Uutinen

Nuorisoalan EU-ohjelmat vahvistavat nuorten taitoja aktiivisina kansalaisina ja kriittisinä ajattelijoina

Ajankohtaista Nuorisotyö Erasmus+ Erasmus+ nuorisoalalle EU:n nuoriso-ohjelmat Euroopan solidaarisuusjoukot
RAY-nuorisotutkimusverkoston työ osoittaa, että Erasmus+ -ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmat vastaavat hyvin ajankohtaisiin tarpeisiin. Hankkeisiin osallistumisella voi olla nuorelle elämän suuntaa muokkaavia vaikutuksia.
Kaksi henkilöä pitelee paperiarkkeja kasvojensa edessä tapahtumassa, jossa taustalla näkyy muita osallistujia. Molemmilla on siniset nimikylttinauhat kaulassaan.

Eurooppalainen RAY -nuorisotutkimusverkosto (Research-based Analysis of European Youth Programmes) tuottaa tietoa siitä, miten EU:n nuorisoalan ohjelmat Erasmus+ ja Euroopan solidaarisuusjoukot vaikuttavat nuorten elämään. Verkoston tutkimukset osoittavat monin tavoin, että ohjelmat vahvistavat nuorten taitoja aktiivisina kansalaisina, kriittisinä ajattelijoina ja elinikäisinä oppijoina. Lisäksi tutkimukset tuovat esiin kehittämiskohteita, mikä auttaa kansallisia toimistoja ohjelmien toimeenpanon hienosäädössä, SALTO-resurssikeskuksia kohdentamaan työtään ohjelmien tukemisessa sekä Euroopan komissiota tarkentamaan ja kehittämään ohjelmien kehysrakenteita.

Tutkimuksen avulla saadaan selvitettyä, vastaavatko EU-ohjelmat niille asetettuihin tavoitteisiin. Tulokset vahvistavat käsitystä ohjelmien merkityksestä ja auttavat perustelemaan myös kansallisesti kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä. 

– Aina kun EU tai yhteiskunta muutoin rahoittaa jotakin, on tärkeää arvioida myös panostuksen vaikutuksia. Olennaista on kuulla myös kohdejoukon, eli tässä tapauksessa nuorten, kokemuksia ja kehittämisehdotuksia, tutkijat Mirja Määttä ja Kari Saari Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Juveniasta toteavat. 

Suomea koskevaa tutkimusaineistoa analysoivan Juvenian tutkijat Määttä ja Saari mainitsevat nuorisotutkimuksen keskeiseksi ajankohtaiseksi aiheeksi nuoret ja nuoruuden lukuisten eri kriisien aikakaudella: tulevaisuususkoa heikentävät ilmastonmuutoksen, luontokadon, sotien, pandemioiden, työttömyyden ja taloudellisen epävarmuuden vaikutukset nuorten elämään. 

– Kansainvälistymisen erilaiset mahdollisuudet voidaan parhaimmillaan nähdä eriarvoisuutta vähentävänä ja tulevaisuususkoa lisäävänä, nuoria yhdistävänä asiana, Määttä ja Saari toteavat.

Pitkäkestoisia ja osallisuutta lisääviä vaikutuksia

RAY:n vuonna 2024 julkaistussa seurantatutkimuksessa tarkasteltiin osallistujien henkilökohtaista ja ammatillista kehitystä kahdeksan vuoden ajan. Tutkimus valaisi Erasmus+ Youth in Action -ohjelmaan osallistumisen monipuolisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia nuorten elämään. 

– Osallistumisen merkityksellisyys voi näkyä eri tavoin: se on jälkikäteen arvioiden voinut olla elämän suuntaa, kuten uraa, ohjaava tapahtuma tai mukava sosiaalinen yhteisprojekti, joka on auttanut oppimaan uusia asenteita, tietoja ja taitoja, toteavat Määttä ja Saari. Hankkeet ovat usein lisänneet osallistuneiden nuorten kiinnostusta kansainväliseen yhteistyöhön sekä antaneet rohkeutta ja itseluottamusta toimia erilaisten ihmisten kanssa yhdessä.

