Hyvä kohtelu on jokaisen oikeus ja lääke yksinäisyyttä vastaan

Ihmisen selviytymiskyky erilaisista kriiseistä perustuu pitkälti hänen sosiaalisten suhteidensa toimivuuteen. Erityisen tärkeitä läheiset ystävät, kaverit ja vertaisten kanssa vietetty aika ovat nuorille, joiden käsitykset itsestään ja ympäristöstään sekä yhteiskunnan turvallisuudesta ja keskinäisestä kanssakäymisestä ovat vasta muotoutumassa. Koronapandemia on rajoittanut voimakkaasti sosiaalisia kontakteja, ja osunut siten kriisistä selviämisen kannalta juuri arimpaan kohtaan.

Toisen koronakevään Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan nuoret kokevat jääneensä kovin yksin. Usein toistuvaa tai jatkuvaa yksinäisyyttä koki yläkouluikäisistä nuorista ja toisen asteen opiskelijoista lähes joka viides. Erityisen korkealle nousi lukiossa opiskelevien tyttöjen yksinäisyys. Heistä usein toistuvaa tai jatkuvaa yksinäisyyttä koki peräti 27 prosenttia.

Yksinäisyyden kokemusten rinnalla lisääntyivät myös ahdistuneisuuden, sosiaalisten pelkojen ja masentuneisuuden kokemukset, jotka liittyvät läheisesti ulkopuolisuuden kokemuksiin. Esimerkiksi lukiolaisista joka viides koki kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta, lähes 40 prosenttia sosiaalisia pelkoja ja joka neljäs vähintään kaksi viikkoa kestänyttä masennusoireilua. Yli 40 prosenttia lukiolaisista oli vähentänyt yhteydenpitoa omiin kavereihinsa. Luvut ovat korkeampia kuin koskaan aiemmin.

Nuorten kokemus ulkopuolisuudesta ja pahasta olosta ei välttämättä poistu pelkästään koronarajoituksia purkamalla. Kroonistunut yksinäisyys on saanut osan nuorista vähentämään, välttelemään tai jopa pelkäämään sosiaalisia kontakteja. Vaikka ystäviä ja kavereita on ikävä, saattaa silti tuntua helpommalta jäädä kotiin, yksin oman koneen äärelle. Tämä tuntuu luonnollisesti pahalta ja lisää psykososiaalista oireilua. Yhteiskuntamme sosiaalisesti kestävän kehityksen kannalta asia on huolestuttava.

Miten nuorten yksinäisyyttä voitaisiin sitten vähentää? Tutkimusten perusteella tehokkaimpia menetelmiä ovat 1) sosiaalisten ja sosiokognitiivisten taitojen vahvistaminen, 2) sosiaalisia kontakteja mahdollistavien tilanteiden luominen, 3) yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä 4) kroonisesta yksinäisyydestä kärsivien nuorten ajatusvääristymiin kohdistuvien terapiaperusteisten menetelmien käyttäminen. Tämänhetkisessä tilanteessa sosiaalisten taitojen harjoittelu ei todennäköisesti ole ratkaisuista oikea, vaan muutoksen tulisi kohdistua yhteisöllisyyden, osallisuuden ja keskinäisen turvallisuuden tunteen vahvistamiseen. Tällöin vastuu muutoksesta ei ole ainoastaan yksinäisellä itsellään, vaan jokaisella sosiaalisen ympäristön, kuten koulun, luokan, perheen tai kaveripiirin jäsenellä. Yhteisön jäsenten näkeminen, kuuleminen, kohtaaminen sekä arvostava hyväksyminen ovat yksinäisyyden vähentämisen kannalta parasta mahdollista lääkettä.

Tällä hetkellä toimenpiteet, jotka vähentävät yksinäisyyttä, kohdistuvat vahvasti niihin nuoriin, jotka koulun tai kodin aikuisten näkökulmasta ovat yksinäisiä. Käytännössä tämä tavoittaa sellaiset nuoret, jotka ovat joko oma-aloitteisesti vetäytyneet tai heidät on muiden toimesta jätetty ulkopuolelle sekä nuoret, jotka ovat riittävän rohkeita pyytämään itse apua. Valitettavan usein yksinäisyydestä kärsivät kuitenkin myös nuoret, jotka näennäisesti viihtyvät muiden seurassa, esittävät reipasta tai piilottavat pahan olonsa esimerkiksi antisosiaalisuuden, aggressiivisuuden, rötöstelyn tai muiden kiusaamisen taakse. Siksi olisi kiinnitettävä enemmän huomiota siihen, että yksinäisyyttä vähentävät toimenpiteet kohdentuisivat yksilön lisäksi myös koko yhteisöön ja että kohdentamisessa huomioitaisiin lisäksi lasten ja nuorten subjektiivinen kokemus omasta olostaan.

Yksinäisyys tuntuu pahalta ja vaikuttaa oppimiseen, hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen aina sillä hetkellä, jolloin sitä koetaan, mutta sen vaikutukset ovat myös varsin kauaskantoisia. Lasten oikeuksien sopimuksen 19 artiklan mukaan lapsia ja nuoria on suojeltava paitsi väkivallalta myös välinpitämättömyydeltä ja laiminlyönniltä. Juuri välinpitämättömyys nousee nuorten kokemuksissa heitä satuttavimmaksi asiaksi. Siksi meidän aikuisten olisi nähtävä, kuultava ja kohdattava jokainen nuori. Myös heidät, jotka sitä välttelevät.