Taksvärkin vaikuttajaryhmä tuo nuorten ääntä kuuluviin yhteiskunnallisessa keskustelussa

Globaalikasvatuksen ja kehitysyhteistyön järjestö Taksvärkki ry löysi EU-rahoituksen keinoksi edistää tavoitteitaan lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamisessa ja globaaliin yhteisvastuuseen kannustamisessa.
– Rahoitus on tuonut lisää mahdollisuuksia kasvokkaisten tapaamisten järjestämiseen, viikonloppuleireihin, asiantuntijoiden mukaan kutsumiseen ja erilaisiin projekteihin hankkeen puitteissa, kertoo Taksvärkin järjestökoordinaattori Milka Autio.
Mun valinta vaikuttaa -hankkeessa nuoret ovat keskittyneet erityisesti mielenterveyden ja yhdenvertaisuuden teemoihin, jotka ovat nousseet esiin myös nuorten omissa kokemuksissa. Nuoret pääsevät tekemään konkreettista vaikuttamistyötä, kuten suunnittelemaan projekteja, järjestämään tapahtumia ja luomaan vaikuttamistyön sisältöjä, joita on käytetty hankkeen järjestämissä työpajoissa.
– Mun mielestä tää on tosi upea mahdollisuus. Nuoret oppivat vaikuttamisesta ja pääsevät oikeasti tekemään asioita, joita he saavat itse suunnitella. Tämä on iso suositus kaikille nuorille – ryhmässä oppii taitoja, jotka ovat hyödyllisiä myös tulevaisuudessa, sanoo Vuokko, 18-vuotias valkeakoskelainen hankkeessa mukana oleva nuori.
Matalan kynnyksen vaikuttamistyötä yhteisöllisesti
Mun valinta vaikuttaa -hankkeen Challengers-ryhmän tapaamiset järjestetään pääosin etäyhteyksin. Tämä on mahdollistanut ryhmän moninaisuuden ja valtakunnallisuuden – aktiivisia osallistujia on ollut mukana hankkeen aikana kymmenen niin pieniltä paikkakunnilta kuin pääkaupunkiseudultakin.
Ryhmän koordinaattori Milka Autio painottaa, miten tärkeää on pitää toimintaan osallistumisen kynnys matalalla.
– Haluamme, että jokainen voi tulla mukaan omana itsenään, ja osallistua juuri sillä tavalla, mikä itselle tuntuu luontevalta, Milka muistuttaa.
Ryhmässä on päästy tapaamaan muita myös paikan päällä. Hankerahoitus on mahdollistanut leiriviikonloput ja muut tapahtumat, joissa nuoret pääsevät harjoittelemaan vaikuttamistaitojaan käytännössä.
– Leireillä me ollaan aina tosi tehokkaita. Esimerkiksi syksyn 2023 leirillä järjestettiin yläasteikäisille työpajapäivä, ja kevään 2024 leirillä paneelikeskustelu ja kuvattiin videoita. Vaikka päivät ovat pitkiä, aika menee nopeasti, koska tekemistä odottaa niin paljon. Kun sitä haluaa tehdä, siihen löytyy aina energiaa – eikä se tunnu pakotetulta, kertoo Vuokko.
Ryhmässä opittua: taidevaikuttaminen, työpajat ja paneelikeskustelu
Mun valinta vaikuttaa -hankkeen painopisteenä on nuorten omat toiveet ja konkreettinen tekeminen. Vuoden aikana nuoret ovat tehneet somevideoita, kantaaottavia julisteita, sekä järjestäneet paneelikeskustelun mielenterveydestä ja yhdenvertaisuudesta. Paneelissa asiantuntijoina mukana olivat sosiaalipsykologi Priska Kallio ja psykologi Julia Sangervo sekä itse hankkeen nuoria.
Maailmankansalaisen koulujen tapaamisessa nuoret pitivät vaikuttamisen työpajan 40 yläasteikäisille nuorille. Moni työpajaan osallistunut nuori oli kehunut päivää vuoden parhaaksi koulupäiväksi.
– Yläkoululaisille vetämämme työpaja oli upea. Saatiin nuorten ajatuksia käyttöön paneelikeskustelun ja somevideoiden suunnittelussa. Joku koululaisista kehui päivää vuoden parhaaksi koulupäiväksi, kertoo Vuokko.
Vuokko liittyi mukaan Challengers-ryhmään näkemänsä Instagram-postauksen kautta. Hänelle hanke on tarjonnut mahdollisuuden oppia käytännön taitoja vaikuttamistyöhön liittyen.
– Esimerkiksi taidevaikuttamisen työpajassa opin, miten yhteiskunnallisia ongelmia voi tuoda esiin visuaalisesti. Sain myös osallistua paneelikeskusteluun, mikä oli jännittävä mutta opettavainen kokemus, Vuokko hymyilee.
Maailmaa muutetaan ryhmässä, ei yksin
Mun valinta vaikuttaa -hankkeessa maailmaa muutetaan ryhmässä, ei yksin. Leireillä ja etätapaamisissa nuoret oppivat toisiltaan, jakavat ajatuksiaan ja harjoittelevat vaikuttamistaitojaan. Koordinaattori Milka Autio korostaa yhdenvertaisuuden ja mielenterveyden teemojen merkityksellisyyttä.
– Luulen että kaikki nuoret voivat samaistua näihin teemoihin jollakin tavalla – omien kokemustensa, kavereidensa tai kouluyhteisön kautta. Mielenterveys on ajankohtainen aihe nuorille ympäri maailmaa, Milka kuvailee.
Hankkeen toiminta jatkuu kevään 2025 loppuun asti. Vuokko kannustaa muitakin nuoria mukaan Taksvärkin toimintaan, ja kertoo hankkeessa riittävän tehtävää myös uusille osallistujille.
– Parasta on ollut se, että pääsee tekemään jotain oikeasti hyödyllistä. Nuorten mielenterveyden ongelmat, ympäristöongelmat ja syrjintä ovat isoja kysymyksiä, ja tuntuu tärkeältä, että voimme tehdä jotain niiden eteen, Vuokko kiteyttää.
Teksti: Maija Lindström
Mikä hanke?