä, mistä määrittelyssä on yleisesti ottaen kyse. Vaikeus määritellä moraalia ilmentää yleisemmin vaikeutta määritellä filosofian kannalta tärkeitä käsitteitä. Siitä huolimatta on tärkeä yrittää esittää määritelmiä, sillä ne auttavat selventämään puheena olevia käsitteitä.

Tehtäviä

1. Määritä, mitkä esitetyistä perusteista ovat moraalisia. Miksi? Ehdotonta eroa moraalisten ja muiden perusteiden välillä voi olla vaikea tehdä, mutta olennaista on tunnistaa, miksi joitain perusteluja voi pitää moraalisina ja joitain toisia ei.

Toiselle ei pidä aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, koska

• kärsimys on paha asia
• laki kieltää kärsimyksen tuottamisen
• hän saattaa kostaa kärsimänsä vääryyden
• asiasta saattaa joutua vastuuseen.

2. Määritä, mitkä seuraavista ovat yleisesti velvoittaviksi tarkoitettuja moraalisia väitteitä.

• iPhonen käyttöliittymä on Android-puhelimien käyttöliittymää parempi.
• Tarpeettoman kärsimyksen aiheuttaminen on väärin.
• Kaikilla ihmisillä on yhtäläinen ihmisarvo.
• Salmiakkikarkit maistuvat paremmilta kuin hedelmäkarkit.
• Pizza tulee syödä käsin, ei haarukalla ja veitsellä.
• Äänestäminen on turhaa.
• Kansalaisia tulee kuulla heitä koskevia päätöksiä tehtäessä.

3. Arvioi, miten seuraavissa tilanteissa tulisi toimia ja miksi.

• Löydät maasta lompakon, jossa on merkittävä määrä rahaa ja erilaisia kortteja.
• Tiedät perheenjäsenesi syyllistyneen vakavaan rikokseen.
• Metsuri löytää hakkuualueelta suojellun eläimen pesän.

4. Anna esimerkkejä tilanteista, joissa moraalin ylivertaisuus voisi tulla uhatuksi. Pohdi, mitä seuraisi, jos moraali saisi väistää.

5. Pohdi, miksi egoistinen etiikka ei ole uskottavaa.

Asiaintiloja kuvaavat väitelauseet voivat olla tosia tai epätosia. On kiistanalaista, voiko olla moraalisia tosiasioita, jolloin arvoja ja normeja ilmaisevat moraaliväitteet olisivat tosia tai epätosia.

Moraalisia tosiasioita ja moraalista totuutta voi lähestyä yksinkertaistaen seuraavasti. Jos esimerkiksi kiduttaminen on väärin, niin on totta, että se on väärin. Jos taas kiduttaminen ei ole väärin, niin ei ole totta, että se on väärin.

Moraalirealistien mukaan moraalisia tosiasioita on olemassa, joten moraaliväitteet voivat olla tosia tai epätosia. Sitä vastoin antirealistit kiistävät moraaliset tosiasiat. Heidän mukaansa moraalisia totuuksia ei ole lainkaan tai sitten niissä on kyse esimerkiksi moraalisten väitteiden yhteensopivuudesta. Siitä huolimatta antirealistikin voi hyväksyä sen, että voi olla objektiivisia moraalivaatimuksia, kuten vaatimus pidättäytyä kiduttamasta. Vaikka metaetiikka ei ole lukion etiikan ytimessä, lukiolaisenkin on selvyyden vuoksi hyvä tutustua kahteen perusasiaan.

Ensiksikin on hyvä osata analysoida auttavasti normatiivisten väitteiden luonnetta. Onko väite “tappaminen on väärin” tosi? Tämä riippuu siitä, ilmaiseeko väite moraalisen tosiasian vai onko se vain toisenlainen ilmaus käskylle “älä tapa” tai tunteelle “tappaminen tuntuu vastenmieliseltä”. Jos väite ilmaisee moraalisen tosiasian, sen voi katsoa olevan tosi. Moraalinen tosiasia selittäisi myös, miksi normi velvoittaa. Jos väite ei ilmaise tosiasiaa vaan pelkästään käskyn tai tunteen, niin sillä ei ole totuusarvoa. Tällöin se vertautuisi esimerkiksi käskyyn “avaa ikkuna” tai tunteenpurkaukseen “hyi inhottavaa”, jotka eivät ole tosin velvoittavia vastaavalla tavalla kuin käsky “älä tapa”. Moraalisen käskyn velvoittavuuden selittäminen on erityinen haaste antirealistille.

