Uutinen

Opetushallituksen palveluiden käyttö kasvussa

Ajankohtaista
Opetushallitus tarjoaa kasvatus- ja koulutustoimijoille, alan ammattilaisille ja oppijoille laajan joukon palveluita. Vuoden 2023 aikana eri verkkosivustoillamme vieraili kymmeniä miljoonia kävijöitä ja palveluissamme asioi satoja tuhansia asiakkaita. Lähes kaikkien palveluidemme käyttäjämäärät kasvoivat edellisvuoteen nähden.
Tilannekuva Opetushallituksen palveluiden käyttömääristä vuonna 2023. Tekstivastine löytyy saavutettavana pdf-tiedostona uutisen lopusta

Erityisesti kasvua palveluiden käytössä näkyi Opintopolun palvelukokonaisuudessa ja kansainvälistymisen palveluissa, joiden käyttäjiin kuuluu laaja joukko eri ikäisiä ja taustaisia ihmisiä. 

– Opetushallitus on valtakunnallinen varhaiskasvatuksen, koulutuksen, elinikäisen oppimisen ja kansainvälistymisen asiantuntija, kehittäjä ja palveluntuottaja. Opetushallituksen palveluista hyötyvät niin yksittäiset kansalaiset kuin koko yhteiskunta, kuvaa Asiakkuudet ja tieto -päätoiminnon johtaja Paula Merikko.

Palveluitamme käyttävät esimerkiksi opiskelemaan hakevat ysiluokkalaiset, opinto-ohjaajat, rehtorit, opettajat, Suomessa opiskelemista harkitsevat kansainväliset opiskelijat ja kielitutkintojen suorittajat.

Käyttäjämääriltään Opetushallituksen suurimmassa palvelukokonaisuudessa Opintopolussa julkaistiin vuonna 2023 yli 8600 koulutusta ja sen kautta haki opiskelupaikkaa yli 335 000 henkilöä. Kokonaisuuteen sisältyvän KOSKI-palvelun avulla käyttäjät katselivat tai jakoivat omia opiskeluoikeustietojaan tai latasivat oman digitaalisen ylioppilastutkintotodistuksen lähes 20 miljoonaa kertaa. Ikkunana laajaan palvelukokonaisuuteen toimiva Opintopolku.fi-sivusto keräsi vuonna 2023 runsaat 12 miljoonaa käyntiä. 

Opintopolun palvelukokonaisuuteen kuuluva ePerusteet-palvelu toimii jatkossa Opetushallituksen ainoana virallisena määräyskokoelmana. Vuoden 2023 aikana palvelussa julkaistiin 17 uutta tutkinnon perustetta. Palvelusta löytyy jatkossa kaikki Opetushallituksen voimassa olevat määräykset valtakunnallisten opetussuunnitelmien, tutkintojen ja koulutusten perusteiden lisäksi. 

Kiinnostus Opetushallituksen kansainvälisen liikkuvuuden palveluihin on lähtenyt kasvuun pandemian hiljentämien vuosien jälkeen, joskin liikkuvuuden ennätysvuosien määriin on matkaa. Rahoitettujen liikkuvuusjaksojen määrä kasvoi 20 prosentilla. Kansainvälisen liikkuvuuden palvelut pitävät sisällään henkilöiden ja ryhmien erilaiset ulkomaanjaksot ja kansainväliset harjoittelut.

Vuoden 2023 aikana Oph.fi-palvelun luetuimpia kokonaisuuksia olivat vuoden aikana perusopetuksen ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden kokonaisuudet sekä yleisiin kielitutkintoihin ja koulujen työ- ja loma-aikoihin liittyneet tiedot. Yhteensä Oph.fi-palvelussa oli vuoden aikana 4,9 miljoonaa käyntiä. 

Yhteydenottomäärä kasvussa

Käyttäjämäärien kasvu näkyi myös asiakaspalvelussa. Yhteydenottojen määrä palveluosoitteisiimme kasvoi viime vuoteen verrattuna 21 prosenttia – asiakkaamme olivat palveluosoitteisiimme yhteydessä sähköpostitse yhteensä yli 50 000 kertaa. Lisäksi palvelimme verkossa ja puhelimitse sekä kohtasimme asiakkaita lukuisissa tapahtumissa ja koulutuksissa.

– Tavoitteenamme on uuden strategiamme mukaisesti edelleen vahvistaa rooliamme sujuvien, luotettavien ja kustannustehokkaiden digitaalisten palvelujen tuottajana. Strategiamme ohjaa meitä tarjoamaan palveluitamme entistä vuorovaikutteisemmin ja asiakaskeskeisemmin. Pyrimme varmistamaan selkeät palvelupolut jokaiselle esimerkiksi laajentamalla mahdollisuuksia digitaaliseen asiointiin, Merikko kertoo. 

Kehitämme palveluitamme yhdessä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa

Opetushallituksen palveluita kehitetään jatkuvasti vastaamaan muun muassa lainsäädännön muutoksiin ja asiakkaiden tarpeisiin. Syksyllä 2023 toteutetun Opetushallituksen palveluiden asiakaskyselyn vastaajat antoivat palveluiden kokonaisarvosanaksi 3,7 (asteikolla 1–5). Kyselyn vastaajien parissa tunnetuimpia Opetushallituksen palveluista olivat Oph.fi ja Opintopolun palvelukokonaisuus.

Tänä vuonna huolehdimme erityisesti vuorovaikutuksen vahvistamisesta asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Oph.fi-palveluun on koottu tietoa erilaisista mahdollisuuksista osallistua Opetushallituksen toiminnan ja palveluiden kehittämiseen. Lisäksi keväällä 2024 käynnistyvä Asiakaspulssi-uutiskirjeemme koostaa yhteen kaikille halukkaille tietoa erilaisista mahdollisuuksista vaikuttaa Opetushallituksen toiminnan ja palveluiden kehittämiseen.

– Haluamme varmistaa, että palvelumme vastaavat asiakkaidemme tarpeisiin ja että niiden käyttö on sujuvaa. Hyödynnämme palveluidemme kehittämisessä esimerkiksi palvelumuotoilun asiakaskeskeisiä menetelmiä ja saamiamme palautteita. Osallisuuden kokemus ja toimiva vuorovaikutus asiakkaidemme ja sidosryhmiemme kanssa ovat tässä avainasemassa, Opetushallituksen asiakaskokemuspäällikkö Elina Piskonen kertoo. 

Lisätietoja

  • johtaja Paula Merikko, Asiakkuudet ja tieto, p. 029 533 1783, paula.merikko [at] oph.fi
  • asiakaskokemuspäällikkö Elina Piskonen, p. 029 533 1114, elina.piskonen [at] oph.fi
  • asiakaspalvelupäällikkö Annika Grönholm, p. 029 533 1053, annika.gronholm [at] oph.fi