POPS2016-tukimateriaali

Hyvän lukutaidon saavuttaminen edellyttää lukemiseen sitoutumista, lukemisaktiivisuutta ja lukemisen harrastamista myös koulun ulkopuolella. Lisäksi motivaatio harjoitella ja lukea säännöllisesti on keskeistä. Tästä syystä lukemaan opettamisessa tulee kiinnittää paljon huomiota sisäisen motivaation heräämiseen ja sen ylläpitämiseen.
Kuvituskuva, tyttö lukee kirjaa
Kuva: Kari Kuukka

Lapsi oppii vuorovaikutuksessa aikuisten, toisten lasten ja kirjallisen ympäristönsä kanssa kiinnittämään huomiota erilaisiin teksteihin ja ymmärtämään kirjoitusjärjestelmän periaatteita. Lasten kokemukset kirjoitetusta kielestä ovat kuitenkin erilaisia johtuen lapsen kokemuksista ja kiinnostuksesta kirjoitettua kieltä kohtaan. Kielellisen ympäristönsä lisäksi lasten kielellisillä ja kognitiivisilla taidoilla on varsinkin alkuvaiheessa yhteyttä lukutaidon oppimiseen.

Sanojen lukemisen taidon taustalla ovat lapsen kirjaintuntemus, äännetietoisuus ja kirjan-äännevastaavuuden tunnistaminen. Sujuva automatisoitunut sanantunnistustaito on välttämätön edellytys, jotta tekstiä pystyy ylipäätään lukemaan. Sujuvaksi tekstien lukijaksi tulee vain harjoittelemalla erilaisten tekstien lukemista. Sujuva lukutaito on myös luetun ymmärtämisen kannalta tärkein taito, mutta myös lapsen sana- ja käsitevarannon laajuus sekä puhekielen ja kuullun ymmärtämisen taidot liittyvät tekstin ymmärtämiseen. Näiden taitojen lisäksi lapsen lukustrategioilla, päättelytaidoilla, muistilla, metakognitiivisilla tiedoilla (oman lukemisen seuranta ja ymmärtämisen tarkkailu) ja toiminnan ohjaamisen taidoilla (työskentelytaidot, keskittyminen ja itsesäätely) on yhteyttä luetun ymmärtämiseen.

Useimmiten lapset haluavat oppia lukemaan. Hyvän lukutaidon saavuttaminen edellyttää lukemiseen sitoutumista, lukemisaktiivisuutta ja lukemisen harrastamista myös koulun ulkopuolella. Taitavaksi lukijaksi kasvu edellyttää lapselta paitsi taitoa lukea ja ymmärtää lukemaansa niin myös motivaatiota harjoitella ja lukea säännöllisesti. Tästä syystä lukemaan opettamisessa tulee kiinnittää paljon huomiota sisäisen motivaation heräämiseen ja sen ylläpitämiseen. Jos lukemaan opettelu osoittautuu vaikeaksi ja kokemukset ovat kielteisiä, niin motivaatio alkaa vähitellen hiipua ja lapsi alkaa vältellä lukemista ja tehtäviä, jossa lukutaitoa tarvitaan. Erityisesti tällöin opettajan huomio, kannustus ja tuki ovat tärkeitä ylläpitämään lukemisen harjoitteluun liittyvää motivaatiota.