RAY-tutkimuksen ytimessä ovat kahden vuoden välein toteutettavat verkkokyselyt, joihin kutsutaan vastaamaan kaikki Erasmus+ nuorisoalan ja Euroopan solidaarisuusjoukot -hankkeisiin osallistuneet nuoret ja hanketiimien jäsenet. 

– Yli 15 vuoden aikana yli 125 000 osallistujaa ja lähes 30 000 hanketiimin jäsentä on vastannut kyselyihimme ja jakanut kokemuksiaan, RAY:n kansainvälisestä tutkimuksesta vastaavan Youth Policy Labsin tutkimuskoordinaattori Andreas Karsten kertoo. 

Uusi seurantakysely lähetetään Erasmus+ nuorisoalan ja Euroopan solidaarisuusjoukot -hankkeisiin osallistuneille syksyn aikana. Tulosten luotettavuuden varmistamiseksi RAY-verkostossa toivotaan, että mahdollisimman moni vastaisi kyselyyn. Aikaisemmat seurantakyselyt ovat selvittäneet muun muassa sitä, kuinka hyvin hankkeet edistävät Erasmus+- ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmien painopisteitä: osallisuutta ja moninaisuutta, digitalisaatiota, ympäristövastuullisuutta sekä yhteiskunnallista osallistumista, yhteisiä arvoja ja kansalaisvaikuttamista. Edellisen, vuonna 2024 julkaistun seurantakyselyn kaikki vastaajaryhmät pitivät hankkeitaan vahvasti osallisuutta edistävinä ja osallistavina. Ympäristövastuullisuuden arvioitiin toteutuneen hankkeissa hyvin ja digitaalisuuden melko hyvin. 

Eurooppalaista nuorisotutkimusverkostoa koordinoidaan Suomesta

RAY-tutkimusverkoston perusti Itävallan Erasmus-ohjelman kansallinen toimisto vuonna 2008 muutamien muiden kansallisten toimistojen ja tutkijoiden aloitteesta. Sittemmin RAY on laajentunut 36 kumppanin verkostoksi. Vuodesta 2021 RAY:ta on koordinoitu Suomessa Opetushallituksessa yhteistyössä kansainvälisen tutkimuskumppanin (Youth Policy Labs) kanssa. RAY:n eurooppalaisen koordinoinnin parissa työskentelee kolme henkeä: projektipäällikkö ja kaksi koordinaattoria talouden ja hallinnon sekä viestinnän ja tapahtumajärjestelyn tehtävissä.

Koordinaatio varmistaa verkoston ja sen toiminnan sujuvan hallinnoinnin eurooppalaisella tasolla. 20. lokakuuta ympäri Eurooppaa vietetään RAY-viestintäpäivää, jolla juhlistetaan verkoston tekemää nuorisotutkimusta ja muuta toimintaa. 

– RAY-verkoston, sen kumppaneiden ja toiminnan näkyvyyden lisääminen sekä tutkimustulosten levittäminen ovat meille keskeisiä tavoitteita sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla. Näin pääsemme osoittamaan ohjelmien vaikuttavuutta edunsaajille ja nuorisotyön kentälle laajemmin. Lisäksi pyrimme vahvistamaan tekemäämme vaikuttamistyötä päätöksentekijöiden suuntaan, projektipäällikkö Carmen Teubl-Kiviniemi kertoo. 

Tutkijoille eurooppalainen yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden rakentaa verkostoja muihin Euroopan maihin sekä saada lisäymmärrystä nuorten ja nuorisotyön yhtäläisyyksistä ja eroista eri puolilla Eurooppaa. Seuraavan kerran RAY kokoaa yhteen nuorisotutkimuksen, nuorisotyön kentän ja politiikan toimijoita RAY Triangular Summitiin, joka on suunnitteilla syksylle 2026 Irlannin kansallisen toimiston kanssa. Tapahtumassa käsitellään seurantakyselyiden tuoreimpia tuloksia ja niiden vaikutusta Erasmus+ -ohjelman tulevaan, vuonna 2028 käynnistyvään ohjelmakauteen.

Lisätietoja: