Tämä sivu tukee varhaiskasvatuksen toimipaikan, koulun ja oppilaitoksen varautumista kriiseihin, toimimista kriisitilanteessa sekä kriisitoiminnan arviointia ja kehittämistä. Lisäksi sivustolla on tietoa psykososiaalisen tuen järjestämisestä ja henkilöstön roolista äkillisissä kriiseissä. Rehtorit, johtajat, opettajat ja muut varhaiskasvatuksen toimipaikassa, koulussa tai oppilaitoksessa työskentelevät ammattilaiset voivat hyödyntää sivuston materiaaleja.

Katastrofeissa ja kriiseissä arjen mahdollisimman normaali jatkuminen luo uskoa elämän jatkumiseen ja toivoa selviytymisestä. Varhaiskasvatuksen toimipaikan, koulun tai oppilaitoksen yhteisöllisen kriisin aiheuttavat todennäköisimmin yhteisön jäsenten fyysiset loukkaantumiset tai lapsen, oppilaan, opiskelijan tai henkilöstön jäsenen kuolema. Harvinaisempia kriisin aiheuttajia ovat suuronnettomuudet ja massatragediat. Yhteisöllisen kriisin voi aiheuttaa myös esimerkiksi pandemia, monihäiriötilanne tai tilanteet, joissa havaitaan uhka lasten, oppilaiden tai opiskelijoiden henkiselle hyvinvoinnille kuten toistuvat pommiuhat.   

Varhaiskasvatuksen toimipaikan, koulun ja oppilaitoksen tulee varautua kriiseihin, jotka aiheutuvat äkillisistä, odottamattomista ja epätavallisen voimakkaista tapahtumista. Varautuminen on tärkeää, koska kriisitilanteissa ihmisen toiminta muuttuu ja kriisin tapahduttua ei ehdi laatia uusia toimintamalleja. Sen sijaan suunniteltu toiminta toteutuu todennäköisimmin myös kiireessä ja kriisitilanteen tuottaman hämmennyksen ja epäuskon vallitessa.
 
Äkillisiä kriisitilanteita ovat esimerkiksi 

  • tulipalo tai muu onnettomuus
  • lapsen, oppilaan, opiskelijan tai opettajan menehtyminen
  • päiväkotia, perhepäivähoitoa, koulua tai oppilaitosta läheisesti koskettava onnettomuus
  • vaaratilanne tai väkivalta

Kriisisuunnitelmaa tehdessä on hyvä varautua hyvin erilaisiin onnettomuuksiin, tapahtumiin ja häiriötilanteisiin. Jos ennakoinnissa katseemme kohdistuu liian tiukasti jo koettuihin tapahtumiin, saatamme kaventaa toimintavalmiuttamme.

On myös hyvä pohtia, minkälaiset rakenteet kriisitoiminnan johtamiselle ja toiminnalle varhaiskasvatuksen tai koulutuksen järjestäjän organisaatiossa luodaan, jotta yksittäiset varhaiskasvatuksen toimipaikat, koulut ja oppilaitokset saavat äkillisissä kriisitilanteissa tarvitsemansa tuen ja yhteistyö eri hallinnonalojen välillä on sujuvaa. Kasvatuksen ja koulutuksen järjestäjien on hyvä etukäteen myös selvittää, miltä organisaatioilta, mitä palveluja ja millaisella aikataululla alueella on saatavissa kriisitilanteissa sekä ylläpitää ja päivittää tarvittavia yhteystietoja.

Takaisin ylös

Kriisinhallinta on prosessi, jolla organisaatio käsittelee odottamattoman tapahtuman, joka vaikuttaa merkittävästi ja uhkaa organisaation tai sen jäsenen fyysistä, psyykkistä tai materiaalista turvallisuutta. Kriisinhallinnan tavoitteena on turvallisuus ja kriisisuunnitelma on osa turvallisuussuunnitelmaa. Kriisinhallinta sisältää tiedot, taidot ja keinot, joita tarvitaan vakavan tilanteen tunnistamiseen, arviointiin, ymmärtämiseen ja siitä selviytymiseen, ensihetkestä toipumiseen.

Kriisinhallinnan neljä vaihetta ovat:

1) ennaltaehkäisy

2) varautuminen

3) kriisitoiminta

4) toipuminen

Ennaltaehkäisyvaiheessa tavoitteena on välttää kriisitapahtumia tai lieventää väistämättömien tapahtumien vaikutuksia sekä kehittää henkistä kriisinkestävyyttä (eli resilienssiä) ja edistää positiivista mielenterveyttä. Varautumisen vaihe sisältää suunnittelun, koulutuksen ja käytäntöjen hiomisen. Ennaltaehkäisyn ja varautumisen vaiheet ovat samanaikaisia ja jatkuvia. Toimintavaihe sisältää tehokkaiden toimien nopean toteuttamisen ja asianmukaisten resurssien käyttöönoton. Toipumisvaihe on prosessi, jossa osallisille tarjotaan heidän tarvitsemaansa psykososiaalista tukea toipumisen edistämiseksi. Lisäksi tarvitaan kriisitoiminnan arviointia, jotta voidaan kehittää ja parantaa koulutuksen järjestäjän ohjeistusta, varhaiskasvatuksen toimipaikkojen, koulujen ja oppilaitosten kriisisuunnitelmia, kriisivalmiutta ja kriisitoimintaa sekä turvallisuutta.

Takaisin ylös

Koulutuksen järjestäjän on laadittava opiskeluhuollon kokonaisuuden toteuttamiseksi koulutuksen järjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelma. Järjestäjäkohtaisen opiskeluhuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista vastaa monialainen opiskeluhuollon ohjausryhmä. Opiskeluhuoltosuunnitelma laaditaan yhteistyössä esiopetuksen toimipaikkojen, koulujen ja oppilaitosten henkilöstön, opiskeluhuoltopalvelujen sekä lasten, oppilaiden, opiskelijoiden ja heidän huoltajiensa kanssa. Hyvinvointialueella on terveydenhuoltolain mukainen yhteistyövelvoite koulutuksen järjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelman valmistelussa.

Koulutuksen järjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelman tulee sisältää myös kriisisuunnitelman, jossa kuvataan toiminta äkillisissä kriiseissä sekä uhka- ja vaaratilanteissa. Suunnitelma valmistellaan yhteistyössä hyvinvointialueen ja muiden tarvittavien viranomaisten kanssa ottaen huomioon muut uhka-, vaara ja kriisitilanteita koskevat ohjeistukset ja säädökset sekä psykososiaalisen tuen järjestämisen periaatteet. Suunnitelma tulee käydä läpi säännöllisesti, jotta kaikki tietävät omat vastuunsa ja miten toimia äkillisessä tilanteessa. 

Kriisisuunnitelmassa kuvataan:

  • kriisitilanteiden ehkäisy
  • kriiseihin varautuminen
  • toimintatavat kriisitilanteissa
  • toimintavalmiuksien harjoittelu
  • Lisäksi suunnitelmassa kuvataan tämän kokonaisuuden johtamisen periaatteet, yhteistyö sekä työn- ja vastuunjako.
  • Suunnitelmaan on hyvä kirjata, miten kriisitilanteessa varmistetaan yhteistyö ja tarvittavat resurssit hyvinvointialueen kanssa.
  • Suunnitelmassa kuvataan sisäisen ja ulkoisen viestinnän sekä koulutuksen järjestäjän ja esiopetuksen toimipaikan, koulun tai oppilaitoksen välisen tiedottamisen periaatteet.