Takaisin ylös

Usein toisella kielellä (S2) lukemaan oppiminen on yhteydessä siihen, onko lapsi jo oppinut tarvittavat taidot äidinkielellään vai joutuuko hän opettelemaan lukutaidon kielellä, jota hän ei täysin hallitse. Pääsääntönä on, että mitä etäisempi lapsen äidinkieli ja kulttuuri ovat suomen kielestä ja kulttuurista, sitä enemmän hänellä on opittavaa. Kielen oppimisen haasteena pidetään suomen kielen ortografiaan liittyviä piirteitä, kuten äänteiden kestoja (lyhyt/pitkä), morfologiaa, pitkiä sanoja, sanavartaloiden vaihtelevia muotoja ja päätteiden variaatiota, partitiivia, astevaihtelua ja lauseenvastikkeita. Lisäksi monet syntaktiset, semanttiset ja pragmaattiset valinnat ovat suomessa vaikeita tilannesidonnaisuuden takia. Suomen kielen oppimista sen sijaan helpottaa kielen rakenteen säännönmukaisuus, kirjain-äännevastaavuuden täydellisyys, ensimmäisen tavun painottaminen, sanajärjestyksen vapaus, intonaation tasaisuus, vokaalisointu ja verbien aikamuodot sekä seikat, joita ei tarvitse huomioida (esimerkiksi sanan suku, artikkelit, sanan määräinen/epämääräinen muoto). Tärkeänä periaatteena pidetään sitä, että asioita ja esineitä nimetään, niitä kuvaillaan ja niistä kerrotaan tilannesidonnaisesti.

Yleensä suomen toisena kielenä opiskelevat oppilaat oppivat kirjaimet ja äänteet hyvin ja lukemisen ongelmat ovat useimmiten samanlaisia kuin muillakin aloittelevilla lukijoilla. Erityisesti äänteiden kestojen erottaminen varsinkin kirjoitettaessa tuottaa kaikille oppilaille vaikeuksia. Syyt tähän ovat kuitenkin oppilaittain erilaiset. Vieraskielisen voi olla vaikea kuulla äänteiden kestoeroja puheesta eivätkä erot aina ilmene myöskään oppilaan omassa puheessa. Suomenkieliset lapset taas kuulevat ensikielensä äänteiden kestoerot helpommin ja tuottavat ne myös puheessa. Suomenkielisellä äänteiden kestojen ongelmat liittyvät lähinnä vain kirjoittamiseen, kun taas suomea toisena kielenä oppivalle tämä ongelma näkyy suomen kielen puheessa, lukemisessa ja kirjoittamisessa.

Suomea toisena kielenä oppivalla voi olla lisäksi hyvin puutteellinen sanavaranto ja ongelmia virkerakenteiden hahmottamisessa. Tekstin ymmärtämistä vaikeuttaa tällöin se, että tekstissä on liian paljon vieraita sanoja ja sanoista esiintyy muotoja, jotka ovat oppilaalle vieraita. Lisäksi ongelmat taivutusmuotojen hallinnassa voivat vaikeuttaa tuttujenkin sanojen ymmärtämistä. Virkkeiden lukemisessa sanojen kontekstit ja kertomuksen ymmärtäminen auttavat lapsia itse korjaamaan lukemistaan. Luetun ymmärtämisen tehtävissä selkokielisen tarinan tiivistäminen, tunnistustason tehtävät ja sisältökysymyksiin vastaaminen onnistuvat oppilailta hyvin, kun taas asiatekstin merkityssisällön tiivistäminen ja tekstiin pohjautuviin pääkysymyksiin vastaaminen voi olla haastavampaa.

Takaisin ylös

Lukutaidon opetus on osa opetussuunnitelmassa olevaa tekstin tulkitsemisen taitojen opettamista. Tyypillisesti ensimmäisen luokan opettajalla on koulun alkaessa taidoiltaan hyvin kirjava joukko lapsia. Osalla lapsista on peruslukutaito jo hallussa, kun taas toiset vasta tutustuvat kirjaimiin. Tästä syystä lukemaan opettaminen tulee olla lähtökohtaisesti eriyttävää ja lapsen taidot huomioon ottavaa. Hyvän lähtökohdan lukutaidon opettamiseen tarjoavat koulutulokkaiden teksteihin liittyvät aiemmat kokemukset ja heidän intonsa oppia uusia taitoja.

