Yhteisöllisyyttä, vertaistukea ja mahdollisuuksia harrastuskokeiluihin – tytöiltä tytöille

Samankaltaisuuden sekä uusien kokemusten kaipuu kasvoi solidaarisuushankkeeksi

– Mä en muista, kenen idea tämä oli alun perin – ei ainakaan mun, muistelee Salma saaden muut hanketiimiläiset tyrskähtämään naurusta. – Hodan ja Dina! Se oli niiden idea! Ne on nyt juuri tuolla keittiössä, hän jatkaa viittoen ystäviensä Hodanin ja Klodinan suuntaan Espoon Suvelan nuorisotilassa, jossa Tytöiltä tytöille! -solidaarisuushankkeen vertaistukiryhmän tapaaminen on pian alkamaisillaan.

Monikulttuuristen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia edistävän Espoon Monikulttuuriset lapset ja nuoret ry:n – tuttavallisemmin ”Mokulatin” – hallituslaiset olivat tienneet vinkata toiminnassaan mukana oleville nuorille Euroopan solidaarisuusjoukkojen solidaarisuushankerahoituksesta.

Sopivankokoinen porukka koottiin kavereita rekrytoimalla. Melkein kaikki hanketiimin jäsenet tunsivat toisensa etukäteen; lapsuudenkaverien äidit ovat ”Mokulatin” perustajajäseniä, yhdet kävivät aikoinaan samaa peruskoulua, toiset kirjoittavat keväällä ylioppilaaksi samasta lukiosta ja kolmannet tuntevat Islamin tunneilta. 

Idea oli yksinkertainen: luoda meiltä meille -periaatteella mahdollisuuksia viettää aikaa yhdessä toisiinsa tutustuen sekä laskettelun ja leireilyn kaltaisia harvinaisempia harrastuksia kokeillen. Tarjolla on siis samaistumispintaa sekä uusia kokemuksia turvallisessa yhteisössä. Ensisijaisesti kohderyhmänä ovat monikulttuurisista taustoista tulevat tytöt, vaikka hanketiimi toteaa ovien olevan avoimina muillekin. 

Mariam luonnehtii tarvetta hankkeelle ja vertaistuelle myös oman kokemuksensa kautta:

– Olin nuorempana partioleireillä tyyliin ainoa muslimi ja rukoilin yksin jossain nurkassa. Joskus on kiva käydä leireillä, joilla on itsestäänselvyys, että rukoilemiselle varataan aikaa, eikä sen takia missaa mitään. Kun monella osallistujalla ja järjestäjällä on sama uskonto, ei tarvitse pelätä, katsooko ihmiset vinoon, jos ei vaikka halua kuunnella niin paljon musiikkia.

– Kun on samankaltaisia ihmisiä, pystyy helposti samaistua moniin asioihin ja varmistaa, että kaikilla osallistujilla on mukava olla, vahvistaa myös Imane.

Vaikka esimerkiksi Espoon kaupunki voisi periaatteessa järjestää vastaavaa toimintaa, hanketiimi pohtii, että osallistumiskynnys voi olla matalampi, kun järjestäjät ovat omanikäisiä tai taustaorganisaatio vaikkapa nuoren vanhemmille tuttu.

– ”Mokulatissa” toimii maahanmuuttajataustaisia, joiden voi olla helpompi tulla mukaan meidän järjestämiin juttuihin, pohtii Saara.

– Nuorisotilat ja vastaavat ei välttämättä tunnu kaikille yhtä mukavilta tai matalan kynnyksen paikoilta. Me ollaan esimerkiksi järjestetty Matinkylän monitoimitalolla tyttöjen iltoja eli tarjottu tytöille ihan oma tila, havainnollistaa Salma.

Tähän mennessä hankkeen puitteissa on tyttöjen iltojen ja vertaistukiryhmien lisäksi järjestetty esimerkiksi luonnonläheisiä viikonloppuleirejä leirikeskuksissa, käyty laskettelemassa, leivottu ja pelattu koripalloa – ja lisää on tulossa.

Tekemällä oppii ja virheitä tekemällä oppii varmasti

Tytöiltä tytöille! -solidaarisuushanketiimin oppimisprosessi starttasi selkeästi jo hakuvaiheessa. Hankeidea hiottiin hakemuksen muotoon Rauhankasvatusinstituutin ja kansallisen toimiston yhteistyössä järjestämien Toiveista totta -työpajojen avustuksella keväällä 2022. 

– Me saatiin työpajoista paljon hyviä vinkkejä siitä, millainen hakemuksen kannattaa olla. Tehtiin samassa tahdissa meidän omaa hakemusta, joten pystyttiin aina heti kysymään apua ja pääsemään eteenpäin, muistelee Mariam. – Jo hakemuksen kirjoittaminen itsessään oli hyvä kokemus. Me ei oltu ikinä ennen tehty mitään sellaista. Ryhmätyötaidot kehittyi tosi paljon. Kunnon työnjaot ja kaikki!

– Joo, se oli opettavaista. Me kaikki oikeasti yritettiin ja tehtiin, joka ikinen kirjoitti paljon, komppaa Imane.

Kun myönteinen rahoituspäätös sitten saatiin, oli koko porukalla hymy herkässä.

– Tuli heti ”Mokuloidenkin” puolelta onnittelut, että vautsivau, saitte tosi korkeet pisteet heti ekasta hakemuksesta! Tuli hyvä fiilis, kun oltiin kuitenkin tehty paljon töitä, kiteyttää Mariam.

