Ammatillisen koulutuksen superviikko tuo esiin yksilölliset oppimispolut ja koulutuksen työelämälähtöisyyden

Toukokuussa on oiva tilaisuus tutustua ammatillisen koulutuksen tarjoamiin monipuolisiin mahdollisuuksiin, kun samalla viikolla järjestetään sekä koko Euroopan laajuinen ammattitaidon teemaviikko että kansallinen Taitaja2022-tapahtuma Porissa.
Opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat mukana Taitajissa yhteisellä teemalla ”Ammatillisesta koulutuksesta on moneksi”.
– Ammatillinen koulutus on monipuolinen vaihtoehto sekä nuorille oppivelvollisille että osaamistaan päivittäville tai täydentäville aikuisille, sanoo johtaja Kati Lounema Opetushallituksesta.
Taitaja-tapahtuma kokoaa yhteen ammatillisen koulutuksen kehittäjät
Vuosittain järjestettävässä Taitaja-tapahtumassa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat Suomen mestaruuksista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. Kilpailun ohessa Taitaja toimii kohtaamis- ja verkostoitumispaikkana ammatillisessa koulutuksessa työskenteleville. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös useita korkeatasoisia seminaareja.
– Odotan tapaamisia ammatillisen koulutuksen toimijoiden ja työelämän kanssa. Jatkuvaa vuoropuhelua tarvitaan, jotta koulutuksen järjestäjät pystyvät jatkossakin vastaamaan tarkoituksenmukaisella tavalla sekä oppivelvollisten että jatkuvan oppimisen tarpeisiin, Lounema tarkentaa.
Ammatillisen koulutuksen olennainen piirre on, että koulutusta suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä työelämän kanssa. Taitaja-tapahtuma vahvistaa osaltaan työelämäyhteistyötä.
– Taitaja-toiminta avaa uusia yhteistyön muotoja ja lisää kontaktien määrää yritysten ja oppilaitosten välillä. Yritysten edustajat ovat myös mukana suunnittelemassa kilpailutehtäviä ja tuomaroimassa kilpailusuorituksia, Taitaja-päällikkö Petri Hörkkö kertoo.
Ammatillinen koulutus mahdollistaa yksilöllisen opiskelupolun
Tänä päivänä ammatillisessa koulutuksessa huomioidaan Kati Louneman mukaan aiempaa vahvemmin opiskelijan henkilökohtaiset toiveet ja tarpeet, jolloin jokaiselle opiskelijalle muodostuu oma, yksilöllisesti etenevä opintopolku. Myös opetus- ja ohjausmenetelmät valitaan niin, että ne tukevat parhaalla mahdollisella tavalla opiskelijan yksilöllisiä oppimistapoja.
– Perho Liiketalousopistossa opintoja muokattiin juuri minua varten. Opiskelu työpaikalla ja oppilaitoksessa tukivat oppimistani, ja minulla oli mahdollisuus suorittaa myös ylioppilastutkinto opintojeni aikana, kertoo vuoden 2021 Taitajien taitaja Noora Salo.
Samanaikaisesti ammatillista koulutusta kehitetään kansallisesti siten, että yhä useampi ammatillisen tutkinnon suorittanut innostuisi jatkamaan opiskelua ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa.
Myös Salo haaveilee jatko-opinnoista kauppakorkeakoulussa.
– Mielestäni merkinomitutkinto antaa hyvän pohjan jatko-opintoihin. Iloitsen myös siitä, että olen saanut jo nuorena ammattipätevyyden sekä päässyt opiskelemaan omaa intohimoalaani bisnestä, Salo pohtii.
Taitaja2022-tapahtuma
- 16.–19.5. Porissa.
- SM-mitaleista kilpailee noin 350 ammattiin opiskelevaa 45 lajissa.
- Kolme lajia (TaitajaPLUS-lajit) on suunnattu erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille.
- Tapahtumassa järjestetään myös yläkoululaisten ammatillisia tietoja ja taitoja mittaava Taitaja9-kilpailun finaali.
- Taitajaan odotetaan tänä vuonna 40 000 vierasta.
Euroopan ammattitaitoviikko (European Vocational Skills Week)
- Ammattitaitoviikon teemana on tänä vuonna vihreä siirtymä.
- Viikon tavoitteena on vahvistaa ammatillisen koulutuksen tunnettuutta yhdessä ammatillisen koulutuksen järjestäjien, opettajien ja opiskelijoiden sekä työelämäkumppaneiden kanssa.
- Viikon päätapahtuma järjestetään 16.–20.5. Pariisissa, jossa jaetaan myös VET Excellence-palkinnot ammatillisen koulutuksen vaikuttavuutta lisäävistä käytännöistä.
- Viikkoa on vietetty vuodesta 2016 alkaen Euroopan komission aloitteesta.