Toiseksi on hyvä osata erottaa moraalinen relativismi ja moraalinen antirealismi toisistaan. Relativisti katsoo moraalisten totuuksien olevan suhteellisia, kun taas antirealisti kiistää kokonaan moraaliset tosiasiat ja niiden myötä moraaliset totuudet realistien otaksumassa merkityksessä. Kuten edellä on huomautettu, tästä ei seuraa, ettei antirealisti voisi hyväksyä objektiivisia moraalivaateita. Hän voi selittää niiden perustuvan esimerkiksi ideaalisen rationaalisen ymmärrykseen, joka suojelee yksilön koskemattomuuden. Antirealismin yksityiskohtiin ei ole mielekästä mennä lukio-opetuksessa, koska antirealismin tietoteoreettiset ja metafyysiset perusteet eivät kuulu lukion filosofiaan. Sitä vastoin moraalinen relativismi on lukiofilosofian ydinainesta, ja se vaikuttaa olevan eri muodoissaan varsin yleinen kanta. Tästä syystä sen tutkiskeluun kannattaa paneutua vähän tarkemmin. Seuraavassa moraalirelativisti asetetaan vastakkain moraaliobjektivistin kanssa.

Moraalirelativismi motivoituu huomiosta, että kaikki arvot ja normit ovat arvoja ja normeja jollekin taholle. Ne ovat tässä mielessä suhteellisia. Tämä ei kuitenkaan auta vielä pitkälle, sillä moraaliobjektivistikin voi hyväksyä sen, että rehellisyys on arvo ihmiselle. Moraaliobjektivisti ajattelee lisäksi, että rehellisyys voi olla arvo itsessäänkin, riippumatta siitä, mitä ihminen ajattelee siitä tai miten hän toimii. Relativisti kiistää tämän näkemyksen perusteettomana. Sen lisäksi hän esittää tyypillisesti, että arvot ja normit ovat arvoja ja normeja vain suhteessa johonkin rajattuun arvottajien joukkoon, esimerkiksi ihmisiin, naisiin tai ateenalaisiin. Arvot ja normit rakentuvat siitä, että arvottaja hyväksyy tai hylkää jotakin. Relativistit eroavat sen suhteen, miten he ymmärtävät hyväksymisen tai hylkäämisen ja miten he rajaavat arvottajien joukon.

Kultuurirelativistit ajattelevat, että arvot ja normit riippuvat tietystä kulttuurisesta yhteisöstä arvottajana. Kyse ei ole siitä, että yhteisön kunkin jäsenen tarvitsisi erikseen hyväksyä esimerkiksi rehellisyys arvoksi. Rehellisyys on yhteisössä arvo, jos se on esimerkiksi yhteisön implisiittinen sopimus tai yhteisö seisoo yksimielisesti tai yhteisymmärryksessä sen takana. Yhteisö voidaan tulkita ajallisesti ja paikallisesti rajatuksi, mutta globaalissa maailmassa kyse voi olla koko ihmiskunnasta. Subjektivisti ajattelee puolestaan, etteivät arvot ja normit tarvitse tuekseen yhteisöä. Niissä on kyse viime kädessä yksilön arvostuksista.

Moraalirelativismin puolesta puhuu se, että moraaliobjektivistin otaksumat arvot ja normit poikkeavat aika lailla kaikesta siitä, mitä tiedämme muuten objektiivisesta todellisuudesta. Vaikka objektiivisia arvoja ja normeja olisikin olemassa, niin meidän voi olla vaikea saada tietoa niistä, sillä havainto- ja päättelykykymme askartelevat kovin toisenlaisten asioiden kanssa. Moraalirelativismia vastaan puhuu se, että siinä hämärtyy erottelu moraalinormien ja muiden normien välillä. Lisäksi ei ole selvää, pystyykö esimerkiksi kulttuurirelativisti antamaan mielekkään tulkinnan implisiittisestä sopimuksesta tai yhteisön yhteisymmärryksestä. Vaarana on se, että ne jäävät tyhjiksi teoreettisiksi oletuksiksi.