Kriisisuunnitelma toimii esiopetuksen toimipaikkojen, koulujen ja oppilaitosten kriisityön pohjana. Esiopetuksen toimipaikat, koulut ja oppilaitokset voivat tehdä tarvittavia täsmennyksiä omaan kriisisuunnitelmaansa. Kriisisuunnitelman julkisen osan on hyvä olla esiopetuksen toimipaikan, koulun tai oppilaitoksen kotisivuilla helposti kenen tahansa löydettävissä.

Varhaiskasvatuksessa on suositeltavaa laatia kriisisuunnitelma osana turvallisuussuunnitelmaa noudattaen samoja periaatteita.

Takaisin ylös

Henkilöstön on huolehdittava lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden turvallisuudesta. Toimipaikoissa on hyvä sopia ydinryhmästä, joka on perehtynyt äkillisten kriisien psykososiaalisen tuen suunnitteluun ja toteuttamiseen, jotta kriisit ja hätätilanteet pystytään hoitamaan tehokkaasti. Ryhmä voidaan nimetä kriisiryhmäksi. Kun traumaattinen tapahtuma aiheuttaa kriisin, kriisiryhmä suunnittelee sisäisten ja ulkoisten resurssien koordinointia sekä oikea-aikaisen ja sopivan psykososiaalisen tuen järjestämistä. Kriisiryhmään kuuluu usein oppilaitoskohtaisen opiskeluhuoltoryhmän (Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013) jäseniä kuten rehtori, psykologi, kuraattori, terveydenhoitaja, erityisopettaja, opinto-ohjaaja ja opettaja. Usein voi olla hyvä kutsua ryhmän jäseneksi henkilökuntaa, joka tuntee toimipaikan, koulun tai oppilaitoksen hyvin. Kriisiryhmän jäsenten ei tarvitse olla kriisityön huippuasiantuntijoita, mutta heitä olisi hyvä riittävällä laajuudella perehdyttää ja kouluttaa kriisien ominaisuuksiin ja niissä toimimiseen, jotta työ kriisin sattuessa on kohtuullisen sujuvaa eikä ”rimakauhu” tai toiminnan kiireinen rakentaminen alusta alkaen tee kuormittavaa tilannetta vielä kuormittavammaksi. 

Varhaiskasvatuksessa on suositeltavaa muodostaa kriisiryhmä noudattaen samoja periaatteita.

Takaisin ylös

Kriisiryhmän johtaja johtaa toimipaikan, koulun tai oppilaitoksen kriisiryhmän toimintaa. Kriisiryhmän johtajana toimii usein rehtori tai johtaja, mutta tähän tehtävään on mahdollista valita myös joku muu toimipaikan yleisen toiminnan tunteva henkilökunnan jäsen kuten apulaisrehtori. Jos kriisiryhmän johtajana toimii joku muu kuin rehtori tai johtaja, on kriisiryhmän johtajan ja rehtorin/johtajan yhteistyö keskeistä. Kriisiryhmän tehtäviä kriisitilanteessa on suunnitella tarvittavat tuki-, interventio- ja hoitopalvelut, löytää tarvittavat työntekijät, käynnistää palvelut, tehdä kriisityötä sekä valvoa lapsille, oppilaille, opiskelijoille ja henkilöstölle tarjottavaa psykososiaalista tukea ja palveluja.

Kriisiryhmän tehtäviä akuutissa kriisitilanteessa ovat esimerkiksi: 

  • Kriisityön kokonaisuuden koordinointi
  • Räätälöidyn lyhyen ja pitkän aikavälin kriisitoiminnan suunnitelman tekeminen
  • Lapsille, oppilaille, opiskelijoille ja henkilöstölle tarjottavan tuen suunnittelu sekä yhteydenpito huoltajiin
  • Psykososiaalisen tuen ja palvelujen asiantuntijoiden yleinen konsultointi kriisitoiminnan ja psykososiaalisen tuen järjestämisestä tarvittaessa
  • Yhteisöön kohdistuvien vaikutusten arviointi
  • Päivitetyn tiedon kerääminen ja jakaminen tapahtumasta sekä tarvittavien oikaisujen ja selvennysten tekeminen
  • Kriisitoiminnan arviointi ja kriisityön ohjeistusten kehittäminen

 

Kriisiryhmän varautumiseen liittyviä tehtäviä ovat esimerkiksi:

  • Kriisitoiminnan arviointi ja suunnittelu
  • Koulun, oppilaitoksen tai toimipaikan kriisisuunnitelman päivittäminen
  • Henkilöstön tarvittavan kriisiosaamisen ylläpito harjoittelun, tiedottamisen ja koulutuksen avulla
Takaisin ylös

Jokaisen kriisin jälkeen on hyvä arvioida, mitkä toimet onnistuivat hyvin ja mitkä asiat vaativat vielä kehittämistä. Jotta arviointi onnistuu kattavasti, se on hyvä tehdä yhdessä kriisiryhmän ja muiden kriisitoimintaan osallistuneiden kanssa. Arviointia varten olisi hyvä saada mahdollisimman laaja näkemys (kriisitoimintaan osallistuneilta, henkilöstöltä, lapsilta, oppilailta, opiskelijoilta ja huoltajilta) kriisitoiminnan järjestelyjen ja toiminnan onnistumisesta. 

Esimerkiksi seuraavia kriisitoiminnan eri osa-alueita on hyvä arvioida:

  • toiminnan johtaminen ja organisointi
  • tiedottaminen ja tiedonkulku
  • työnjaot ja vastuut
  • yhteistyö verkostojen kanssa
  • resurssien riittävyys
  • psykososiaalisen tuen riittävyys lasten, oppilaiden, opiskelijoiden ja henkilöstön näkökulmasta
  • voimakkaimmin reagoivien palvelujen ja seurannan järjestyminen
  • kokemuksesta saadut opit
Takaisin ylös

Kriisitilanteessa kasvatuksessa ja koulutuksessa on samanaikaisesti huolehdittava yhteisön jäsenistä, jatkettava toimintaa ja tiedotettava kriisitoiminnasta. Kriisisuunnitelma auttaa toimimaan nopeasti ja tehokkaasti kriisitilanteessa. Traumatisoivien tapahtumien vaikutuksia lievennetään ja vähennetään toipumista tukevan psykososiaalisen tuen avulla.

On hyvä huomioida, että joissain kriisitilanteissa saatetaan tarvita lisäresurssia sosiaali- ja terveyspalveluista tai muilta yhteistyötahoilta kriisitilanteen hoitamiseen. Myös kunnan nuorisotyöntekijöistä voi mahdollisesti saada lisäresurssia kriisityöhön. Toimipaikan, koulun tai oppilaitoksen kriisitoimintaan osallistuessaan ulkopuolisten toimijoiden on toimittava rehtorin tai johtajan ja kriisiryhmän johtajan alaisuudessa suunnitellusti ja koordinoidusti.

