Tiedote

Korkeakoulujen yhteishaku alkaa keskiviikkona 14.3. – Tarjolla 47 500 opiskelupaikkaa ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa

Ajankohtaista Korkeakoulutus
Nyt alkavassa korkeakoulujen yhteishaussa on haettava noin 47 500 aloituspaikkaa yli 1 500 koulutusohjelmassa. Viime vuosien hakijamäärien perusteella odotetaan, että opiskelupaikkaa tavoittelee noin 140 000 hakijaa. Opintopolku-palvelussa voi tutustua tarjolla oleviin koulutuksiin ja täyttää hakemuksen.

Korkeakoulujen kevään yhteishaun toinen hakuaika alkaa keskiviikkona 14.3.2018 klo 8. Hakuaika päättyy keskiviikkona 28.3. klo 15.

Haettavana olevien koulutusten määrä on suunnilleen sama kuin viime vuonna. Aloituspaikkoja on tarjolla noin 900 enemmän kuin vuosi sitten. Valtaosa hakukohteista on suomen- ja ruotsinkieliseen koulutukseen, mutta mukana on myös joitakin englanninkielisiä koulutuksia. Kaikki 37 korkeakoulua ovat mukana haussa.

Koulutusohjelmista yli 1 000 on suunnattu toisen asteen tutkinnon suorittaneille. Näistä 42 prosenttia on yliopistoissa ja 58 prosenttia ammattikorkeakouluissa. Lukion, ammatillisen tutkinnon tai vastaavan ulkomaisen tutkinnon suorittaneille on tarjolla liki 38 500 aloituspaikkaa, joista 46 prosenttia yliopistoissa ja 54 prosenttia ammattikorkeakouluissa.

Lisäksi yhteishaussa on mukana noin 500 koulutusta, jotka on tarkoitettu korkeakoulututkinnon suorittaneille. Haettavana on yliopistojen maisterikoulutuksia sekä ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavia koulutuksia.

Ensikertalaisille varattu 63 prosenttia aloituspaikoista

Tänä keväänä noin 24 300 aloituspaikkaa on varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Tämä on 63 prosenttia aloituspaikoista niissä hakukohteissa, joissa ensikertalaiset tulee huomioida. Velvollisuus varata osa aloituspaikoista ensikertalaisille ei koske vieraskielisiä koulutuksia, pelkästään ylempään korkeakoulututkintoon johtavia koulutuksia tai koulutuksia, joihin otetaan vain pieni määrä opiskelijoita.

Ensikertalaisille varattujen paikkojen osuus on noussut hieman viime vuodesta. Tuolloin ensikertalaisille oli varattu 59 prosenttia aloituspaikoista.

Koulutukseen haetaan Opintopolussa

Opintopolussa käytetään samaa hakulomaketta korkeakoulujen kevään yhteishaun molempina hakuaikoina. Ensimmäinen hakuaika oli tammikuussa, jolloin haettavana oli ammattikorkeakoulujen ja Aalto-yliopiston vieraskielisiä koulutuksia sekä Taideyliopiston koulutuksia.

Kevään yhteishaun kahtena hakuaikana voi hakea yhteensä enintään kuuteen hakukohteeseen. Koulutukset on laitettava hakulomakkeella mieluisuusjärjestykseen. Hakija voi muokata hakulomakettaan Oma Opintopolku -palvelussa tai käyttämällä linkkiä, jonka hän saa sähköpostiinsa hakemuksen lähettämisen vahvistusviestissä.