Moraaliobjektivismin ja moraalirelativismin välinen kiista on vaikea filosofinen ongelma. Moraalirelativismista on olemassa myös sofistikoituneita muotoja, jotka ovat yhteensopivia lukion opetussuunnitelman perusteiden arvoperustan ja tavoitteiden kanssa. Sitä vastoin seuraavissa opetusvinkeissä esiintyvä naiivi moraalirelativismi ei ole. Sitä on perusteltua käsitellä oppitunneilla, sillä se vaikuttaa olevan varsin yleinen näkemys.

Opetusvinkkejä

1. Moraalirealismia voi lähestyä pohtimalla joitakin konkreettisia moraalisääntöjä. Opiskelijoita voi pyytää pohtimaan ryhmissä, millaiset teot ovat heidän mielestään aina väärin ja millaisia sääntöjä näistä voidaan muotoilla. Jos yhteinen keskustelu aiheesta ei tunnu lähtevän liikkeelle, esitä joitain räikeitä esimerkkejä. Esimerkit voivat olla yliampuvia, jotta tunnelma kevenee ja rohkeus keskustella kasvaa.

• Koulumatkalla vastaantulevia ihmisiä ei saa pahoinpidellä.
• Ei ole oikein sytyttää kotieläinpihan lampaita tuleen.

On vaikea nähdä, miksi nämä säännöt eivät pätisi yleisesti. Esimerkit voidaan johtaa yleisestä säännöstä, jonka mukaan on väärin tuottaa tarpeetonta kärsimystä. Mikäli tällainen moraalinormi on voimassa, on perusteltua myöntää, että on olemassa yleispätevä moraalinen totuus eikä relativismi siis päde.

2. Subjektivismin ongelmallisuutta voi havainnollistaa esimerkiksi kuvitteellisten dialogien avulla. Miten subjektivisti voisi vastata esimerkiksi seuraavan dialogin avoinna olevaan kohtaan?

• Subjektivisti: Jokainen valikoi tai omaksuu itselleen tärkeät arvot eikä kenenkään toisen arvoja voi arvostella
• Random: Moraalikäsitykseni mukaan on ihan ok lyödä sinua ja varastaa tietokoneesi
• Subjektivisti: ?

3. Subjektiivinen relativismi johtaa moraalisen erimielisyyden mahdottomuuteen. Jos kullakin yksilöllä tai yhteisöllä on oma moraalijärjestelmänsä, eivät he ole keskenään eri mieltä mistään, vaan puhuvat eri asioista. Analogisesti tilanne on sama kuin että eri paikoissa sijaitsevat henkilöt keskustelisivat säätilasta.

4. Monet lukiolaiset ovat taipuvaisia kantaan, jota kutsutaan tutkimuksessa joskus naiiviksi relativismiksi. Kyse on näkemyksestä, jossa arvot ja normit ymmärretään tietyn yhteisön tai yhteiskunnan sopimuksiksi. Sopimukset solmitaan puolestaan erilaisin toiminnallisin tai hyötyperustein. Ongelma syntyy, ellei huomata, etteivät tällaiset sopimukset ulotu oman yhteisön ulkopuolelle. Bernard Williams (ks. kirjallisuusluettelo) on muotoillut tällaisen kannan seuraavan päättelyn avulla:

(1) ”oikein” tarkoittaa ”oikein tietylle yhteiskunnalle” (vastaavasti ”väärin”),

(2) ”oikein tietylle yhteiskunnalle” ymmärretään toimivuudeksi tuossa yhteiskunnassa ja tällä nojalla

(3) yhden yhteiskunnan jäsenten on väärin tuomita ja puuttua toisen yhteiskunnan arvoihin ja normeihin.

Williams osoittaa, että väitteistä (1) ja (2) ei seuraa johtopäätös (3). Näin on siksi, että väitteissä (1) ja (2) ilmaus ”oikein” ja sen vastakohta ”väärin” ymmärretään suhteellisessa merkityksessä, kun taas johtopäätöksessä ”väärin” ymmärretään absoluuttisessa merkityksessä. Päättelyn ongelma on näin siinä, että siinä syyllistytään käyttämään termejä monimielisesti. Itse asiassa Williamsin mukaan väite (1) on ristiriidassa väitteen (3) kanssa, sillä jos ensin hyväksytään, että termiä ”oikein” käytetään vain suhteellisessa merkityksessä, niin on ristiriitaista tehdä tämän nojalla johtopäätös, jossa termiä käytetään absoluuttisessa merkityksessä. Miten olisi mielekästä opettaa opiskelijat kyseenalaistamaan ja kumoamaan naiivi relativismi?