Vakavissa tilanteissa voidaan tarvita moniviranomaisyhteistyötä, jolloin keskeisiä toimijoita ovat hätäkeskus, poliisi, pelastustoimi, ensihoito, sosiaalitoimi ja terveydenhuollon eri toimijat.

Takaisin ylös

Kriisijohtaminen edellyttää kriisinhallintakykyä, tilannekuvan rakentamisen osaamista sekä viestinnän ja kriisijohtamisen taitoja. Avainhenkilöiden ja -ryhmien kannattaa perehtyä kriisinhallinnan, kriisijohtamisen ja psykososiaalisen tuen ja palveluiden prosesseihin ja toiminnan yksityiskohtiin. Suositeltavaa on myös järjestää säännöllisesti kriisikoulutuksia ja kriisiharjoituksia, joilla varustetaan avainhenkilöt ja henkilöstö kriisistä selviytymisessä auttavilla tiedoilla ja taidoilla. 

Kriisissä toimipaikan johtaja, rehtori tai muu nimetty kriisijohtaja johtaa yksikössään kriisitoimintaa, tiedottaa, motivoi ja pitää huolta ihmisistä. Johtaja tai rehtori varmistaa kriisin aiheuttanutta tapahtumaa koskevien tietojen paikkansapitävyyden viranomaisilta ja yhteistyökumppaneilta (esim. uhrien lukumäärä, vammojen vakavuus tai opiskelijoiden ja henkilökunnan jäsenten tilan vakavuus), tekee päätökset ja antaa tehtävät, käynnistää kriisitoiminnan ja seuraa sen etenemistä sekä vastaa ulkopuolisiin tiedusteluihin. Päätösten teossa ja tehtävien jakamisessa kannattaa hyödyntää kriisiryhmän osaamista.

Nimetyn kriisijohtajan on tehtävä monia tärkeitä päätöksiä lyhyessä ajassa ja huolehdittava kokonaistilanteesta toimipaikassa, koulussa tai oppilaitoksessa. Kriisijohtajan poissaolon varalta on hyvä ennalta nimetä hänen varahenkilönsä esimerkiksi seuraavasti: 1) kriisijohtaja: rehtori käynnistää kriisitoiminnan, johtaa kriisitoimintaa ja aktivoi kriisiryhmän toimimaan. 2) varajohtaja: avustaa johtajaa kaikissa tehtävissä ja toimii johtajan sijaisena tämän poissa ollessa (usein apulaisrehtori tai tehtävään nimetty henkilö). 3) 2. varajohtaja: avustaa johtajaa kaikissa tehtävissä ja toimii johtajan sijaisena johtajan ja 1. varajohtajan poissa ollessa (tehtävään nimetty henkilö). 

Takaisin ylös

 

  1. Tiedon tarkistaminen 

Kun varhaiskasvatuksen toimipaikassa, koulussa tai oppilaitoksessa kohdataan kriisi, kerätään tapahtumaa koskeva perustieto (esim. henkilöt, joita se koskee, tapahtuman aika ja paikka jne.) luotettavista lähteistä. Kriisijohtaja nimeää henkilön, joka kirjaa tulevat tiedot, toiminnan ja suunnitelmat.

  1. Turvallisuudesta huolehtiminen 

Traumaattisissa tapahtumissa tulee välittömästi varmistaa lasten, oppilaiden, opiskelijoiden ja henkilöstön turvallisuus. Kriisitilanteen tapahtumapaikan lapsille, oppilaille, opiskelijoille ja henkilöstölle tulee järjestää turvallinen paikka, tarvittaessa siirtää heidät muualle tapahtumapaikalta (ennalta suunnitellut tilat) tai minimoida tapahtumapaikalla silminnäkijöinä oleminen ja suojata ihmisiä vahingoilta. Välittömiin turvallisuustoimiin kuuluu myös perustarpeista huolehtiminen ja tarvittaessa lääketieteellisen hoidon järjestäminen.  Kriisitilanteessa henkilöstölle voi aiheutua myös erilaisia huoltotehtäviä, kuten esimerkiksi ovien lukitsemista ja ilmastoinnin sammuttamista.

  1. Kriisiviestintä

Kriisiviestinnässä pyritään jakamaan paikkansapitävää tietoa oikea-aikaisesti kaikille, joita tapahtunut koskettaa suoraan tai välillisesti. Viestinnässä tulee huomioida sekä toimipaikan sisäinen että ulkoinen viestintä. Vaikka jokainen kriisitilanne on yksilöllinen ja edellyttää tapauskohtaista toimintatapojen arvioimista, onnistunut kriisiviestintä vaatii ennakointia, suunnittelua ja selkeitä toimintamalleja.

https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/turvallisuuden-johtaminen#anchor-kriisiviestinta

  1. Kriisiryhmän kokouksen järjestäminen 

Kun kriisi on tapahtunut tai kun kriisistä on saatu tieto, tulisi mahdollisimman nopeasti pitää kriisiryhmän kokous. Kokouksen tarkoituksena on informoida kriisiryhmän jäseniä tapahtumasta ja tarkistaa eri lähteistä saadun tiedon todenperäisyys. Kokouksessa on huomioitava myös osallistujien tunnereaktiot ja varmistettava, että kaikki kykenevät suoriutumaan heille määritellyistä tehtävistään ja huomioida, jos joku on estynyt henkilökohtaisista syistä. Ryhmän tulee tehdä tapahtuman mukaan räätälöity suunnitelma kriisitoiminnasta tuen antamiseksi. Suunnitelma sisältää toteutuksen aikataulun, menettelytavat ja toimien järjestyksen, työnjaon jne. Suunnitelmassa on hyvä huomioida myös auttajien jaksamisesta huolehtiminen. Äkillisessä tilanteessa voi huomaamattaan unohtaa syödä ja levätä, joten esihenkilöiden tulee muistuttaa perustarpeiden huomioimisesta. Lisäksi on hyvä suunnitella myös kriisiryhmän jäsenten traumaattisen stressin purkamisen ja hallinnan järjestämisen kuten purkukeskustelut sekä kriisityönohjaukset. 

  1. Ensitapaaminen henkilöstön kanssa

Kriisitilanteessa aina ennen lasten, oppilaiden tai opiskelijoiden kohtaamista on tärkeää koota henkilöstö yhteen, käydä läpi tapahtunut ja varmistaa henkilöstön toimintakyky ja järjestää tarvittaessa tuki henkilöstölle, jos epävarmuuksia ilmenee. Jokaiselle lasten, oppilaiden tai opiskelijoiden kanssa toimivalle on hyvä antaa kirjallisena tapahtumaa koskeva tiedote ja opastaa heitä tapahtuneen käsittelyssä. On suositeltavaa tiedottaa tapahtumasta samat tiedot kaikille samanaikaisesti.

