Uutinen

Oivalluttamista ja sallittuja epäonnistumisia – näin ammatillisen koulutuksen EU-hanke onnistui vantaalaisen Mercurian johdolla

Kokemuksia Ammatillinen koulutus Erasmus+ Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistyminen
Kuukauden tähtihanke: Liiketalouden ammattioppilaitos Mercuria veti Erasmus+ -hanketta, jossa kehitettiin osallistavan oppimisen mallia. Hanke oli menestys ja myönteiset kokemukset liimaavat hanketyötä osaksi oppilaitoksen perustoimintaa, kertoo Mercurian apulaisrehtori Markus Oedewald.
Kaksi mustavalkoista kuvaa, joissa molemmissa kaksi nuorta naista selin kameraan.

Oivalluksia, innostusta ja jopa tunteiden paloa. Jos EU-hankkeessa tehty työ tiivistyy tällaisiin luonnehdintoihin vielä pari vuotta sen päättymisen jälkeen, hanketta on kaiketi pidettävä onnistuneena.

Liiketalouden alan ammatillisen oppilaitoksen Mercurian toteuttama Young Talents -hanke oli ensimmäinen, jossa se toimi Erasmus+ -hankkeen koordinaattorina.

– Kansainvälisyys ja myös kansainväliset hankkeet ovat olleet meille ydintoimintaa jo pitkään. EU-hankkeissa olimme kuitenkin aiemmin olleet vain kumppaneina, emme vetäjänä, kertoo Mercurian apulaisrehtori Markus Oedewald vuosina 2017–2019 toteutetusta hankkeesta.

Oedewaldin mukaan hankkeen onnistumisen siemenet kylvettiin jo alun suunnitteluvaiheessa.

– Kaikki lähti tarpeestamme, kun aloimme miettiä, voisiko Erasmus+ -hanke sopia haluamaamme opetuksen ja oppimiskulttuurin kehittämiseen ja pedagogiseen kokeiluun.

Ajatus nähtiin hedelmällisenä Mercuriassa ja muuallakin. Lopulta hankkeeseen lähti mukaan 12 toimijaa, joista puolet olivat yrityksiä. Suomesta, Hollannista ja Espanjasta mukana oli kustakin kaksi ammatillista oppilaitosta: yksi liiketalouden ja toinen artesaani- ja design-alalta.

Tunnepelin valmennusta

Hankkeessa kehitettiin artesaanialan tuotteita ja liiketoimintaa. Siinä perustettiin kuvitteellisia yrityksiä, joille laadittiin liiketoimintasuunnitelmat. Hankkeessa kehitetyt tuotteet olivat ihka oikeita ja niitä on myyty verkkokaupassa.

Mutta paitsi tuotteita ja kaupankäyntiä, hankkeessa kehitettiin uutta pedagogista mallia.

– Pyrkimyksenä oli tuoda yrittäjyyden oppimiseen entistä enemmän yrittäjänä toimimisen aitoja kokemuksia. Halusimme yritykset tiiviisti mukaan hankkeeseen ja tässä myös onnistuttiin.

Yritysten ja opettajien rooli oli auttaa ideoiden syntymisessä ja kehittämisessä. Opettajat saivat koulutusta valmentavaan ohjausrooliin eli ”coachingiin”, jossa opiskelijan tekemisissä ollaan mukana ideoita ja tunteitakin myöden.

– Ilmapiirin on oltava kannustava, mutta myös sellainen, jossa epäonnistumisetkin kuuluvat työhön. Sellaiset kokemukset eivät aina oppitunnilla nouse esiin, ja niissä opettajan tehtävä olikin sparrata opiskelijoita näiden tunteiden keskellä, Oedewald sanoo.

Hankkeen perusajatus opetuksen kannalta oli myös se, että yhden teeman kautta voi opiskella useita tutkinnon osia henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman eli Hoksin mukaisesti. 