Opiskelijoiden kanssa voi edetä kolmivaiheisesti: (a) tarkastelkaa jotakin konkreettista tapausta, esimerkiksi ihmisarvoa liberaalissa yhteiskunnassa ja ihmisarvoa kannibalismia harjoittavassa yhteiskunnassa, ja hahmotelkaa sen perusteella, miten termejä ”oikein” ja ”väärin” käytetään suhteellisessa merkityksessä, (b) tehkää huomio, että kun termit ymmärretään näin, ei voida tuomita toisen yhteiskunnan sisäisiä asioita, koska tuomitsemisessa termejä käytettäisiin absoluuttisessa merkityksessä, (c) edetkää pohtimaan vaihtoehtoa naiiville relativismille.

Aihepiiriä käsittelee filosofian kevään 2018 ylioppilaskoetehtävä 4, jossa on aineistona katkelma Williamsin tekstistä. 

Tehtäviä

1. Laadi relativismin ongelmia kuvaava meemikuva tai sarjakuva.

2. Kuvitellaan, että jostain päin maailmaa löytyy eristyksissä elänyt nuoruutta ihannoiva ihmisyhteisö. Yhteisössä on vuosisatojen saatossa muotoutunut perinne uhrata kaikki 35 vuotta täyttäneet osana vuosittain järjestettävää juhlaa. 35 vuotta täyttäneet hyppäävät korkealta kallionkielekkeeltä alas muiden seuratessa tapahtumaa kannustaen. Seremonia huipentuu juhla-ateriaan, jossa nautitaan uhrattujen lihasta valmistettu juhla-ateria. Yhteisön jäsenet pitävät käytäntöä hyvänä ja toimivana. Tieto yhteisöstä on tullut ihmisoikeusjärjestöjen tietoon. Järjestöt ovat esittäneet vaatimuksia puuttua yhteisön toimintaan.

• Pohdi, pitäisikö yhteisön toimintaan puuttua.
• Erittele, mihin ihmisoikeusjärjestöjen vaatimukset puuttua yhteisön toimintaan voivat perustua.
• Relativistin mukaan
  • i) käytäntö on toimiva ja oikein tässä kyseisessä yhteisössä, vaikka se onkin väärin jossain toisessa yhteisössä
  • ii) on väärin tuomita ja puuttua toisen yhteisön toimintaan.

Selitä, miten käsitteiden ”oikein” ja ”väärin” käyttö ja merkitys eroavat kohdissa i) ja ii).

Voiko relativisti vaatia muita omaksumaan relativistisen moraalin? Mitä jos nuoruutta ihannoivan yhteisön jäsenet alkavat vaatia, että muidenkin tulisi omaksua heidän toimintansa?

Tehtävän 2 innoittajana on käytetty elokuvaa Midsommar (2019).

Moraalisten valintojen ja niitä seuraavien tekojen arviointi on aihe, jota lukio-opetuksessa on perinteisesti korostettu. On hyvä huomata, että filosofiset moraaliteoriat tarkastelevat yleisellä tasolla, mikä tekee valinnasta ja siihen perustuvasta teosta moraalisesti oikean. Nämä teoriat eivät sano suoraan mitään siitä, miten moraalista harkintaa on jonkin yksittäisen valinnan tapauksessa tehtävä ja mikä yksittäinen teko on oikein. Utilitarismi on hyvä esimerkki. Vaikka sen mukaan teko on yleisesti ottaen oikein, jos se tuottaa parhaat mahdolliset seuraukset suurimmalle mahdolliselle joukolle, tästä ei seuraa, että yksittäisessä valintatilanteessa henkilön pitäisi yrittää laskea, mitä seurauksia hänen teostaan on kaikille mahdollisille osapuolille. Itse asiassa tällaista laskeskelua ei utilitaristin mielestä pitäisi edes tehdä, sillä seurauksia on hyvin vaikea arvioida yksittäistapauksissa. Siksi utilitaristi suosittaa seuraamaan jotakin yleistä sääntöä, jonka tiedetään tuottavan yleisesti ottaen hyviä seurauksia.