Henkilöstön ensitapaamisen pitää yleensä rehtori tai johtaja yhdessä kriisiryhmän kanssa. Ensitapaaminen järjestetään niin nopeasti kuin mahdollista. Riippuen siitä, milloin kriisitilanne ilmenee, ei aina ehditä järjestää kokousta ennen kuin lapset, oppilaat, opiskelijat ja henkilöstö saavat tietoa tapahtuneesta. Näissä tapauksissa rehtorin tai johtajan tulee ensin tarkistaa ja saada vahvistus tiedon todenperäisyydestä ja sitten tiedottaa henkilöstölle tapahtumasta ennalta sovitun virallisen kriisihälytysjärjestelmän kautta. Jos kyseessä on lapsen, oppilaan, opiskelijan tai henkilöstön jäsenen kuolema, on kuolema julkinen asia, mutta kuoleman syytä koskeva tieto kuuluu yksityisyyden suojan piiriin. Sitä koskevan tiedon antamisesta tulee pidättäytyä, kunnes vainajan läheisten kanssa on sovittu, mitä voidaan tiedottaa. Koska ihmisillä on usein tarve saada tapahtumasta tietoa nopeasti, on hyvä tiedottaa siitäkin, jos ei voida vielä vahvistaa tai antaa tarkempia tietoja.

Esimerkki ensitapaamisen sisällöstä

  • Tapahtuneesta tietojen kertominen niiltä osin, kun ne ovat tiedossa ja mahdollista kertoa.
  • Henkilöstön kuunteleminen ja heidän kysymyksiinsä vastaaminen mahdollisuuksien mukaan.
  • Henkilöstölle annetaan mahdollisuus ilmaista ajatuksia ja tunteita, joita tapahtumaan liittyy. Tunnistetaan lisäavun tarpeessa olevat ja ohjataan heidät asianmukaisen avun piiriin työterveyshuoltoon. Järjestetään opettajalle tai muulle henkilöstön jäsenelle tarvittaessa työpari tai sijainen.
  • Autetaan henkilöstöä valmistautumaan lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden reaktioihin ja kysymyksiin antamalla henkilöstölle niitä koskevia ohjeita.
  • Opastetaan henkilöstöä, miten vastata huoltajien, median tai muihin tiedusteluihin.
  • Käydään läpi jokaisen vastuu, tehtävät ja miten pidetään taukoja.
  • Keskustellaan tehdystä suunnitelmasta/ohjeistuksesta, miten toimia niiden lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa, joilla on vaikeaa.
  1. Ensitapaaminen lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa

Lapsilla, oppilailla ja opiskelijoilla voi olla traumaattiseen tapahtumaan liittyviä väärinkäsityksiä ja epäilyjä. Siksi on tärkeää järjestää rauhallinen tilanne, jolloin voidaan antaa tapahtumaa koskevaa oikeaa tietoa ja vastata heidän kysymyksiinsä ikä- ja kehitystasoisesti. Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä pystytä vastaamaan ja myös tämä on hyvä tuoda selkeästi esille. Näin toimimalla heitä autetaan kohtaamaan ja hyväksymään tosiasiat ja voidaan minimoida spekulaatiot sekä havainnoida heidän reaktioitaan. 

On tärkeää vahvistaa turvallisuuden tunnetta tapahtuneen jälkeen. Lapsille, oppilaille ja opiskelijoille sekä huoltajille kerrotaan myös, mistä ja miten apua on saatavilla. Henkilöstö yhdessä huoltajien kanssa ohjaavat apua tarvitsevat kriisiryhmän ohjeistuksen mukaisesti avun piiriin.

7. Ensimmäisen päivän lopuksi

Päivän aikana henkilöstö keskittyy lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden tukemiseen. Henkilöstöä on tärkeää tukea tässä tehtävässä. Ensimmäisen päivän lopuksi on suositeltavaa pitää koko henkilöstön kokous, jossa on mahdollista purkaa päivän aikana tulleita kokemuksia, ajatuksia ja tunteita. Kokouksessa on mahdollista käydä läpi myös päivän aikana koettuja haasteita ja onnistumisia sekä päivittää ajantasainen tieto tapahtumasta ja suunnitella seuraavan päivän kulkua. Henkilöstöä on hyvä muistuttaa jaksamisesta, levosta ja äkillisten traumaattisten tilanteiden mahdollisista vaikutuksista myös heihin.

8. Tehdyn työn dokumentointi 

Kriisitoimintaan kuuluu tehdyn työn dokumentointi. Dokumentoidun tiedon (esimerkiksi rehtorin, johtajan, kriisiryhmän ja työterveyshuollon kirjaukset kriisitoiminnasta ja muistiot pidetyistä kokouksista ja tehdyistä lyhyen ja pitkän aikavälin kriisitoimintasuunnitelmista) perusteella voidaan arvioida kriisitoimintaa ja hyödyntää kokemuksesta opittua toimipaikan, koulun tai oppilaitoksen ja koulutuksen järjestäjän kriisiohjeistusten kehittämisessä.

Takaisin ylös

Kriisi asettaa henkilöstön vaativaan tilanteeseen. Tehtävänä on auttaa ja huolehtia lapsista, oppilaista ja opiskelijoista, vaikka myös itse voi reagoida samaan tapahtumaan. Kriisiaikoina henkilöstön terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on tavallistakin tärkeämpää, jotta he jaksavat onnistuneesti selviytyä kriisin aikana ja jatkaa työtään sen jälkeen. Kriisitilanteissa on tärkeää keskustella henkilöstön kanssa palautumisen merkityksestä ja keinoista, jotta työkuormitus ei ylitä työntekijän voimavaroja. Ylikuormittuminen ilmenee usein stressi- ja uupumusoireina sekä toimintakyvyn heikkenemisenä. Jos henkilö havaitsee itsessä tai toisessa tällaisia oireita, on hyvä keskustella asiasta esihenkilön kanssa. Esihenkilön on mahdollista muokata työntekijöiden työtehtäviä ja ohjata tarvittaessa työterveyden tuen piiriin. 

Opetushenkilöstön tehtävänä on kohdata traumatisoituneet ja surevat lapset, oppilaat ja opiskelijat sekä ryhmänä että yksilöinä, luoda heille turvallinen mahdollisuus ymmärtää tapahtunut sekä sen vaikutukset heti tapahtuman jälkeen sekä auttaa käsittelemään ja prosessoimaan tapahtunutta ajan kuluessa osana päivittäistä toimipaikan, koulun ja oppilaitoksen arkea. Kriisitilanteessa rauhallisen henkilöstön läsnäolo tuo turvaa lapsille, oppilaille ja opiskelijoille. Rauhoittavan läsnäolon ja tunnetuen ohella opettajien tehtävänä on ohjata tapahtuman kohtaamista ja käsittelyä. Tämä edellyttää rohkeutta ottaa tapahtunut puheeksi, kuunnella, tukea sekä antaa tietoa, neuvoa ja opettaa selviytymiskeinoja. Opettajat voivat tarvita kriisiryhmän tukea kriisitoimintaan liittyvien tehtävien tekemisessä.

Kriisi vaikuttaa kaikkiin yhteisön jäseniin ja jokainen henkilöstön jäsen osallistuu yhteisön toipumisen tukemiseen. Tämä onnistuu parhaiten silloin, kun koko henkilöstö on saanut koulutusta ja perehdytyksen toimipaikan kriisitoimintaan ja kriisisuunnitelmaan sekä ymmärtää kriisijohdon alaisena työskentelyn ja tehtävät.

