Uutinen

Ammattiopiskelijoiden kansainvälistyminen jatkuu tasaisena

Ajankohtaista
Ulkomaanjaksolle – useimmiten työssäoppimaan ─ lähti 13,5 % samana vuonna opintonsa aloittaneita vastaavasta opiskelijamäärästä. Suomesta lähtevien ammattiopiskelijoiden ulkomaanjaksot kestävät keskimäärin 7 viikkoa, tänne tulevien 4 viikkoa.

Kansainvälistyminen on suomalaisille ollut ennen kaikkea tyttöjen juttu, kaikilla koulutusasteilla. Ulkomaanjaksolle lähtevistä ammattiopiskelijoista on nytkin naisia peräti 66 %. Tulijoiden kohdalla tilanne on kuitenkin toisin päin, sillä tänne ulkomaanjaksolle tulevista ammattiopiskelijoista on miehiä 54 %.

Opiskelijavirrat keskittyvät Eurooppaan

Ammattiin opiskelevien kansainvälistyminen on edelleen erittäin Eurooppa-keskeistä: 93 % opiskelijavirroista pysytteli oman maanosan sisällä. Alle 5 % opiskelijaliikkuvuudesta tapahtui Aasiassa.

Suomalaisopiskelijoiden suosikkikohteita olivat Espanja (963 opiskelijaa), Ruotsi (747), Saksa (645), Viro (633) ja Britannia (481), kun taas Suomeen tultiin eniten Saksasta (457), Ranskasta (349) ja Espanjasta (192). Saksa menetti pitkäaikaisen asemansa oppilaitosten keskeisimpänä yhteistyömaana opiskelijaliikkuvuudessa, sillä se on aikaisemmin ollut myös lähtijöiden suosikki. Nyt kokonaisvolyymiltaan suurin opiskelijaliikkuvuusmaa oli Espanja.

Alueista aktiivisin on Pohjois-Suomi

Suomen eri alueiden aktiivisuus ammattiin opiskelevien liikkuvuudessa vaihtelee jonkin verran. Pohjois-Suomen oppilaitokset olivat aktiivisimpia lähettämään opiskelijoitaan ulkomaille, sillä lähtijöiden määrä suhteutettuna alueella samana vuonna opintonsa aloittaneiden määrään oli peräti 17,5 %. Toiseksi aktiivisimmaksi ylsivät Etelä-Suomen oppilaitokset, joista lähti ulkomaanjaksolle 13,7 % uusien opiskelijoiden määrästä. Yksittäisistä maakunnista erottuivat pohjanmaalaiset opiskelijat, joita lähti yli 21 %.

Tulijoiden suhteen alueet ovat tasaväkisempiä. Aktiivisin oli Itä-Suomi, jonne tulevien opiskelijoiden määrä vastasi liki 7 % aloittaneista.

30-vuotiaan Erasmus+ -ohjelman merkitys opiskelijaliikkuvuuden rahoittajana kasvaa

Euroopan unionin ohjelmat ovat olleet merkittävässä roolissa ammattiin opiskelevien kansainvälistymisessä. Vuonna 2014 käynnistyneen Erasmus+ -ohjelman osuus rahoituslähteenä on vielä merkittävämpi kuin edellisten ohjelmasukupolvien. Suomesta lähtevien opiskelijoiden osalta kasvua on Erasmus+ -vuosina ollut yli 20 %, sillä vuonna 2016 peräti 66 % ammattiopiskelijoiden ulkomaanjaksoista rahoitettiin ohjelmasta.

Suomeen tulevien opiskelijoiden ulkomaanjaksoissa EU-ohjelmarahoituksen osuus on perinteisesti ollut 60 %:n luokkaa. Kasvua on tapahtunut täälläkin, sillä tuoreimpien tilastojen mukaan Erasmus+ -ohjelma rahoitti 71 % Suomeen suuntautuvasta opiskelijaliikkuvuudesta.

Erasmus on ollut keskeinen vaikuttaja myös korkeakouluopiskelijoiden kansainvälisyydessä, sillä se on auttanut suomalaisopiskelijoita maailmalle jo 25 vuoden ajan. Erasmus+ on edelleen merkittävin ulkomaanjaksojen rahoittaja, sillä suomalaisopiskelijoiden jaksoista 58 % ja Suomeen tulevien jaksoista 74 % kanavoitui sen kautta. Viimeisen vuosikymmen aikana ohjelman osuus lähtevistä opiskelijoista on kasvanut 15 % ja osuus tulevista opiskelijoista on vaihdellut 70–76 % välillä.