Uutinen

Europassin liikkuvuustodistus kansainvälistymisen tukena

Kokemuksia Kulttuuri Arviointi ja todistukset Tutkintojen tunnustaminen Kasvatusalat
Miten Europassi voi tukea oppilaitoksen kansainvälistymistä? Miten käytetään Europassin liikkuvuustodistusta? Kuinka hyödyntää liikkuvuustodistusta kansainvälistymisen tukena?
Europass Mobility text

Europass-liikkuvuustodistus on asiakirja, johon merkitään kaikki tiedot, taidot ja osaaminen, jotka henkilö on hankkinut toisessa Euroopan valtiossa. Liikkuvuustodistusta voi hyödyntää koko liikkuvuusjakson ajan.

Työpajassa 21.4.2021 keskusteltiin liikkuvuustodistuksen mahdollisuuksista ja ideoitiin myös liikkuvuustodistuksen kehittämistä.

Liikkuvuustodistuksen avulla voi edistää yhteistyötä kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Liikkuvuustodistuksen saanut opiskelija voi käyttää liikkuvuustodistusta apunaan myös oman osaamisen tunnistamisessa ja sanoittamisessa.

Työpajan tuloksista konkreettista apua

Työpajan tuloksena on diasarja, jossa liikkuvuustodistuksen täyttämistä ja käyttämistä esitellään konkreettisin esimerkein (Liikkuvuustodistuksen kokoaminen -diat) - sekä pohdintaa asiakirjan kehittämiseksi (Työpajan tulokset -diat).

Työpajan tuloksena myös uudistetaan ja parannetaan nettisivujen ohjeistusta - ja sellaiset esitetyt kehittämisideat, joita me emme voi toteuttaa yksin, viedään eteenpäin.

Alta löydät työpajan diat:

Liite