Uutinen

Ensimmäinen maailman suurin varhaiskasvatuksen vanhempainilta tulossa 8.9.

Ajankohtaista Varhaiskasvatus
Maailman suurin varhaiskasvatuksen vanhempainilta järjestetään tänä syksynä ensimmäistä kertaa. Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi mukaan varhaiskasvatuksessa olevien lasten vanhemmat ja huoltajat sekä varhaiskasvatuksen henkilöstön. Tule seuraamaan ohjelmaa ja jakamaan kokemuksia siitä, mistä lapsen hyvä päivä varhaiskasvatuksessa rakentuu.
Maailman suurin vanhempainilta -kampanjakuva

–  Vanhempainillan teemana on Iloa ja oppimista – Lapsen hyvä päivä varhaiskasvatuksessa. Illan aikana keskustelemme kodin ja varhaiskasvatuksen yhteistyöstä sekä varhaiskasvatuksen merkityksestä lapselle ja perheelle sekä tutustumme siihen, mitä on varhaiskasvatuksen pedagogiikka, kertoo opetusneuvos Heidi Sairanen.

– Varhaiskasvatus on ollut myös julkisuudessa viime aikoina paljon esillä ja vanhempainilta on nyt hyvä tilaisuus tuoda esiin pohdituttavia aiheita ja vaihtaa kokemuksia muiden vanhempien kanssa. Tilaisuuteen ovat tervetulleita myös vanhemmat, joiden lapselle varhaiskasvatus on tulevaisuudessa ajankohtaista, opetusneuvos Kati Costiander jatkaa.

Vanhempainillassa paikalla ovat lisäksi Opetushallituksen asiantuntijat ja vastaavat illan aikana tuleviin kysymyksiin. Illan ohjelma toimii alustuksena keskustelulle siitä, miten yhteistyössä tuetaan parhaalla mahdollisella tavalla lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja millaisista asioista lapsen hyvä päivä varhaiskasvatuksessa koostuu sekä millaista on varhaiskasvatuksen pedagogiikka. Kunnat ja varhaiskasvatuksen järjestäjät voivat yhdistää tilaisuuden omiin tilaisuuksiin vanhemmille ja huoltajille syksyn tilanne huomioiden.

Toive varhaiskasvatuksen omalle illalle tuli varhaiskasvatuksen henkilöstöltä viime keväänä, ja yhteistyössä ovat mukana Suomen vanhempainliitto, OAJ ja Kuntaliitto.

Kannattaa jo käydä kirjautumassa tapahtumaan, niin saat sähköpostiisi osallistumislinkin Howspace-alustalle, jossa illan ohjelmaa voi seurata ja keskustelu järjestetään.  Kirjautumisen jälkeen pääset myös vastaamaan vanhempainillan ennakkokyselyyn.  Katso lisätiedot ohjelmasta ja kirjautumisohjeet tapahtumakalenteristamme.

Tehdään yhdessä hyvä ilta!