Metallityöt
Teknisen työn työtapoihin sisältyy monia erilaisia työmenetelmiä ja prosesseja, joiden tavoitteena on joko muotoilla tai muokata metallikappaletta. Lisäksi metallintyöstöön kuuluu lukuisia erilaisia työvälineitä, koneita ja laitteita. Metallimateriaaleja työstämällä valmistetaan monenlaisia tuotteita ja esineitä leikkaamalla, muokkaamalla, valamalla ja liittämällä. Lisäksi opetellaan sepän taitoja.
Metallimateriaaleihin liittyvä käsityön oppimisprosessi antaa oppilaille valmiuksia teknologisen maailman ymmärtämiseen.
Yhteys muihin käsityön oppimis- ja työympäristön toimintoihin
Oppilaan käsityöprosessin eri työvaiheiden sujuvuuden vuoksi metallitöiden alue tai tila suunnitellaan tulityötilan ja koneteknologian sekä teknisen työn työtapojen yleistyötilan kanssa toimivaksi tilojen kokonaisuudeksi. Suunnitteluvaiheessa huomioidaan, että metallitöiden alueelta tai tilasta on hyvä kulku- ja näköyhteys muihin teknisen työn työtapojen tiloihin. Työturvallisuus ja valvottavuus otetaan suunnittelussa huomioon. Turvallisen työskentelyn mahdollistamiseksi, on oppimis- ja työympäristössä kulloinkin työskentelevän vastuuopettajan oltava tietoinen oppilasmääristä sekä tilassa suoritettavista töistä.
Vuosiluokkien 1–6 metallitöiden alue voidaan sijoittaa teknisen työn työtapojen yleistyötilan yhteyteen. Vuosiluokkien 7–9 metallimateriaalien työstölle voidaan suunnitella oma metallintyöstön yleistyötila.
Esimerkkipinta-ala:
- metallitöiden alue vuosiluokat 1–6, 25–30 m2, voidaan toteuttaa erillisenä tilana
- metallitöiden alue vuosiluokat 7–9, 50–70 m2, voidaan toteuttaa erillisenä tilana, joka sisältää koneteknologian työalueen