Suomessa yleisimmin käytetyt lukemaan opettamisen alkeismenetelmät ovat synteettisiä menetelmiä tai niiden sovelluksia, jotka perustuvat suomen kielen hyvin säännönmukaiseen rakenteen. Yleisimmin käytössä on ns. KÄTS-menetelmä, jossa edetään kirjainten ja äänteiden tunnistamisesta, tavujen ja sanojen lukemiseen. Lapsi tutustuu ensin kirjainten nimiin ja oppii yhteyden kuulemansa äänteen ja kirjoitetun symbolin välillä (kirjain-äännevastaavuus) ja osaa käyttää tätä taitoa lukiessaan ensin tavuja (2–4 äänteen yhdistäminen) ja vähitellen myös sanoja ja virkkeitä. Mitä automaattisemmaksi kirjain-äännevastaavuuden hallinta sekä tavun ja sanan tunnistus tulee, sitä sujuvammin lapsi lukee eikä hän lopulta enää tarvitse äänne äänteeltä tapahtuvaa koodaamista. Taidon automatisoituminen voi joillakin lapsilla tapahtua hyvin nopeasti ns. hyppäyksenomaisesti lukutaidottomasta lukutaitoiseksi, mutta usein se vaatii säännöllistä ja joskus sinnikästäkin harjoittelua.

Analyyttisissä menetelmissä edetään kokonaisuuksista (kokonainen teksti tai sana) tekstin pienempiin osiin tavuihin ja kirjaimiin. Analyyttisistä menetelmistä eniten käytetään ns. LPP-menetelmään (lukemaan puheen perusteella). Siinä yhteisen keskustelun pohjalta rakennetaan opettajan ohjauksessa yhteinen teksti, jota luetaan ja josta tutkitaan yksityiskohtia, kuten sanoja, tavuja tai kirjaimia. Keskeistä on, että lapset voivat seurata, miten teksti muuttuu puheesta kirjoitetuksi tekstiksi ja miten tekstiä voi tutkia.

Takaisin ylös

Tekstin ymmärtämisen taitoja voi harjaannuttaa jo ennen kuin edes varsinaisesti opetellaan lukemista esimerkiksi ääneen luettujen kertomusten ja kuullun ymmärtämistä tukevien harjoitusten avulla. Tekstin ymmärtäminen vaatii kielen ymmärtämistä, peruslukutaitoa, riittävää sanavarantoa ja tietoutta sanojen erilaisista merkityksistä sekä työmuistia. Jotta tekstistä tulisi lukijalle ymmärrettävää, lukijan täytyy yhdistää useiden peräkkäisten virkkeiden merkitykset yhteen ja päätellä, miten esitetyt asiat liittyvät toisiinsa kokonaisuudeksi. Tämän saavuttamiseksi hänen täytyy yhdistää tekstiin taustatietoja muistista, jotta tekstistä tulisi mielekäs ymmärrettävä kokonaisuus. Lisäksi lukijan tulee lukiessa seurata ja arvioida omaa ymmärtämistään ja tarvittaessa käyttää korjaavia strategioita.

Lukustrategioilla tarkoitetaan toimintamalleja ja tekniikoita, jotka auttavat lukijaa ymmärtämään, muistamaan ja käsittelemään tekstiä. Lukustrategioihin, kuten ennakointiin ja tiivistämiseen, tutustutaan aluksi kuullun ymmärtämisen ja mielikuvien avulla. Ennen tekstin kuuntelua tai lukemista ennakoidaan tekstiä esimerkiksi omien kokemusten, otsikon tai kuvien perusteella. Kuuntelemisen tai lukemisen aikana pysähdytään välillä pohtimaan, mitä on tapahtunut ja ennakoidaan, mitä seuraavaksi voisi tapahtua. Tekstin kuuntelun tai lukemisen jälkeen kerrata keskeiset tapahtumat, pohditaan syitä ja seurauksia ja verrata tapahtumia omiin kokemuksiin.