Takaisin ylös

Traumaattiset kokemukset voivat vaikuttaa kielteisesti mielen hyvinvointiin, oppimiseen, työkykyyn ja käyttäytymiseen. Jos lapset ja nuoret eivät saa tarvittavaa apua kriisitilanteissa, se voi vaikuttaa tilanteesta toipumiseen ja normaaliin arkeen palaamiseen sekä tilanteesta riippuen pahimmillaan normaalin kehityksen vaarantumiseen. Traumaattisilla tapahtumilla voi olla vaikutuksia niille suoraan altistuneiden lasten, oppilaiden, opiskelijoiden ja opettajien lisäksi myös muihin lapsiin, oppilaisiin, opiskelijoihin ja opettajiin sekä koko yhteisöön. Psykososiaalisen tuen tavoitteena on torjua ja lieventää traumaattisen tapahtuman vahingollisia vaikutuksia sekä tukea tapahtumasta toipumista. Kriisin luonne vaikuttaa siihen, kuinka laajasti ja millaista psykososiaalista tukea tarvitaan. Yksilöiden varhaiskasvatuksen toimipaikan, koulun ja oppilaitoksen ulkopuolella kokemat traumaattiset tapahtumat kuten onnettomuus tai perheenjäsenen kuolema, eivät yleensä kuulu varhaiskasvatuksen toimipaikan, koulun tai oppilaitoksen yhteisöllisen kriisitoiminnan piiriin.

Takaisin ylös

Opetushenkilöstön tehtävänä on lieventää oppilaiden ja opiskelijoiden alkuvaiheen järkytystä ja auttaa heitä palaamaan kouluun tai oppilaitokseen sekä pysymään opinnoissa mukana.  Heillä voi olla tarve käsitellä kokemuksiaan useita kertoja eri tilanteissa ja ajankohtina (yksilöllisesti, pienryhmässä ja menetyksestä tai traumasta muistuttavien merkittävien tekijöiden, tapahtumien ja vuosipäivien yhteydessä). Jotkut oppilaat tai opiskelijat voivat pitää parempana olla kertomatta kokemuksistaan. Välttely voi johtua puhumisen pelkäämisestä, tapahtumaan liittyvistä tekijöistä tai selviytymistyylistä ja -keinoista. 

Opettajan aidon huolehtiva suhtautuminen on tärkeää. Opettajan on hyvä ilmaista auttamishalunsa selvästi ja kertoa, että hän on tarvittaessa käytettävissä.  Yhdessä voidaan sopia, miten muu opetus- ja ohjaushenkilöstö pidetään ajan tasalla opinnoista ja tarvittavista muutoksista. Traumatietoinen opettaja on tietoinen siitä, miten traumareaktiot, suru sekä niistä johtuvat keskittymis- ja oppimisvaikeudet voivat vaikuttaa yksittäiseen lapseen, oppilaaseen tai opiskelijaan. Oireet voivat myös ilmetä levottomuutena tai ei toivottuna käytöksenä. Näissä tilanteissa on hyvä pohtia, miten lasta, oppilasta tai opiskelijaa voisi auttaa. Oireet voivat kestää kuukausia pitempään kuin opettajat tai muut lasten, oppilaiden tai opiskelijoiden kanssa työskentelevät ammattilaiset osaavat odottaa tai toivoa. 

Opettajat voivat auttaa lapsia, oppilaita ja opiskelijoita monin tavoin:  

  • Kuunteleminen: tunteiden ilmaisemisen mahdollistaminen sekä niiden myötätuntoinen hyväksyntä.
  • Ymmärtäminen: järkytyksen, syyllisyyden, vihan ja surun tunteet ovat yleisiä epätavallisten tapahtumien yhteydessä.
  • Muistuttaminen: vaikeat ajat menevät aikanaan ohi ja olo helpottuu. Oppilaita ja opiskelijoita muistutetaan pitämään hyvää huolta itsestään vaikeina aikoina ja hakemaan apua, jos tuntevat ahdistusta tai jos heillä on vaikeuksia.
  • Eteenpäin ohjaaminen: lapset, oppilaat ja opiskelijat tulee ohjata opiskeluhuoltopalvelujen piiriin, jos he ilmaisevat voimakkaita tunteita tai reaktioita.  (Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 16 §)

Alla olevaan taulukkoon on koottu ohjeita opettajille avuksi traumatisoituneiden ja surevien lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden auttamiseen. 

Lapsen, oppilaan tai opiskelijan reaktiot  Sanat ja teot  Ohjeita opettajalle  
Ei erityisiä reaktioita  
  • ” En tuntenut häntä. 

Ei kuulu minulle.”  

  • ” Ei minulla ole mitään erityisiä tunteita!”  
  • Se, että lapsi, oppilas tai opiskelija ei reagoi odottamattoman tapahtuman yhteydessä, ei tarkoita, että hän olisi välinpitämätön tai häneltä puuttuisi myötätuntoa.
  • Lapsille, oppilaille tai opiskelijoille on hyvä kertoa, että joitakin reaktioita voi ilmaantua myöhemmin ja he voivat hakea apua opettajilta ja opiskeluhuoltopalvelujen ammattilaisilta myös myöhemmin, jos tarvetta ilmenee.  

    

Epäusko, hämmennys, sekavuus  
  • ” En voi uskoa, että hän teki tämän!”
  • ” Onko mahdollista, että ymmärsit väärin ja erehdyit henkilöstä?”
  • ” En tiedä, mitä sanoa. En tiedä, mitä ajatella.”  

   

  

  • Joskus tapahtunutta on vaikea hyväksyä ja tosiasioiden hyväksymiseen tarvitaan enemmän aikaa.
  • Tilanteessa normaaleja reaktioita ovat sekavat tunteet ja hämmennys sekä tietämättömyys siitä, mitä pitäisi tehdä.  

  

