Koneellinen puuntyöstö
Koneellisen puuntyöstön tilan koneita ja laitteita käytetään tuotteiden osien valmistamiseen ja opetuksessa käytettävien materiaalien esivalmisteluun. Koneellisen puuntyöstön tilaa tarvitaan kaikilla perusopetuksen vuosiluokilla 1–9. Lisäksi tilaa voivat käyttää myös lukio-opetus, taiteen perusopetus ja vapaa sivistystyö.
Tyypillisimpiä puuntyöstön työmenetelmiä perusopetuksessa ovat esimerkiksi höylääminen, sahaaminen, sorvaaminen, taivuttaminen, poraaminen ja talttaaminen. Puulajeja ja raaka-aineita valitaan oppilaan suunnitellun käsityöprosessin mukaan opettajan ohjauksessa ja niille valitaan erilaisia työstömenetelmiä. Raaka-aineina voidaan perusopetuksessa käyttää esimerkiksi massiivipuuta, muotoon sahattua lautatavaraa tai vaneria. Samaan tuotteeseen voidaan yhdistää eri raaka-aineita ja puulajeja.
Koneellisen puuntyöstön tilaan sijoitettavat koneet ja laitteet nopeuttavat oppilaan käsityöprosessin toteuttamista. Tilassa tulee olla hyvä äänieristys ja purunpoisto. Tilan suunnittelussa tulee huomioida, että kaikkia koneita olisi hyvä pystyä käyttämään samanaikaisesti. Koneellisen puuntyöstön tilan pinta-ala ja muoto tulisi suunnitella siten, että tilassa olevien koneiden suoja-alueet eivät risteä.
Kunkin koneen ympärille jätetään suojaetäisyys, 1000 mm, koneen uloimmasta osasta, huomioiden liikkuvat osat. Koneiden sijoittelun avuksi on hyvä laatia suoja-aluepiirros.
Yhteys muihin käsityön oppimis- ja työympäristön toimintoihin
Oppilaan käsityöprosessin eri työvaiheiden sujuvuuden vuoksi koneellisen puuntyöstön tila suunnitellaan hiontatilan, yleistyötilan ja puutavaravaraston kanssa toimivaksi tilojen kokonaisuudeksi. Suunnittelun yhteydessä tulee huomioida, että koneiden ja työstettävien materiaalien siirtäminen vaatii 1300 mm leveän reitin materiaalin purkualueelta (ulkotila) konetyöstön tilaan ja puutavaravarastoon saakka.
Suunnitteluvaiheessa on myös huomioitava työskentelyn turvallisuus. Koneellisen puuntyöstön tilasta on oltava sujuva kulku- ja näköyhteys muihin teknisen työn työtapojen tiloihin. Turvallisen työskentelyn mahdollistamiseksi, on oppimis- ja työympäristössä kulloinkin työskentelevän vastuuopettajan oltava tietoinen oppilasmääristä sekä tilassa suoritettavista töistä.
Esimerkkipinta-ala:
- koneellisen puuntyöstön tila vuosiluokat 1–6, 30–45 m2 (ilman hiontatilan varustusta ja varastohyllyjä)
- koneellisen puuntyöstön tila vuosiluokat 7–9, 60–70 m2 (ilman hiontatilan varustusta ja varastohyllyjä)