Edellä sanotusta seuraa, että moraaliteorioita ei pidä soveltaa yksittäisten moraalivalintojen arviointiin liian suoraviivaisesti. Käytännön tilanteissa yksi ja sama valinta voidaan perustella mahdollisesti usealla eri tavalla. Moraaliteoriat voivat kuitenkin auttaa hahmottamaan, minkälaiset perusteet ylipäänsä kelpaavat moraaliperusteiksi valinnalle. Eri moraaliteorioissa tarkastellaan erilaisia perusteita.

Ensiksikin valinnan perusteena voivat olla yleiset arvot ja periaatteet: valinta on oikea tai väärä sen mukaan, perustuuko se hyväksyttäviin arvoihin ja normeihin vai ei. Tässä mielessä toiminnan perusteena voi olla esimerkiksi yleinen sääntö (kuten kantilaiset väittävät) tai toiminnasta seuraava hyöty (kuten utilitaristit väittävät).

Toiseksi valinnan perusteena voi olla tilannekohtainen arvio: valinta on oikea tai väärä sen mukaan, perustuuko se oikeaan arvioon siitä, mitä pitää tehdä kyseisessä tilanteessa. Tässä mielessä toiminnan perusteena voi olla käytännöllinen järki, kuten Aristoteles esitti. Hänkin tosin edellytti, että käytännöllisesti järkevä ihminen tietää, mitä inhimillinen hyvä yleisesti ottaen on.

Opetusvinkkejä

1. Opeta moraalisten valintojen arviointia hyödyntämällä esimerkiksi ajatuskokeita ja dilemmoja. Tunnettuja eettisiä dilemmoja ovat esimerkiksi vaunuongelma ja Heinzin dilemma. Eettiseen arviointiin on helppo päästä käsiksi ajatuskokeiden ja dilemmojen kautta, sillä ne eivät tyypillisesti kosketa opiskelijoille henkilökohtaisesti kipeitä aiheita eikä niihin ole selkeää oikeaa ratkaisua.
2. Moraaliteorioiden soveltaminen vaatii hienovaraisuutta. Kun asetat opiskelijoille tehtäväksi arvioida jonkin yksittäisen teon moraalista oikeellisuutta, pyydä heitä tarkastelemaan tekoa eri moraaliteorioiden näkökulmasta. Älä pyydä soveltamaan teorioita suoraan tekoon, vaan teon taustalla oleviin yleisiin perusteisiin.
3. Eettisten ulottuvuuksien tunnistamista ympäristöstä, eettisten kysymysten erottamista muista kysymyksistä, perustelujen antamista sekä seuraus- ja velvollisuusetiikan näkökulmien soveltamista voi harjoitella esimerkiksi seuraavan moniosaisen tehtävän avulla.

Tehtäviä

1. Kuvaustehtävä

• Työskennelkää pareittain tai kolmen hengen ryhmissä.​
• Etsikää koulusta tai sen lähiympäristöstä jokin asia, jossa on toimittu eettisesti oikein tai väärin tai jossa voisi toimia eettisesti oikein tai väärin.​
• Kuvatkaa tästä asiasta noin 20 sekunnin video, jossa selostatte, mikä asiassa on oikein tai väärin ja miksi.​
• Sopiva aika kuvaustehtävän tekemiseen on noin 15 minuuttia.

2. Katselutehtävä

• Kaksi paria yhdistyy pienryhmäksi.​
• Näyttäkää videot toisillenne ilman ääntä.​
• Toinen pari kertoo, minkä eettisen kysymyksen he videolla näkevät ja miksi tilanne on heistä oikein tai väärin.​
• Sen jälkeen sama video katsotaan uudelleen äänet päällä, jotta toinen pari kuulee kuvaajien ratkaisun.

3. Pohdintatehtävä

• Minkä seurauseettisen näkökulman ja arvion videoidenne tilanteisiin voisi esittää?​
• Minkä velvollisuuseettisen näkökulman ja arvion videoidenne tilanteisiin voisi esittää?​
• Valitkaa yksi ryhmänne videoista. Valmistautukaa näyttämään se muille ja selittämään sen seuraus- ja velvollisuuseettiset ulottuvuudet.