Pelko  
  • Pelko, että itselle tapahtuu samalla tavalla.
  • Pimeän tai kummitusten pelko
  • Pelon ja hädän tunteet ovat normaaleja.
  • Lapsilla, oppilailla tai opiskelijoilla voi olla keskittymisvaikeuksia, unettomuutta ja painajaisia.
  • Jos nämä tunteet vaikuttavat selvästi päivittäiseen toimintaan, heidät tulisi ohjata avun piiriin.   
Suru  
  • Itku
  • Sureminen
  • Kaikki eivät välttämättä halua keskustella tapahtuneesta.  
  • Surun tunteminen on normaalia.
  • Surun ilmaiseminen, kuten itkeminen, on sallittua.
  • Suunnatonta surua tuntevat ohjataan tarvittaessa avun piiriin.
Viha  
  • Muiden syyttäminen tapahtuneesta, kuten syyttäminen huoltajia ja opettajia siitä, etteivät he onnistuneet estämään tapahtunutta.  
  • On hyvä ymmärtää myös vihan tunteita.
  • Ei ole tarvetta kiistellä siitä, kuka on vastuussa tapahtuneesta.  
Syyllisyys tai häpeä
  • ” Minun olisi pitänyt…”
  • ” Miksi en…”
  • ” Jos olisin tiennyt, että hän oli onneton, olisin…”
  • ” En olisi saanut aina naureskella hänelle…”  
  • On yleistä, että uhrin läheiset ystävät ja jotkut koulu- tai opiskelukavereista tuntevat, etteivät he tehneet voitavaansa tai että heidän tulisi kantaa vastuu tapahtuneesta.
  • On hyvä arvostaa ja ymmärtää heidän huoltansa uhrista.  
Epäkunnioitus  
  • Pelleily tai sopimaton leikin lasku
  • Kärsimättömyys  
  • Osalla lapsista, oppilaista tai opiskelijoista voi olla vaikeuksia hyväksyä totuutta, eivätkä he tiedä, miten selviytyä tunteistaan tai käsitellä hämmennystään, tai he saattavat tukahduttaa tiedostamattaan tällä käytöksellä kielteisiä tunteitaan.
  • Tätä on hyvä ymmärtää, mutta liian pitkälle menevää käytöstä ei kannata suvaita, esim. uhrin loukkaamista tai solvaamista.  
Jos tapahtuma sisältää kuoleman tai itsemurhan, lapsilla, oppilailla ja opiskelijoilla voi olla myös seuraavia reaktioita:  
Hämmennys kuolemasta  
  • ”Miksi kukaan ei auttanut häntä?”
  • ” Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Mihin hän menee?”
  • ” Tuleeko hän takaisin kouluun?”
  • ” Miksi ihmiset kuolevat?”
  • ” Miksi joku kuoli niin nuorena?”  
  • Hämmennys on tilanteessa normaali reaktio.
  • On hyvä kertoa, että me kaikki elämme vain kerran, joten meidän tulee vaalia elämäämme.
  • On hyvä kiinnittää huomiota erilaisten kulttuurien ja uskontojen tulkintoihin kuolemasta.
  • On hyvä välttää epämääräisiä tai hämärtäviä selityksiä kuolemasta, kuten vainaja nukkuu tai meni kaukaiseen paikkaan.   
Hämmennys tapahtuneesta  
  • ” Miksi hän kuoli?”
  • ” Siksikö, kun hänellä ei ollut ketään kavereita?”
  • ” Oliko hän onneton?”
  • ” Miksi kukaan ei auttanut häntä?”  
  • Kuoleman tai itsemurhan yksityiskohdista ei kannata kertoa.
  • On hyvä tuoda esille, että elämä on arvokasta ja itsemurha ei ole oikea tapa ratkaista ongelmia.
  • On hyvä kertoa, että itsemurhaa ei laukaise mikään yksittäinen tekijä, vaan monimutkaiset ja toisiinsa liittyvät tekijät useimmissa tapauksissa. 

Luokka- tai ryhmätilanteissa opettajat voivat 

  • Olla läsnä ja huolehtia kouluarjen jatkumisesta
  • Antaa oikeaksi vahvistettua tietoa ja kumota huhuja niiltä osin kuin se on mahdollista. Kaikkeen ei tarvitse olla vastausta.
  • Tarvittaessa on mahdollista joustaa ja poiketa hetkittäin lukujärjestyksestä.
  • Keskustella erilaisista selviytymiskeinoista, jotka voivat auttaa tunteiden kestämiseen ja hallintaan yhteistyössä kriisiryhmän kanssa.

Tukikeinoja sureville

  • Sururituaaleihin osallistuminen, kun se on mahdollista. Opettajien ja kavereiden läsnäolo sururituaaleissa voi olla hyvin lohduttavaa. Sururituaaleja voivat olla esimerkiksi muistokirjan askarteleminen, kynttiläseremonian pitäminen, muistotaulu jne.
  • Kiusaamisen merkkien havainnoiminen ja merkkeihin reagoiminen. Surevia saatetaan kiusata, koska he ovat haavoittuvassa tilassa tai erilaisia.
  • Tukea-antavan koulu- tai oppilaitosympäristön luominen ja arkirutiinien säilyttäminen mahdollisimman pitkälle.
  • Opetus- ja ohjaustoiminnan mukauttaminen, esimerkiksi kokeiden tai keskittymistä vaativien projektien siirtäminen.
Takaisin ylös

On tärkeää arvioida kriisin vaikutusta yhteisön jäseniin, jotta tukea tarvitsevat yksilöt ja ryhmät voidaan tunnistaa ja jotta heille voidaan tarjota tarpeita vastaavaa tukea. Traumaattisen tapahtuman vaikutus voi ilmetä joillakin vasta viiveellä. 

Valmiutta traumatisoivan tapahtuman aiheuttamien vaikutusten havainnointiin ja arviointiin voidaan kehittää yhteistyössä opiskeluhuoltopalvelujen kanssa, jotta oikea-aikainen ja sopiva psykososiaalinen tuki ja palveluihin ohjaaminen osataan järjestää. Auttamiskeinoja ovat muun muassa perushuolenpito, psykologinen ensiapu ja hoitoon ohjaaminen. 

Traumatietoisuus ja erilaiset tukimateriaalit auttavat opetus- ja ohjaushenkilöstöä havainnoimaan ja tunnistamaan reaktioita lapsissa, oppilaissa ja opiskelijoissa sekä itsessään. Jotta tarpeenmukaista tukea voidaan tarjota eri ajankohtina traumaattisen tapahtuman jälkeen (samana päivänä, muutaman päivän tai muutaman viikon tai 1–2 kuukauden kuluessa), opetushenkilöstön on hyvä tarkkailla lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden reaktioita, arvioida heidän tarpeitaan ja ohjata asianmukaisten palveluiden piiriin. Kokemuksia ja reaktioita saatetaan arvioida todellisuutta lievemmäksi, joten on tärkeää kysyä myös henkilöltä itseltään hänen reaktioistaan ja kokemuksistaan.

Psykososiaalista tukea ja palveluita annetaan mahdollisimman pian traumatisoivan tapahtuman jälkeen. Ensimmäisten kuukausien aikana toipuminen ja tapahtuman aiheuttamat reaktiot ovat tunnistettavissa ja asianmukainen hoitoon ohjaaminen voidaan aloittaa.  

Kriisistä toipuminen ja menetykseen sopeutuminen on yksilöllinen ja joskus hidas prosessi. Luonnollisten kuolemien jälkeen läheisten menetykseen sopeutuminen voi kestää vuodesta kahteen, traumaattisten kuolemien jälkeen usein pitempään. Surun kesto on huomioitava myös kriisitoiminnassa ja seurantaa voi olla tarpeen jatkaa esimerkiksi lukuvuoden ajan. 

Takaisin ylös

Psykologista ensiapua on toisten ihmisten antama henkinen ja sosiaalinen tuki traumatisoivalle tapahtumalle altistuneelle. Ammattimainen kriisiapu on lain mukaan terveydenhuollon tehtävä. Psykologinen ensiapu vähentää hätätilanteen aiheuttamaa alkuvaiheen kärsimystä ja vahvistaa sopeutumista ja selviytymistä. Psykologisen ensiavun tarkoituksena on rauhoittaa, lohduttaa ja tuoda turvaa. Ensiavun antaja tukee kriisin kohdanneen selviytymistä tilanteesta eteenpäin. Pysymällä itse rauhallisena ja määrätietoisena, auttaja vahvistaa järkyttävän tapahtuman kohdanneen ihmisen turvallisuuden tunnetta.

Psykologinen ensiapu on huolenpidon ja tuen tarjoamista, tarpeiden ja huolien arviointia, perustarpeiden tyydyttämisessä auttamista, ihmisten kuuntelemista ilman painostusta puhua, lohduttamista ja rauhoittamista sekä suojelemista lisävahingoilta. Lasten ja nuorten auttamisessa ensisijaista on, että he pääsevät läheistensä luo. Tavoitteena on tunnistaa yksilöt, jotka voivat tarvita lisää tukea ja ohjata heidät tarvitsemiinsa palveluihin. 

