Tilaisuudet valmisteltiin yhdessä kuntien, aluehallintovirastojen, koulutuskuntayhtymien ja muiden toimijoiden kanssa paikallisista tarpeista käsin.
Keräsimme päättäjiä ja toimijoita varten tilasto- ja tutkimustietoa kunkin alueen osaamisen ja kansainvälistymisen tilasta. Tietopakettien tarkoitus oli valaista koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista alueella.
Keskeisenä tavoitteena oli kuunnella, millaisia näkemyksiä eri alueilta nousee. Halusimme saada keskusteluun mukaan monia eri näkökulmia; myös niitä ääniä, jotka jäävät helposti kuulematta. Avuksi saimme Sitran, jonka sparraamana päädyimme hyödyntämään dialogeissa erätauko-konseptia.
Yhteinen huoli hyvinvoinnista ja koulutuksen saavutettavuudesta
Dialogikeskustelut tekivät näkyväksi sen, että koulutuksellisen tasa-arvon vahvistaminen edellyttää kykyä monien näkökulmien yhtäaikaiseen tarkasteluun ja kokonaisuuden hahmottamiseen. Erityisesti oppimisen ja hyvinvoinnin koettiin kytkeytyvän yhteen. Oppilaiden psyykkinen oireilu on lisääntynyt, eikä koulu pysty nykymuodossaan ja yksin vastaamaan hyvinvoinnin haasteeseen.
Ratkaisujen löytymiseen tarvitaan niin kouluja, vanhempia, sosiaali- ja terveystoimen ammattilaisia kuin järjestökenttää. Vaikka yhteistyön tarve on jo pitkään tiedostettu, elävät siilot edelleen yllättävän vahvoina.
Kaupunkien ja pienten kuntien erot ja koulutuksen alueellisen saavutettavuuden toteutuminen puhuttivat, eikä vain pitkien etäisyyksien Lapissa tai Pohjois-Karjalassa. Jopa maakunnan keskuskaupungeissa pieniä kouluja lakkautetaan reuna-alueilta samaan aikaan kuin isoja kouluja perustetaan ydinkeskustan liepeille. Maakunnissa kehitys näkyy vielä voimakkaampana. Syy on kaikkialla sama: etäämmällä keskuksista oleviin kouluihin ei riitä lapsia.
Monissa keskusteluissa pohditutti, minkä ikäisen lapsen olisi hyvä vielä päästä fyysisesti lähellä olevaan kouluun. Milloin nuoren voidaan olettaa olevan valmis opintielle kauemmaksi kotoa?
Koulun ohella myös harrastusmahdollisuudet edistävät koulutuksellista tasa-arvoa, mutta kuntien mahdollisuudet tarjota niitä vaihtelevat suuresti. Mikä on perheen oma vastuu, jos se asettuu asumaan kauas palveluista?
Yksilöllisyys on osa tasa-arvoa
Osallistujien oivallusten perusteella yksilölliset oppimisen polut koettiin tärkeiksi. Erityisesti syrjäytymisvaarassa tai muita heikommassa asemassa olevien nuorten tukeminen ja osallisuus nähtiin edellytyksenä koulutuksellisen tasa-arvon toteutumiselle. Erään osallistujan sanoin: ”Kullekin sopivan haastavan oppimisen polun osoittaminen vahvistaa sisäistä motivaatiota ja sinnikkyyttä ja johtaa siten merkityksellisen oman elämänpolun löytymiseen”.
Esille tuli myös tarve pystyä tarjoamaan riittävästi haasteita niille, jotka niitä nopeammassa tahdissa kaipaavat. Vaikka aiheesta ei Suomessa ole kovin paljon puhuttu, on tämäkin osaltaan koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista. Jokaisella tulee olla mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa. Millaisia malleja, toimintatapoja, kehittämisideoita tai kokeiluja voitaisiin rakentaa yksilöllisten oppimisen polkujen tukemiseksi, jäi kysymyksenä mieleen soimaan eri puolilta Suomea Hakaniemeen palatessa.
