THL on päivittänyt suositustaan kasvomaskien käytöstä – suositukset annetaan koulujen ja oppilaitosten osalta paikallisesti

Suositukset riippuvat siitä, minkälainen koronavirustilanne alueella on: kiihtymisvaiheessa THL suosittelee maskin käyttöä toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa. Leviämisvaiheessa THL suosittelee maskia näiden lisäksi myös yläkouluikäisille kouluissa käytettäväksi. Epidemia ei ole vielä tällä hetkellä leviämisvaiheessa. Koulutuksen ja opetuksen järjestäjien kannattaa tutustua THL:n kolmiportaiseen tautitilannemalliin, jonka perusteella suositukset kullakin alueella määrittyvät.
Päätös suositusten antamisesta tehdään paikallisesti tai alueellisesti epidemiologisen tilanteen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että paikalliset ja alueelliset viranomaiset, kuten kunta ja sairaanhoitopiiri päättävät, suositellaanko maskin käyttöä ja missä laajuudessa. Koulutuksen ja opetuksen järjestäjän harkinnassa on, miten suositusta toteutetaan käytännössä. Epidemian eri vaiheita koskevia suosituksia on mahdollista ottaa käyttöön paikallisesti ja alueellisesti missä vaiheessa epidemiaa tahansa.
Koska kyse on suosituksesta, maskien hankinnasta ja kustannuksista toisella asteella vastaavat ensisijaisesti opiskelijat itse. Kuntien on kuitenkin huolehdittava, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville on saatavissa maskeja ilmaiseksi, jos kunta kuuluu suosituksen voimassaoloalueeseen. Koulutuksen järjestäjä voi tarjota maskeja maksutta opiskelijoille, jos näkee sen turvallisuuden ja tartuntojen ehkäisemisen kannalta tarkoituksenmukaiseksi.
Perusopetuksessa lähtökohtana on, että kunta tarjoaa ja kustantaa maskit kaikille vuosiluokkien 7-9 ja lisäopetuksen oppilaille, sillä kyse on oppivelvollisuuskoulutuksesta. Perusopetuksessakin oppilas voi käyttää halutessaan omaa maskia.
Kun kyse on suosituksesta, oppilaita tai opiskelijoita ei voi velvoittaa käyttämään maskeja. Käyttöön kuitenkin on syytä kannustaa ja opastaa, jotta mahdollinen epidemian leviäminen pystytään mahdollisimman tehokkaasti estämään.
THL:n maskisuositus ei koske työyhteisöjä, joita koskien asiantuntijalaitoksena toimii Työterveyslaitos. Koulujen ja oppilaitosten henkilökunnan osalta vastuu mahdollisesta maskien käytön suosituksen antamisesta on siis työnantajalla, jolloin lähtökohtana on, että työnantaja vastaa maskien hankinnasta.
Ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa, noudatetaan niitä suosituksia, jotka ovat käytössä työpaikalla.
Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien sekä koulujen ja oppilaitosten tulee varautua mahdolliseen maskien käyttöön ja suunnitella niiden käyttöön liittyvät järjestelyt ja muut toimet.