Opera Vision on uudenlainen digitaaliseen ympäristöön sijoittuva eurooppalainen oopperaprojekti. Opera Vision tarjoaa ilmaisen, monipuolisen kattauksen eurooppalaista oopperaa. Mukana on 29 oopperataloa 19 eri maasta. Hanke palvelee erityisesti nuorten yleisösegmenttien tarpeita, juhlistaa eurooppalaista kulttuuriperintöä ja kehittää alaa tulevaisuutta varten.
Kuva Oopperasalin sisäpuolelta, katsomosta päin. Kuvituskuva.

Opera Vision tuo oopperan kaikkien ulottuville

Hankkeessa rakennetaan jatkoa The Opera Platform -hankkeen menestystarinalle. Se tarjoaa mahdollisuuden seurata eurooppalaista huippuoopperaa hankkeen omassa verkkopalvelussa. Sivustolla voi myös perehtyä laajemmin oopperaan taiteenlajina esimerkiksi digitaalisen kirjaston, artikkeleiden ja tarinoiden avulla.

Hankkeen tavoitteet:

  • Tehdä oopperaa saavutettavaksi, varsinkin nuorelle yleisölle ja kannustaa tutustumaan oopperaan taiteenlajina.
  • Rakentaa kumppanuuksia eurooppalaisten oopperatalojen välillä ja rakentaa palvelu, jossa oopperoista on saatavilla sekä täysversioita että lyhyitä otteita monipuolisesti ja helposti saavutettavassa muodossa
  • Parantaa alustan levikkiä eri sektorien välisenä yhteistyönä

Perustiedot:

Rahoitusohjelma: Kulttuurin alaohjelma, EU:n Luova Eurooppa (2014-2020)

Hankeaika: 01.08.2017 – 28.02.2021

EU-tuki: 1 993 000 euroa

Hanketyyppi: Suuri yhteistyöhanke

Hankkeen verkkosivut: https://operavision.eu/en

Hankkeen koordinaattorina toimii Opera Europa Belgiasta.

Hankkeen partnereita ovat Theatre Royal de la Monnaie Belgiasta, Association pour le Festival International d’Art Lyrique et L’Academie Europeenne de Musique d’Aix-en-Provence Ranskasta, Stiftung Oper in Berlin Saksasta, Fondazione Teatro Regio di Torino Italiasta, Latvijas Nacionala Opera un Ballets Latviasta, Stichting Nationale Opera & Ballet Alankomaista, Den Norske Opera & Ballett Norjasta, Teatr Wielki Opera Narodowa Puolasta, Fundacion del Teatro Real Espanjasta, Royal Opera House Covent Garden Foundation Iso-Britanniasta, Narodni Divadlo Brno Prispevkova Organizace Tšekistä, Kunsthuis Opera Vlaanderen Ballet Vlaanderen Belgiasta, Welsh National Opera Limited Iso-Britanniasta, Palau de Les Arts, Fundacio de la Comunitat Valenciana Espanjasta, Fondazione Teatro la Fenice di Venezia Italiasta, Teatr Wielki im. Stanislawa Moniuszki w Poznaniu Puolasta, Narodni Divadlo Tšekistä, Ethniki Lyriki Skini Kreikasta, Kungliga Operan Aktiebolag Ruotsista, Theatre National de L’Opera Comique Ranskasta, Fondazione Teatero di San Carlo in Napoli Italiasta, Wexford Festival Trust Irlannista, Magyar Allami Operahaz Unkarista, Fondazione Teatro dell’Opera di Roma Capitale Italiasta, Hrvatsko Narodno Kazaliste u Zagrebu Kroatiasta, Opera de Lille Ranskasta ja Kansallisooppera Suomesta.

EU-lippu, Luova Eurooppa