Kriisissä olevan ihmisen kohtaamisessa tarvitaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja kuten taitoa rauhoittaa itsensä ja olla läsnä, lämmin, aito ja myönteinen ja kuunnella tarkkaavaisesti ja osata ilmaista empatiaa.  Tärkeää on myös arvostelemattomuus ja hienotunteisuus yksityisyyttä ja luottamuksellisuutta koskevissa kysymyksissä. 

Suurin osa yhteisön jäsenistä palautuu kriisistä ensimmäisten päivien ja viikkojen kuluessa ja jatkaa elämäänsä, mutta osaan tapahtuma vaikuttaa niin voimakkaasti, että heidän auttamisekseen voidaan tarvita kriisi-interventio. Kriisi-interventiolla tarkoitetaan psyykkisessä kriisissä olevan henkilön tilanteeseen puuttumista ensihoidon tai hoidon käynnistämiseksi. Kriisi-interventiossa traumatisoivan tapahtuman kokenutta tuetaan kohtaamaan ja työstämään ylivoimaiselta tuntunutta kokemusta. Jos annettu psykologinen ensiapu ei riitä, on kriisi-interventio hyvä järjestää mahdollisimman pian. Kriisi-interventio voi lieventää ja lyhentää kärsimystä sekä traumaan ja suruun liittyviä reaktioita ja vähentää myöhemmin ilmenevää mielenterveydellistä kuormittumista.

Takaisin ylös

Traumalla tarkoitetaan turvallisuutta (psyykkistä, fyysistä tai materiaalista) uhkaavaa tapahtumaa tai tapahtumien sarjaa, joka ylittää ihmisen tyypillisen sieto- ja käsittelykyvyn. Traumatisoiviin kokemuksiin sisältyy oman tai toisen ihmisen kuoleman tai vakavan vammautumisen todellinen tai koettu uhka. Reaktiot sinänsä eivät ole vaarallisia. Sekä trauman aiheuttama tapahtuma että ihmisen kokemus ja tulkinta siitä vaikuttavat lopputulokseen, eli suojaako resilienssi, käynnistyykö toipuminen vai jääkö kriisistä psyykkinen trauma.

Traumatisoiva tapahtuma voi olla esimerkiksi onnettomuus, vakava vaaratilanne, väkivallan uhriksi joutuminen tai läheisen ihmisen äkillinen kuolema. Hengissä säilymiseen tähtäävä vaistonvarainen selviytymismekanismi aiheuttaa muutoksia aivojen toiminnassa, kehossa, tunteissa, ajattelussa ja käyttäytymisessä. Useimmiten uhan väistymistä seuraa palautuminen.

Akuuteissa stressitilanteissa reaktiot alkavat yleensä heti ja kestävät muutamista tunneista yhteen tai kahteen päivään. Välittömästi tapahtuman jälkeen järkytys, epäusko ja todellisuuden kieltäminen ovat normaaleja puolustautumismekanismeja. Akuutteja stressireaktioita ovat muun muassa sydämen tykytys, huimaus, käsien vapina, levottomuus, voimakas pelko, avuttomuus ja turtuminen. Lapsille tyypillisiä reaktioita ovat epätodellisuuden tunne, loukkaantumisen ja kuoleman pelko, vääristyneet havainnot, eroahdistus, itkuisuus, kiukku- ja raivokohtaukset, muutokset syömisessä ja muu ruumiillinen oireilu. Lasten reaktiot voivat olla sisäistä ahdistusta tai ulkoisia käyttäytymisongelmia. Reaktiot voivat olla pelottavia, jos niiden ymmärtämistä ei tueta.

Traumaattiset stressireaktiot lieventyvät ja vähentyvät yksilöllisessä toipumisprosessissa ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana. Osa traumaattisen tapahtuman kokeneista on vastustuskykyisiä stressille ja joustavasti palautuvia, osa kriisiytyy ja pienelle osalle kehittyy trauma. Ensimmäisten päivien jälkeen traumaperäisen stressin reaktioita voivat olla esimerkiksi kehon ylivireys, trauman uudelleen kokeminen palaumina ja muistoina, asian välttely, kielteiset ajatukset ja tunteet, ruokahaluttomuus sekä univaikeudet. Luonnollisessa toipumisessa ne lieventyvät ja vähenevät ensimmäisten traumatapahtuman jälkeisten viikkojen aikana.

Resilienteillä eli henkisesti kriisinkestävillä lapsilla ja nuorilla on usein muita vahvemmat yhteydet kotiin, oppilaitosyhteisöön ja kavereihin sekä vähintään yksi luotettava ja välittävä aikuinen elämässään. Kriisitilanteissa lasten ja nuorten resilienssiä tukee perheen tai muiden läheisten antama tuki, arkirutiinien nopea palauttaminen ja keskustelumahdollisuuksien antaminen sekä pelkojen ja kokemusten ohjattu käsittely turvallisessa ympäristössä kuten esimerkiksi koulussa tai oppilaitoksessa. Traumaattisista tapahtumista selviytyminen voi vahvistaa yksilön ja yhteisön resilienssiä.

Traumatietoisuus auttaa tukemaan yksilöiden ja yhteisön toipumista sekä ennaltaehkäisemään ja torjumaan traumatisoitumista koko organisaation tasolla. Parhaimmillaan yksikön johdolla, kriisiryhmällä, henkilöstöllä, opiskeluhuoltopalvelujen ja työterveyshuollon ammattilaisilla sekä kriisitoimintaan osallistuvilla muiden organisaatioiden työntekijöillä on koulutusta traumatietoiseen lähestymistapaan.

Takaisin ylös

Traumaperäisiin stressireaktioihin vaikuttavat tapahtuman vakavuus, altistuneen ikä- ja kehitystaso sekä henkilön ominaisuudet ja aiemmat kokemukset. On luonnollista pelätä vaarallisessa tilanteessa, mutta traumaperäinen stressihäiriö kehittyy heille, joilla stressi, pelko ja ahdistus ovat äärimmäisen voimakkaita ja jatkuvat koetun traumatapahtuman jälkeen voimakkaina. Reaktiot vaikuttavat vakavasti kykyyn osallistua arkipäiväisiin toimintoihin tai aiheuttavat kielteisiä muutoksia.

Takaisin ylös

Suru on tunne ja sureminen on sopeutumista. Sureminen opettaa, miten olla maailmassa ja jatkaa elämäänsä ilman itselle tärkeää ihmistä. Sureminen on yksilöllistä. Yleensä läheisen ihmisen menetykseen sopeudutaan yhdestä kahteen vuoden kuluessa. Joiltakin osin suru voi jatkua loppuelämän. Äkillisten traumaattisten kuolemien jälkeen traumaattisen surun kehittymisen riski on tärkeä ottaa huomioon. 

 

Takaisin ylös

Lasten suru eroaa aikuisten surusta. Monet surevat lapset ja nuoret havaitsevat jäävänsä vaille tukea tai tukeminen lopetetaan liian varhain, kun aikuiset uskovat, että lapset ovat päässeet yli menetyksestä tai voivat ihan hyvin. Surevat lapset myös suojelevat surevia aikuisia surun tuskalta ja voivat siksi kätkeä surunsa. Surevan lapsen ja nuoren yksityisyyttä kunnioittaen on varmistettava, että hän tietää mistä ja keneltä aikuiselta tukea saa.