Yrittäjät opettamassa ja oppimassa

Yritysyhteistyö on normaalistikin ammatilliselle oppilaitokselle keskeinen ulottuvuus, mutta Young Talents -hankkeessa tämä vietiin erityisen konkreettiselle tasolle.

Mercurian koulutusjohtaja Minttu Kilpisen mukaan sekä yritykset että opettajat olivat mukana oikealla asenteella.

– Yrittäjät kuuntelivat tosi herkällä korvalla meidän nuortemme ideoita ja keskusteluja. Opettajat taas ymmärsivät hankkeen alusta asti, että tässä mallissa oivalluttaminen on se juttu, sanoo Kilpinen.
Kilpisen mielestä antoisaa oli nähdä luonteiltaan bisnes- ja taiteilijatyyppisten opiskelijoiden yhteistyötä.

Yhteistyö uudelle tasolle

Oedewaldin mukaan sopivat ja motivoituneet kumppanit ovat hanketyön peruskivi. Young Talentsiin partnereiksi lähti Mercurian vanhoja tuttuja, mutta myös sopivasti uusia tuttavuuksia.

Esimerkiksi katalonialaisen Collegi Badalonesin ja hollantilaisen Alfa-collegen kanssa Mercuria on tehnyt yhteistyötä jo aiemmin.

– Badalonalaisten kanssa yhteistyötä on vuosikymmenen ajalta. Heitä pitää jo kollegoina, tavallaan jopa ystävinä, Oedewald sanoo.

Luonnollinen kumppani löytyi myös läheltä, kun mukaan tulivat Vantaan ammattiopisto Varian artesaaniopiskelijat ja -opettajat.

– Varian kanssa pääsimme viemään yhteistyötämme uudelle, kansainväliselle tasolle, sanoo Kilpinen.

Onnistuneen Young Talents -hankkeen työ myös jatkuu, nyt Creative Minds -nimisessä jatkohankkeessa, suurimmalta osaltaan samalla kumppanien kokoonpanolla. Uutena maana mukana on nyt myös Saksa ja berliiniläinen Louise Schroeder Schule.

– On hienoa, että voimme jatkaa hyvin alkanutta työtä saman teeman parissa vanhojen ja uusien kumppanien kanssa. Kansainväliset hankkeet ovat arvokkaita uusien kansainvälisten suhteiden syntymisen ja hyvin toimivien kumppanuuksien kannalta, sanoo Mercurian kansainvälisten asioiden koordinaattori Kaisa Paavola.

Kokemuksen myötä Mercuriassa hanketyötä on opittu katsomaan aiempaa kokonaisvaltaisemmin.

– Se ajattelutapa on kehittynyt, että hankkeet ja oppilaitoksen perustoiminta eivät ole erillään toisistaan. Hanketyöstä on tullut osa arkea, Oedewald sanoo.

 

Young Talents - Creating New Multicultural Brands -hanke

  • Hanketyyppi: Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle, strateginen kumppanuushanke
  • Hankeaika: 9/2017 - 8/2019
  • Oppilaitoskumppanit: Vantaan ammattiopisto Varia, Collegi Badalones ja Deià Escola d’Art i Superior de Disseny Espanjasta sekä hollantilainen Alfa-college, josta mukana oli sekä kaupallinen että artesaanialan koulutusohjelma.
  • Yrityskumppanit: Theshop Espanjasta, Alfa-college Shop Hollannista sekä Käinby, Globe Hope, Dreamcozy ja Hali – Harmony Living Oy Suomesta
  • Rahoitus: 236 000 €

Mikä Kuukauden tähtihanke? 

Tämä juttu on osa Kuukauden tähtihanke -sarjaamme. Nostamme vuonna 2022 joka kuukausi esiin Erasmus+ -ohjelmasta rahoitettua vaikuttavaa toimintaa ja hankkeita. Kuukauden tähtihanke juhlistaa 35 vuotta täyttävää Erasmus+ -ohjelmaa.

Kirjoittaja: Matias Manner