Suomen kieli opetuskieleksi 170 vuotta sitten
Vuonna 1856 suomen kieli opetuskieleksi ala-alkeiskouluun
Filosofi ja valtiomies J. V. Snellman oli jo vuosia vaatinut, että kansa tarvitsee opetusta omalla kielellään. Lehdessään Saimassa hän kirjoitti, että kieli on sivistyksen tekijä – kansan oma tapa käsittää ja jäsentää maailmaa.
Suomen kieli sai vihdoin virallisesti aseman opetuskielenä, kun Venäjän keisari Aleksanteri II vahvisti 7. huhtikuuta 1856 asetuksen, jonka mukaan suomesta tuli opetuskieli ala-alkeiskouluissa.
Suomen kielen aseman vakiintuminen kesti vuosikymmeniä
Suomen nousu opetuskieleksi ei tapahtunut hetkessä. Vielä 1800-luvun loppupuoli oli täynnä kiistoja siitä, millä kielellä kouluissa, virastoissa ja yliopistoissa tuli opettaa ja hallita.
Vuoden 1863 kieliasetus määräsi, että suomen kielen tuli vähitellen tulla ruotsin kielen rinnalle. Vastustus hidasti uudistusta, ja voi sanoa, että täysi tasa-arvo saavutettiin vasta vuonna 1902.
Fennomaanit ja sivistyksen ihanne
Kielikysymys jakoi myös puolueita. Fennomaanit halusivat vahvistaa suomen kielen asemaa ruotsinkielisiä syrjimättä. Heidän riveissään toimi monia tulevia vaikuttajia: P. E. Svinhufvud, Juhani Aho, Minna Canth, Jean Sibelius, Akseli Gallén-Kallela ja Eino Leino.
Kielitaistelu oli osa suurempaa sivistyksen ja itsenäisyyden tarinaa – matkaa kohti kansallista tietoisuutta.
Suomen kielen asemaa tuki myös Maamme-laulun ensiesitys Kumtähden kentällä vuonna 1848. Suomen kielestä tuli osa suomalaisuuden sydäntä – ruotsin kielen rinnalle.
Kieli on yhä sivistyksen väline
Tänään suomen kieli on vahva opetuksen ja tieteen kieli. Jokaisella lapsella on oikeus oppia ja kasvaa omalla kielellään – oikeus, jota Snellman aikanaan puolusti kynällään. Suomen kielen opetuskieleksi tuleminen muistuttaa, että kieli ja sivistys kulkevat käsi kädessä.
Nykyään Suomen kansalliskielten - suomen ja ruotsin - rinnalla tunnistetaan yhä paremmin myös muiden Suomessa asuvien kieliryhmien sivistykselliset ja kielelliset oikeudet.