Uutinen

Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2019–2020

Ajankohtaista Perusopetus Lukiokoulutus
Lukuvuoden 2019─2020 koulutyö käynnistyy useimmissa peruskouluissa ja lukioissa viikolla 32, yleisimmin 8. elokuuta 2019. Kouluvuosi päättyy lauantaina 30. toukokuuta 2020.
Kuvituskuva, kaksi opiskelijaa lukee kirjaa ulkona

Perusopetuslain mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuvat itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.

Perusopetusasetus määrää, että lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Lukuvuonna 2019–2020 on 187 työpäivää.

Syyslukukausi käynnistyy 7.8.–14.8. välisenä aikana. Varhaisimmin lukuvuoden aloittavat Rovaniemen koulut, kun Turussa lukukausi alkaa vasta 14.8.

Ammatilliset oppilaitokset saattavat käynnistää lukukautensa peruskouluja aikaisemmin ja aikuislukiot muita kouluja myöhemmin.

Koulujen syyslomat ajoittuvat lokakuun loppupuolelle viikoille 42–43.

Useimmilla koululaisilla syyslukukausi päättyy perjantaina 20.12.2019 ja kevätlukukausi alkaa loppiaisen jälkeisenä tiistaina 7.1.2020.

Talvilomat pidetään vakiintuneeseen tapaan porrastetusti kolmen viikon jaksolla helmi-maaliskuussa. Ensimmäisinä eli viikolla 8 (17.–21.2.) lomailevat pääkaupunkiseudun koululaisten lisäksi porilaiset ja turkulaiset. Seuraavaksi viikolla 9 (24.–28.2.) lomaa vietetään muun muassa Hämeenlinnan, Jyväskylän, Kotkan ja Seinäjoen kouluissa. Viimeisin lomavuoro viikolla 10 (2.–8.3.) osuu tänäkin vuonna Pohjois- ja Itä-Suomen kuntiin muun muassa Kuopioon, Kajaaniin ja Rovaniemelle.

Kaikille yhteisiä vapaapäiviä ovat itsenäisyyspäivä 6.12., pääsiäinen 10.–13.4, vappu 1.5. ja helatorstai 21.5.

Useimmat kunnat ovat julkaisseet esiopetuksen, perusopetuksen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten sekä aikuislukioiden työ- ja loma-ajat verkkosivuillaan.

 

 

Koulujen työ- ja loma-ajat manner-Suomen maakuntien pääkaupungeissa
  Koulu alkaa Syysloma Joululoma Talviloma Koulu päättyy
Helsinki suomenkieliset 8.8. 14.–18.10. 21.12.–6.1. 17.–21.2. 30.5.
Helsinki ruotsinkieliset 13.8. 17.–18.10. 21.12.–6.1. 17.–21.2. 30.5.
Espoo 8.8. 14.–18.10. 21.12.–6.1. 17.–21.2. 30.5.
Vantaa suomenkieliset 8.8. 14.–18.10. 21.12.–6.1. 17.–21.2. 30.5.
Vantaa ruotsinkieliset 13.8. 17.–18.10. 21.12.–6.1. 17.–21.2. 30.5.
Hämeenlinna 8.8. 14.–18.10. 21.12.–6.1. 24.–28.2. 30.5.
Joensuu 13.8. 14.–18.10. 22.12.–1.1. 2.–6.3. 30.5.
Jyväskylä 8.8. 14.–18.10. 21.12.–6.1. 24.–28.2. 30.5.
Kajaani 8.8. 14.–18.10. 21.12.–6.1. 2.–6.3. 30.5.
Kokkola 13.8. 14.–18.10. 22.12.–1.1. 24.–28.2. 30.5.
Kotka 8.8. 21.–25.10. 21.12.–6.1. 24.–28.2. 30.5.
Kuopio 12.8. 14.–18.10. 23.12.–1.1. 2.–6.3. 30.5.
Lahti perusopetus 12.8. 21.–25.10. 22.12.–1.1. 24.–28.2. 30.5.
Lahti lukiokoulutus 8.8. 21.–25.10. 21.12.–6.1. 24.–28.2. 30.5.
Lappeenranta 8.8. 21.–25.10. 21.12.–6.1. 24.–28.2. 30.5.
Mikkeli 8.8. 21.–25.10. 23.12.–6.1. 24.–28.2. 30.5.
Oulu 8.8. 21.–25.10. 21.12.–6.1. 2.–6.3. 30.5.
Pori 8.8. 21.–25.10. 21.12.–6.1. 17.–21.2. 30.5.
Rovaniemi 7.8. 14.–18.10. 21.12.–6.1. 2.–6.3. 30.5.
Seinäjoki 8.8. 14.–18.10. 21.12.–6.1. 24.–28.2. 30.5.
Tampere perusopetus 8.8. 14.–18.10. 21.12.–6.1. 24.–28.2. 30.5.
Tampere lukiokoulutus 8.8. 14.–18.10. 21.12.–6.1. 24.–28.2. 30.5.
Turku 14.8. 17.–18.10 22.12.–6.1. 17.–21.2. 30.5.
Vaasa 12.8. 14.–18.10. 21.12.–6.1. 24.–28.2. 30.5.