Uutinen

Miten Oph.fi-verkkopalvelua pitäisi mielestäsi kehittää seuraavaksi? – Vastaa kyselyyn 12.5. mennessä

Ajankohtaista Ammatillinen koulutus Esiopetus Lukiokoulutus Perusopetus Taiteen perusopetus Vapaa sivistystyö Varhaiskasvatus
Oph.fi-verkkopalvelun kehittämisessä on keskitytty sisältöjen selkeyttämiseen ja rakenteen uudistamiseen vuonna 2022. Monihäiriötilanteen jatkuessa tärkeimpiä aiheita verkkopalvelussamme on ollut lasten ja nuorten hyvinvointi. Kerro meille, miten olemme onnistuneet ja vastaa kyselyyn 12.5. mennessä.
keboard, pen, eyeglasses and notebook on table

Oph.fi-verkkopalvelu tarjoaa tietoa varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja elinikäisen oppimisen ammattilaisille sekä kansainvälisissä hankkeissa ja vaihto-ohjelmissa mukana oleville organisaatioille ja henkilöille. Kaikkiaan verkkopalvelussa oli 2 200 000 käyntiä vuoden 2022 aikana.

Olemme tuottaneet vuoden aikana useita uusia sisältöjä oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Esimerkiksi ohjeet varhaiskasvatukselle, kouluille ja oppilaitoksille Ukrainan kriisin käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa olivat vuonna 2022 Oph.fi-sivuston luetuimpia. Muita eniten käytettyjä sisältöjä, tai uusia laajoja sisältökokonaisuuksia olivat Kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan ehkäisy, Lapsen oikeudet, Unikoulu sekä Opetusalan kehitysyhteistyön osaamiskeskus FinCEED.

Uusien sisältöjen ohella sivuston kokonaisuuksia on selkeytetty. Esimerkiksi viime vuonna julkaisimme yleisen kielitutkinnon selkokieliset verkkosivut, jotka saivat myös Selkokeskuksen selkotunnuksen. Lisäksi olemme parantaneet S2-sisältöjen löydettävyyttä, joista on tullut paljon kysymyksiä Opetushallitukseen.

Kehittämiskohteita tarkennetaan vuosittain palautteen perusteella

Palvelun asiakastyytyväisyyttä seurataan usein menetelmin, kuten asiakaskyselyin ja -haastatteluin. Myös Oph.fi-asiakasraati aloitti toimintansa vuonna 2022 ja raatilaisille on julkaistu kaikkiaan kolme tehtäväpakettia eri aiheista. Niiden pohjalta olemme tarkentaneet Oph.fi-kehittämiskohteita ja parhaillaan parannamme verkkopalvelun hakukonetta sekä selkeytämme edelleen rakennetta ja sisältöjä. Uudistuksen alla ovat mm. Kehittäminen- ja kansainvälisyys-, Opettajille- ja Tilastot ja julkaisut -osiot. Ne julkaistaan vaiheittain vuoden 2023 aikana.
 
Nyt haluamme kuulla, miten olemme onnistuneet kehittämisessä ja mitä meidän tulisi kehittää seuraavaksi.

Auta meitä kehittämään vastaamalla kyselyyn viimeistään 12.5.

Vastaamalla vaikutat ja annat meille arvokasta tietoa kehittämisen tueksi. Tavoitteena on, että verkkosivustomme palvelisi entistä paremmin ja asiakaslähtöisemmin kaikkia käyttäjiä. Kysely on avoinna 12.5. saakka ja voit vastata siihen suomen tai ruotsin kielellä. Vastaaminen vie aikaasi vain 5-10 minuuttia.

Kyselyssä voit tällä kertaa antaa palautetta verkkopalvelun lisäksi myös uutiskirjeistämme, joiden tilaajamäärät ovat olleet kasvussa viime vuodet. Uutiskirjeet ovat tärkeä kehittämiskohteemme. Toivomme, että ne auttavat asiakkaitamme saamaan suoraan omaan sähköpostiinsa itselleen kiinnostavimmat ja hyödyllisimmät sisältömme.

Kyselyssä voit myös ilmoittaa, jos haluat jatkossa osallistua Oph.fi-palvelun kehittämiseen ja saada tietoa kyselyistä ja asiakastestauksista.