- Lukuteatteri kehittää kaikkia lukutaidon osa-alueita: teknistä lukutaitoa, lukusujuvuutta, luetun ymmärtämistä, eläytyvää lukemista sekä luetun tulkitsemista ja elävöittämistä.
- Se soveltuu kaikenikäisille ja -taitoisille oppijoille.
- Esitykset voi valmistella helposti ja nopeasti, koska mitään ei opetella ulkoa eikä esityksessä tarvita välttämättä lavasteita tai fyysistä näyttelemistä ja lavalla liikkumista.
- Tekninen lukusujuvuus kehittyy lukemalla samaa tekstiä ääneen useita kertoja. Lukuteatterissa ääneen lukeminen ja saman tekstin harjoittelu on motivoivaa, koska ryhmä valmistelee yhteistä esitystä.
- Eriyttäminen on helppoa. Lukijoilla voi olla eri määrä vuorosanoja. Vuorosanojen pituutta voidaan vaihdella. Osa vuorosanoista voidaan lukea kuorossa, jolloin ryhmästä saa tukea.
- Lukuteatteri on turvallinen tapa harjoitella esiintymistä, koska ryhmä ja teksti poistavat jännitystä.
Miten mistä tahansa tekstistä voi tehdä lukuteatterin?
- Opettaja tulostaa jokaiselle lukijalle alkuperäisen tekstin.
- Ryhmä lukee ensin alkuperäisen sadun tai kirjan katkelman
- Kukin lukija merkitsee omat osuutensa korostustussilla tekstiin.
- Jaetaan roolit. Katkelma voidaan jakaa esimerkiksi siten, että jokaisella henkilöhahmolla on oma lukijansa ja kertojien osuudet jaetaan useamman lukijan kesken.
- Päätetään, mitkä osuudet luetaan kuorossa.
- Päätetään, mihin kohtiin lisätään äänitehosteita.
- Valmistetaan tai kootaan mahdolliset roolimerkit ja rekvisiitta.
- Harjoitellaan lukemaan teksti sujuvasti ja eläytyen. Huom! Jokainen lukee lukuteatteritekstin omia osuuksiaan myös kotiläksynä.
- Esitetään!
- Annetaan myönteistä palautetta esityksestä.
Lukuteatterin etenemismallia voi soveltaa erilaisten tekstien käyttöön. Tärkeää on myös valmisteluvaiheessa käydä läpi tekstiä myös keskustellen ja varmistaa, että oppilaat ymmärtävät tekstin pääpiirteissään.
Opettaja voi johdatella tekstin ensimmäisen lukemisen jälkeen oppilaita tekemään havaintoja esimerkiksi tekstin henkilöiden ominaisuuksista tai henkilöiden vuorovaikutuksesta. Toistojen ja harjoittelun aikana oppilaan käsitys henkilöistä tai tapahtumista voi muuttua. Lukuteatteriesityksen jälkeen voidaan palata keskustelemaan, muuttuiko lukuteatterin jälkeen käsitys jostain henkilöhahmosta tai tilanteen etenemisestä. Lukusujuvuuden lisäksi kehittyy myös luetun ymmärtäminen, ja samalla voidaan harjoitella myös kirjallisuudesta keskustelua ja kirjallisuuden tarkastelun käsitteiden käyttöä.