Takaisin ylös

Tekstin tulkitsemisen taitojen harjoittelua ja opetussuunnitelman sisältöjä voidaan alkuopetuksessa lähestyä seuraavasti:

  • Peruslukutaidon opettelun yhteydessä harjoitellaan keskeisiä käsitteitä äänne, kirjain, tavu, sana, virke, lopetusmerkki, otsikko, teksti ja kuva.
  • Kuunneltavien kertomusten avulla tuetaan tekstinymmärtämisen taitoja ja harjoitellaan ymmärtämistä tukevia strategioita ensin kuullun perusteella kuten ennen kuuntelua, kuuntelun aikana ja sen jälkeen. Samoja strategioita harjoitellaan myöhemmin itse luettujen tekstien yhteydessä ennen lukemista, lukemisen aikana ja sen jälkeen.
  • Sanojen ja sanontojen merkityksiä sekä sanavalintoja pohditaan kertomusten yhteydessä. Samoin sana- ja käsitevarantoa täsmennetään ja laajennetaan sekä asioiden ja tapahtumien nimeämistä harjoitellaan erilaisten tekstien yhteydessä.
  • Kertomusten ja draamatoiminnan avulla tutustutaan erilaisiin tapoihin ilmaista aikaa, järjestystä ja paikkaa huomioiden eri tekstilajit, alkuopetuksessa erityisesti kertovat, kuvailevat ja ohjaavat tekstit. Samalla opetellaan käyttämään kerronnan peruskäsitteitä kuten päähenkilö, tapahtumapaikka ja -aika ja juoni.
  • Monimuotoisten tekstien yhteydessä harjoitellaan omien ajatusten ja tietojen kertomista toisille ja tiedon etsintää tekemällä havaintoja ympäristöstä sekä tulkitsemalla kuvia ja kirjoitettuja tekstejä, niiden merkityksiä ja rakenteita sekä työskentelemällä muun muassa kuvien, lastenkirjallisuuden (ks. kirjallisuuden opetus), yksinkertaisten tietotekstien ja mediatekstien parissa. Mediateksti on jonkin viestimen välittämä rajattu sisältö, jossa voi olla tekstiä, kuvaa, ääntä tai niiden erilaisia yhdistelmiä (esimerkiksi mainos, uutiskuva, elokuva, artikkeli tai radio-ohjelma). Mediatekstejä on esimerkiksi sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa ja verkossa.
  • Jotta lukuinto syttyy, on tärkeää, että löydetään kiinnostavaa luettavaa ja lukukokemuksia jaetaan yhdessä eri tavoin ja harjoitellaan tekstin kertomista omin sanoin.

Perehdy kirjallisuuteen

Ahonen, T., Siiskonen, T. & Aro T. 2001. Sanat sekaisin? Kielelliset oppimisvaikeudet ja opetus kouluiässä. Juva: PS-kustannus.
Kiuru, N., Lerkkanen, M.-K., Niemi, P., Poskiparta, E., Ahonen, T., Poikkeus, A.-M., & Nurmi, J.-E. 2013. The role of reading disability risk and environmental protective factors in students’ reading fluency in Grade 4. Reading Research Quarterly, 48(4), 349–368.
Lerkkanen, M.-K. 2006/2008. Lukemisen oppiminen ja opettaminen esi- ja alkuopetuksessa. Helsinki: WSOY.
Lerkkanen, M.-K., Poikkeus, A.-M., Ahonen, T., Siekkinen, M., Niemi, P., & Nurmi, J.-E. 2010. Luku- ja kirjoitustaidon sekä motivaation kehitys esi- ja alkuopetusvuosina. Kasvatus, 41 (2), 116–128.
Linna, H. 2012. Lukijaksi! Alkuopetuksen kirjallisuuskasvatus. Helsinki: WSOYpro.
Soodla, P., Lerkkanen, M.-K., Kikas, E., Niemi, P., & Nurmi, J.-E. 2015. Does early reading
instruction promote the rate of acquisition? A comparison of two transparent orthographies. Learning and Instruction, 38, 14–23.

Takaisin ylös

Materiaaleja lukutaidon opettamisen tueksi