Toteutusvaiheessa tiimille on puolestaan käynyt ilmi, kuinka paljon suunnittelua ja aikaa tapahtumien järjestäminen vaatii jo ennen kuin on mainostuksen vuoro.

– Se kaikki on ollut ihan uutta, mutta oikeastaan vain tekemällä oppii, tiimiläiset pohdiskelevat kuin yhdestä suusta.

Mariam iloitsee lisäksi saaneensa solidaarisuusjoukoissa toimimisen ja muun aktiivisuutensa perusteella jopa kursseja hyväksiluettua ammatillisissa opinnoissaan.

Tekemällä oppimisen lisäksi tarpeeksi tukea saamalla oppii: hankkeen hallinnoinnissa tiimiläisiä on auttanut taustaorganisaation ja coachin ohjaus.

– Miten mä sanoisin tämän niin, ettei se kuulosta siltä, että me oltaisiin huonoja nuoria, nauraa Salma. – Me ollaan tehty suurin osa työstä, mutta he on aina olleet siinä mukana ohjaamassa ja auttaneet meitä muodostamaan toimivia toimintatapoja. Eiks se just ole coachin työ?

– Just niin, vähän sellaisia puskureita taustalla. Tapahtumat ollaan suunniteltu itse, mutta sellaiset logistiikkajutut niin kuin tarjoilut, rahajutut, tilavaraukset ja aikataulut oli etenkin aluksi vaikeita meille, tarkentaa Mariam.

Samankaltainen kehityskaari hahmottuu myös tiimin ryhmädynamiikassa ja vastuunjaossa. Varpaille astumisiltakaan ei tehtävien jakautumisessa alussa vältytty, mutta hankkeen kuluessa tiimiläisten välinen luottamus on vahvistunut ja vastuualueita päivitetty.

Vaikka osa opista on kertynyt kantapään kautta, tiimiläiset kannustavat varauksetta kaikkia kiinnostuneita kokeilemaan rohkeasti oman solidaarisuushankkeen toteuttamista.

– Jos löytyy porukka, jolla on joku asia, mistä ne on tosi kiinnostunut, niin mun mielestä sekin jo riittää. Siitä voi tehdä oman harrastuksen ja hankkeen, kannustaa Mariam.

– Loppujen lopuksi rahoituksen hakeminen oli aika helppoa. Ei se vaatinut kuin 13 sivun hakemuksen! vitsailee Salma. – Mutta jos sen tekee ryhmänä yhdessä, se menee yllättävän helposti.

Lukuloman kautta Liettuaan, välivuoden kautta jatko-opiskelemaan – ja kenties kohti uusia hankeideoita?

Kuusihenkisen hanketiimin 18–20-vuotiaista suurin osa on kevään ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvia lukiolaisia, ja yksi ammatillisista opinnoista tuoreeltaan laborantiksi valmistunut.

Jatko-opiskelu jossain muodossa ja vaiheessa kiinnostaa kaikkia. Haaveissa vilisevät esimerkiksi Aalto-yliopisto, sisustusarkkitehtuuri ja laboratorioala, mutta monelle ensin lienee välivuoden aika – töiden, matkustelun, arvosanojen korottamisen, oman suunnan pohdiskelun ja lepäämisen.

Nykyinen solidaarisuushanke tulee päätökseensä toukokuussa, mutta tiimiläiset kertovat pitävänsä mielessään syksyn haun uusien elämäntilanteidensa varauksella.

– Ehkä ”Mokulat” voisi vähän auttaa, että voidaan kesällä jatkaa jotain pienempää toimintaa, ettei tarvi lakkauttaa kaikkea, tuumii Mariam.

Seuraavaksi Tytöiltä tytöille! -hankkeen ilosanomaa levitetään joka tapauksessa Liettuassa saakka, jonne Salma on lähdössä edustamaan hankkeen coachin kanssa. Kyse on 14 eri maasta tulevien, oman solidaarisuushankkeen toteuttaneiden eurooppalaisnuorten kokoontumisesta. 

Nuorisovaihdoista kuullessaan Salma ryhtyy naureskellen suunnittelemaan Liettuan matkansa verkostoitumisstrategiaa.

– Tämä nuorisovaihtojuttu oli oikeasti mielenkiintoinen vinkki, pistetään korvan taakse. Ehkä menen juttelemaan sinne islantilaisille, että moi, eiks teillä oo niitä kuumia lähteitä? Vai mihin maahan te haluatte kaikista eniten? Salma tiedustelee hilpeänä kääntyen muiden hanketiimiläisten puoleen.

Haastattelu alkaa tulla päätökseensä, kun illan vertaistukiryhmää varten varatun nuorisotilan ovisummeri soi tiheämmin. Yhden tiimiläisistä äiti soittaa, mutta juuri nyt ei ehdi vastata.

Sipsidipit on sekoitettu, uunista leijailee pitsan tuoksu ja keskustelun fasilitointiin suunnitellut kortit odottavat pöydällä. Jotkut nauravat vapautuneesti ja ottavat pari innostunutta juoksuaskelta suuressa tilassa, joka on täksi illaksi varattu vain heille. Toiset kokoontuvat sohville. Puheensorina yltyy.

– Nyt just tuli pari uutta osallistujaa. Kysyin mistä ootte saanut kuulla tästä ja ne kertoi, että netistä. Me ollaan siis tehty jotain oikein! ehtii Mariam vielä hehkuttaa.

Teksti: Laura Mettälä