Opetushallituksessa on aloitettu taideteollisuusalan erikoisammattitutkinnon uudistaminen. Kyseessä on tutkinnon perusteiden kokonaisuudistus, jossa päivitetään tutkinnon osien sisällöt vastaamaan työelämän tarpeita. Lisäksi arvioidaan tarve muuttaa tutkinnon muodostumista, esimerkiksi lisäämällä tai poistamalla tutkinnon osia tai tutkintonimikkeitä sekä muuttamalla tutkinnon osien laajuuksia. Lisäksi pohditaan osaamisalojen tarpeellisuutta tutkinnon muodostumisessa. Osaamista tarkastellaan jatkumona uudistettuun taideteollisuusalan ammattitutkintoon.

Tutkinnon perusteisiin lisätään uudistuksessa kaikkiin ammattitutkintoihin lisättävät digitaaliseen ja vihreän siirtymän osaamiseen liittyvät valinnaiset tutkinnon osat ja muu joustavuutta tukeva valinnaisuus.

Työ tehdään virkamiestyönä. Perusteiden uudistustyö toteutetaan avoimena kehittämisprosessina, johon kaikilla halukkailla on mahdollisuus päästä mukaan. Lisätietoja tulevista tilaisuuksista ilmoitetaan tällä sivulla.