Korona vaikuttaa myös penkkareiden järjestämiseen
Penkinpainajaisia on järjestetty Suomessa jo lähes yhtä kauan kuin ylioppilaskirjoituksiakin. Penkkarit ovat yleensä ajoittuneet helmikuuhun, viikon 7 torstaihin, jolloin abiturientit päättävät säännöllisen päivittäisen koulunkäyntinsä ja aloittavat valmistautumisensa kevään ylioppilastutkintoon.
Penkkarijuhla on viime vuosikymmeninä saanut yhä enemmän läksiäisten luonnetta. Vaikka päivän ohjelma on hauska ja humoristinen, on mukana myös haikeutta, kun tuttuun lukioon ei enää palata muuten kuin ylioppilaskokeisiin.
Korona vaikuttaa siihen, miten tulevan kevään penkkareita lukioissa vietetään. Lukiokoulutuksen järjestäjät päättävät niiden järjestämisestä paikallisen epidemiatilanteen mukaisesti. Penkkareissa otetaan huomioon Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön koronatilanteeseen liittyvät suositukset ja alueelliset suositukset esimerkiksi maskien käytöstä. Paikallisesti ja alueellisesti voi olla myös rajoituksia yleisötapahtumien järjestämiselle. Nämä koskevat sekä koulutiloissa järjestettäviä tapahtumia että penkkareita kaduilla seuraavia katsojia.
Koulutuksen järjestäjät joutuvat pohtimaan mm. sitä, voiko penkkariajelua järjestää turvallisesti tai löytyykö abiturienttien muille lukiolaisille järjestämälle ohjelmalle turvallisia esittämistapoja. Mietintään tulee myös se, olisiko parasta siirtää penkkarit myöhempään ajankohtaan, esimerkiksi ylioppilaskokeiden jälkeen pidettäviksi. Penkkariperinteelle joudutaan nyt hakemaan korona-ajalle sopivia toimintatapoja, joissa huomioidaan abiturienttien päättyvä lukiotaival ja riemuitaan yhdessä.