Päätöksentekijöiden keskuudessa yhteiskunnallisia haasteita lähestytään perinteisesti tilastojen ja tutkimustiedon valossa, ja tietoon pohjautuva päätöksenteko on toki tärkeää. Faktojen rinnalle tarvitaan kuitenkin yksilön kokemusta koskevaa tietoa. Ne avaavat konkreettisesti ja mieleen jäävällä tavalla tasa-arvoon liittyviä haasteita.
Myös kannustavilla esimerkeillä on tärkeä asema. Tarinoiden voima on vahva. Vaikkapa opettajana toimivan maahanmuuttajataustaisen naisen tarina kertoo tehokkaasti viestiä siitä, että Suomi on tasa-arvoinen maa.
Ratkaisut syntyvät aidossa vuorovaikutuksessa
Dialogikiertueessa matka on ollut vähintään yhtä tärkeä kuin päämäärä. Keväällä 2018 tekemämme sidosryhmäkyselyn tulosten perusteella Opetushallitusta ei ole koettu erityisen vuorovaikutteisena kumppanina. Tämä palaute toimi myös alueellisten tilaisuuksien innoittajana. Prosessin aikana olemme haastaneet itsemme oppimaan pois totutusta vuorovaikutuksen mallista. Opetushallituslaiset eivät ole olleet tilaisuuksissa mukana kertoakseen asiantuntijoina oikeita ratkaisuja vaan osallistumassa muiden tavoin.
Dialogeissa on saatu kuulla kokemuksia ihmisiltä, jotka edustavat eri näkökulmia. Järjestelyissä on kaikin tavoin pyritty mahdollistamaan tasa-arvoinen kohtaaminen: tilaisuuksien alussa ei ole ollut pääjohtajan tervetuliaissanoja tai asiantuntija-alustuksia. Ryhmissä on esittäydytty etunimillä, ei titteleillä ja työhistorian kautta.
Dialogi on luottamuksen rakentamista. Dialogissa kaikkien kokemus on yhtä arvokas. Tämä toimintapa on osin yllättänyt osallistujat, ja saamamme palautteen mukaan sitä on arvostettu suuresti. Kiitämme kaikkia osallistujia antautumisesta luottamukselliseen keskusteluun. Teemme parhaamme, että pystymme viemään eteenpäin sitä arvokasta viestiä, mitä olemme tilaisuuksissa teiltä saaneet.
Entä miten Opetushallitus pystyy osaltaan vastaamaan haasteisiin, joita koulutukselliseen tasa-arvoon dialogien perusteella liittyy? Millaista toimintatapamuutosta ne edellyttävät meiltä? Mitä pitää vahvistaa? Onko jostain luovuttava? Miten tiedämme, että saamme aikaan vaikuttavaa toimintaa koulutuksen tasa-arvon vahvistamiseksi?
Näitä kysymyksiä lähdemme ratkomaan suunnitellessamme tulevien vuosien toimintaa. Viemme myös saamaamme viestiä eteenpäin päätöksentekijöille sekä kansallisella että alueellisella tasolla yhteistyössä alueellisten toimijoiden kanssa.
Varmaa on se, että aiomme jatkaa kytkeytymistä eri puolilla maata oleviin tuntoihin. Tämä koskee jokaista opetushallituslaista. Dialogille kannattaa altistua. Kuulemani kokemuspuhe on muuttanut kuvaani suomalaisen koulutuksen tilasta ja antanut uusia ratkaisujen aihioita mennä eteenpäin. Tärkein oppi on ollut se, että tasa-arvoiset oppimisen edellytykset voivat syntyä vain yhdessä tekemällä. On tarpeen pysähtyä kuuntelemaan, jotta dialogista syntyneen syvemmän ymmärryksen pohjalta pystyy hakemaan viisaampia ratkaisuja.
Kirjoittaja