Jos kuoleman syytä ei kerrota lapsille tai kuolemasta puhutaan kiertoilmauksin, lasten on vaikea ymmärtää, mitä kuolemisessa todellisuudessa tapahtuu. Lapsilta puuttuu elämänkokemusta, joka auttaisi ymmärtämään kuolemaan liittyviä käsitteitä. Vie aikaa ennen kuin he kokevat kaikki kuoleman herättämät tunteet, jotka heräävät heidän ymmärtäessään, että kuolemassa elämä päättyy lopullisesti. Surevilla lapsilla voi olla kuolemaan ja vainajaan liittyviä tunkeutuvia muisti- ja mielikuvia koulupäivän aikana. Ne kuormittavat ja häiritsevät huomio- ja keskittymiskykyä sekä muistin toimintaa. Voimakkaat tunneaallot voivat iskeä odottamatta ja hankalina aikoina kuten kokeiden aikana tai kouluruokalassa. Suruprosessissa ei voimavaroja riitä samalla tavalla oppimiseen ja keskittymiseen. Pienet vastoinkäymiset voivat tuntua suurilta. Surua saa käsitellä leikeissä, piirtämällä tai muilla lapsen omilla tavoilla.

Lapset ja nuoret voivat pyrkiä olemaan ilmaisematta suruaan pelätessään, että joutuvat kiusatuiksi, jos näyttävät surun. Tunteista ja ajatuksista puhumisen sijaan he voivat oireilla fyysisesti tai käyttäytymisellään. He voivat pelätä alkavansa itkeä surusta puhuessaan ja toisten reaktioita siihen. 

Takaisin ylös

Menetykseen reagoidaan iän ja kehitystason mukaisesti. Reagointiin vaikuttaa kognitiivinen ja psykososiaalinen kehitys ja myös aikaisemmin koettu läheisen ihmisen menetys. Surevat lapset muistuttavat aikuisia vähiten ajattelutavoissaan ja tunteiden säätelykyvyssään.

Nuorimpien alakouluikäisten lasten on vaikea ymmärtää, mitä kuoleminen ja kuolema tarkoittavat. Konkreettisesti ajattelevalla kuoleman ymmärtäminen on vasta kehittymässä. Todennäköisesti lapset tekevät virheellisiä johtopäätöksiä saamastaan tiedosta, jos heille ei selitetä asiaa yksinkertaisin sanoin ja suoraan. He voivat herkästi uskoa, että kuolema oli heidän syytään. Virheellinen uskomus voi monimutkaistaa selviytymistä sekä aiheuttaa syyllisyyttä ja häpeää. 

Alakouluikäiset ovat usein kovin kiinnostuneita kuolemasta ja haluavat tietoa tapahtumaa koskevista yksityiskohdista. Totuudenmukaiset vastaukset vähentävät tuntemattoman pelkoa. He voivat kuitenkin pelätä jonkun toisen kuolevan tai kuolevansa itse. Lapset hyötyvät osallistumisesta rituaaleihin, muistotilaisuuksiin ja hautajaisiin, koska he saavat niissä tietoa, joka auttaa ymmärtämään kuoleman ja samalla he voivat olla läheisessä yhteydessä huolta pitäviin aikuisiinsa. Lasten tunteiden säätelykyky ei vielä riitä voimakkaiden tunteiden kestämiseen tai siihen, että he keskittyisivät kuolemaan pitkiä aikoja kerrallaan.  He voivat näyttää olevan uppoutuneita leikkeihinsä tai ”päässeen yli” tapahtuneesta, mutta voivatkin yrittää säädellä tunteitaan. Alakouluikäisten surun merkkejä ovat taantuminen aikaisemmille kehitystasoille, kyvyttömyys kokea mielihyvää, ilottomuus tai kiinnostuksen puute tavallisiin aktiviteetteihin, keskittymisvaikeudet, lisääntynyt aggressiivisuus, uniongelmat ja fyysiset vaivat. 

Nuoruusikäiset (12–22-vuotiaat) kykenevät jo ymmärtämään kuoleman abstraktin ajattelun avulla. Nuoruusikäisetkin tarvitsevat kuitenkin aikaa, ennen kuin aivot sulattavat uuden tiedon ja nuoret pystyvät ymmärtämään, etteivät he näe enää koskaan ihmistä, joka kuoli. Myös nuoruusikäisillä on taipumusta syyllisyyden kokemiseen. Nuoruusiässä sosiaaliset tarpeet kuten ryhmään kuuluminen ja yhdenmukaisuuden vaatimukset ovat erityisen voimakkaita. Ystävät voivat olla korvaamattomia auttajia, varsinkin jos hekin tunsivat kuolleen. Suru tekee nuoren erilaiseksi kuin ikätoverit, mikä voi eristää nuorta toisista. Nuori voi kamppailla sopiakseen joukkoon ja vältellä surun ilmaisemista erilaisuuden pelossa. Toiset nuoret voivat kartella surevaa nuorta.  Auttamisessa tarvitaan sopiva tasapaino nuoren yksityisyyden ja aikuisista erillisyyden tarpeen sekä avoimen keskustelun ja aikuisten tarjoaman turvan tarpeen välillä.

Takaisin ylös

Surevan oppimiskyky voi heikentyä ja poissaolot voivat lisääntyä. Suruun liittyvät muistot ja ajatukset voivat häiritä keskittymistä, muistin toiminta heikentyä ja stressi ja unihäiriöt voivat kuormittaa jaksamista. Surevan heikentynyt oppimiskyky yhdistettynä tarvittavan tuen puutteeseen ennustaa vaikeuksia opintoihin.

Varhaiskasvatuksen toimipiste, koulu tai oppilaitos voi tukea surevia lapsia ja nuoria luomalla käytännöt siitä, mitä henkilöstö voi - ja mitä sen pitäisi - tehdä tukeakseen surevia oppijoita. Tämä edellyttää, että henkilöstön koulutuksissa käsitellään surua ja suremista sekä varmistetaan, että henkilöstöllä on tarvittavat tiedot ja taidot. 

Surevien lasten ja nuorten auttamisverkostoon kuuluvat läheiset, varhaiskasvatuksen toimipiste, koulu tai oppilaitos, sosiaalisen verkoston aikuiset, kaverit, vertaiset eli toiset surevat ja ammattiauttajat. Hyvä vuorovaikutus perheen kanssa on tärkeää surua kohdanneen lapsen asioissa. Uskomukset siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ja surun käsittelytavat ovat erilaisia eri kulttuureissa, uskonnoissa ja perheissä. Jopa sanat, joilla kuolemasta puhutaan, eroavat.  Kaikkia sururituaalien eri muotoja, joita yhteisön jäsenten perheillä on, on mahdotonta tuntea. On kuitenkin tärkeää ymmärtää monimuotoisuutta. Jos toimipisteessä, koulussa tai oppilaitoksessa halutaan järjestää muistotilaisuus, on hyvä sopia siitä menetyksen kokeneen perheen ja läheisten kanssa. 

Takaisin ylös
Päivitetty