Kuvaus- ja katselutehtävää voi hyödyntää jo aiemmin esimerkiksi moraalin tunnuspiirteiden yhteydessä.

Tehtävässä on hyödynnetty kamerakynämenetelmää.

4. Polkupyörän lainaaminen

Jasminin koulu oli loppu, ja hän käveli koulun pihalla, kun puhelin piipitti. Se oli mummi. Hän oli kaatunut ja tarvitsi apua. Jasmin oli hyvin huolissaan, mutta hänellä ei oikein ollut keinoa lähteä auttamaan mummia. Sitten hän huomasi Kimin pyörän. Kim oli tunnilla, joten häneltä ei voinut kysyä lupaa pyörän lainaamiseen. Jasmin päätti toimia nopeasti, hän avasi pyörän lukon, jonka yhdistelmän hän tunsi, ja lähti ajamaan pikavauhtia mummin luokse. Hädissään hän unohti laittaa Kimille viestin, kun ajatteli palauttavansa pyörän saman tien.

Perille päästyään Jasmin meni sisään asuntoon avaimilla, jotka hänellä oli aina mukanaan. Mummin ei ehkä pitäisi enää asua yksin nykyisessä kunnossaan. Onneksi mitään pahempaa ei ollut sattunut. Jasmin auttoi mummin ylös ja keitti hänelle kahvia, kun puhelin taas ilmoitti itsestään. Se oli Tupu! Hän oli innoissaan kauppakeskuksen juhlista, jotka olivat juuri alkaneet. ”Jos kerran olet jo mummillasi, sen kun hyppäät bussiin ja olet täällä alle 10 minuutissa”, Tupu houkutteli. Mahtavaa, ajatteli Jasmin. Hän hyvästeli mummin ja juoksi bussille, joka oli juuri sopivasti tulossa.

Kun Kim pääsi tunnilta, hän ei löytänyt pyöräänsä mistään. Pyörävarkaus sai melkein kyyneleet silmiin. Pyörän menetys oli valtava isku, ja vaikka se joskus löytyisikin, hän ei ilman pyörää ehtisi sen enempää kauppakeskuksen juhliin kuin illan harrastuksiinkaan.

Arvioi Jasminin toimintaa eettisesti. Hyödynnä seuraavia kysymyksiä ja pyri siirtymään kussakin filosofiselle tasolle:

• Millä eri tahoilla on etuja tai intressejä kuvatussa tapahtumaketjussa?
• Voiko intressejä laittaa arvojärjestykseen?
• Millaisia vastuita eri tahoilla oli?
• Mitä seurauksia teolla oli?
• Mitä velvollisuuksia kullakin oli?
• Millaisia hyveitä tilanteeseen liittyi?
• Millaisia oikeuksia tilanteeseen liittyi?
• Millaisia motiiveja tilanteeseen liittyi?

• Airaksinen, Timo 1987. Moraalifilosofia. WSOY: Helsinki.
• Baggini, Julian 2007. Possu, joka halusi tulla syödyksi. Ajatus: Helsinki.
• Baggini, Julian & Fosl, Peter S. 2012. Etiikan pikkujättiläinen. niin & näin: Tampere.
• Malik, Kenan 2016. Moraalin suuntaa etsimässä: Etiikan maailmanhistoria. niin & näin:
• Helsinki.
• Niiniluoto, Ilkka & Sihvola, Juha (toim.) 2005. Nykyajan etiikka: Keskusteluja ihmisestä ja yhteisöstä. Gaudeamus: Helsinki.
• Oksanen, Markku, Launis, Veikko & Sajama, Seppo (toim.), Etiikan lukemisto. Gaudeamus: Helsinki
• Pietarinen, Juhani & Poutanen, Seppo 1997. Etiikan teorioita. Turun yliopisto: Turku.
• Sihvola, Juha 2004. Maailmankansalaisen etiikka. Otava: Helsinki.
• Williams, Bernard 2010. ”Relativismin ristiriitainen versio”. Teoksessa M. Oksanen, V. Launis ja S. Sajama (toim.), Etiikan lukemisto. Gaudeamus: Helsinki, s. 295–298. Alkuperäisteksti luku 3 teoksessa B. Williams, Morality: An Introduction to Ethics. Cambridge University Press: Cambridge, 1972.