Uutinen

Uusien lukiodiplomien valmistelu käynnistyy

Ajankohtaista Lukiokoulutus Lukiodiplomi
Opetushallitus käynnistää kolmen uuden lukiodiplomin kehittämistyön. Tarkoituksena on kehittää uusia lukiodiplomeja sanataiteessa, tieteessä ja teknologiassa sekä yrittäjyydessä. Uusien lukiodiplomien kehittämiselle luo pohjaa se, että kuvataiteen, liikunnan ja musiikin lukiodiplomit poistuvat lukiodiplomitarjonnasta lukio-opintonsa 1.8.2027 aloittavilta opiskelijoilta. Ylioppilastutkintolautakunta valmistelee parhaillaan taito- ja taideaineiden ylioppilastutkinnon kokeita, jotka järjestetään ensimmäisen kerran syksyllä 2029.
Koristeellinen kuva.

Lukiodiplomit tarjoavat lukion opiskelijalle mahdollisuuden osoittaa erityistä osaamistaan ja harrastuneisuuttaan eri aineissa ja aineryhmissä. Opetushallitus kehittää kolme uutta lukiodiplomia vuosina 2026–2027. Uusien lukiodiplomien työnimet ovat sanataiteen lukiodiplomi, tiede ja teknologia -lukiodiplomi ja yrittäjyyden lukiodiplomi. Työ on osa vuonna 2024 alkanutta lukiodiplomijärjestelmän kehittämistyötä.

Opetushallitus uudistaa järjestelmää, jotta lähitulevaisuudessa lukiodiplomien suorittaminen olisi mahdollista lukioissa nykyistä laajemmin, niiden suorittaminen olisi opiskelijalle sujuvaa ja lukiodiplomeja myös hyödynnettäisiin enemmän opiskelijavalinnoissa.

Opetushallituksen tavoitteena on antaa lukiodiplomeja koskeva muutosmääräys lukion opetussuunnitelman perusteisiin vuoden 2026 loppuun mennessä. Opetushallitus antaa uudet lukiodiplomien suoritusohjeet kevään 2027 aikana. Päivitetyt opetussuunnitelmat otetaan käyttöön lukioissa viimeistään 1.8.2027.

Kuvataiteen, liikunnan ja musiikin lukiodiplomit poistuvat lukiodiplomitarjonnasta lukio-opintonsa 1.8.2027 aloittavilta opiskelijoilta. Ylioppilastutkintolautakunta on aloittanut taito- ja taideaineiden ylioppilaskokeiden valmistelun, ja ne järjestetään ensi kertaa syksyllä 2029.

Opetushallitus käynnisti lukiodiplomijärjestelmän kehittämisen vuonna 1995. Edellisen kerran lukiodiplomitarjontaan tehtiin muutoksia vuonna 2004. Järjestelmää uudistetaan tälläkin kertaan tiiviissä yhteistyössä lukioiden, yliopistojen ja muiden sidosryhmien kanssa. Kehittämisen yhteydessä yhdenmukaistetaan myös lukiodiplomien järjestämisen lähtökohtia ja arvioinnin linjauksia. Valmisteilla olevat kehittämis- ja päivitystyön yhteiset linjaukset koskevat lukiodiplomin rakennetta, arviointimenettelyä ja terminologiaa.

Uudistuksen tavoitteena vahvistaa lukiodiplomien merkitystä lukio-opinnoissa ja opiskelijavalinnoissa

Opetushallitus selvitti keväällä 2025 valmistelutyön tueksi koulutuksen järjestäjien, lukioiden ja muiden sidosryhmien näkemyksiä siitä, miten ja miksi lukiodiplomitarjontaa olisi uudistettava osana yleissivistävää lukiokoulutusta. Verkkokyselyssä saatiin yhteensä 83 vastausta. Ehdotuksia uusiksi lukiodiplomeiksi tuli yhteensä 27.

Eniten mainintoja keräsivät sanataiteeseen, teknologiaan, yrittäjyyteen ja sirkustaiteeseen l iittyvät lukiodiplomit. Vastauksia arvioitiin erityisesti lukiodiplomien järjestämisen edellytysten ja kehitysnäkymien kannalta . Opetushallituksen kyselyn tuloksista tuottaman raportin mukaan sanataiteen, teknologian ja yrittäjyyskasvatuksen erityistä osaamista ja harrastuneisuutta osoittavat lukiodiplomit toteuttaisivat monipuolisesti lukiokoulutukselle ja lukiodiplomeille asetettuja tavoitteita . Opetushallituksen kokonaisarvion perusteella näillä kolmella olisi parhaat lähtökohdat lukiodiplomien kehittämistyölle. Lisäksi tulevaisuuden näkymät kyseisten lukiodiplomien järjestämiselle lukioissa vaikuttivat kyselyn perusteella erityisen myönteisiltä.

Opetushallitus on arvioinut, kuinka hyvin uudet lukiodiplomit olisivat toteutettavissa valtakunnallisesti. Kokonaisarviossa on huomioitu lukiokoulutuksen yleissivistävä tehtävä, lukion opetussuunnitelman perusteet sekä koulutuksen järjestäjien ja lukioiden resurssit. Lisäksi arvioinnissa on hyödynnetty Opetushallituksen verkkokyselyn tuloksia sekä tunnistettu yhteiskunnallisia tarpeita.

Opetushallitus asettaa kullekin lukiodiplomille kehittämistyöryhmän alkuvuodesta 2026.

Opetushallitus kehittää lukiodiplomijärjestelmää lainsäädännön ja opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti niin, että eri oppiaineryhmissä tai oppiaineissa suoritettavat lukiodiplomit täydentävät lukion päättötodistuksen ja ylioppilastutkintotodistuksen osoittamaa osaamista. Siten myös uudet lukiodiplomit tarjoavat mahdollisuuksia osoittaa sellaista erityistä osaamistaan ja harrastuneisuutta, jota ei ole mahdollista osoittaa ylioppilastutkintoon sisältyvissä kokeissa.

Kysely yhteistyöstä ja osaamisen tunnustamisesta 28.11. asti

Opetushallitus on avannut tänään kyselyn yhteistyöstä lukiodiplomiopintojen järjestämisessä sekä osaamisen tunnustamisen ja hyväksilukemisen käytännöistä. Toivomme asiaan näkemyksiä koulutuksen järjestäjiltä, lukioilta, opiskelijoilta ja yhteistyöoppilaitoksilta. Kysely on auki 28.11. saakka. Käythän vastaamassa! Opetushallitus lähettää lukioille ja koulutuksen järjestäjille myös Opintopolun kautta tietoa kyselystä.

Lukiodiplomiseminaari tammikuussa 2026

Järjestämme 19.1.2026 Helsingissä maksuttoman lukiodiplomiseminaarin. Tilaisuudessa avataan kehittämistyön tähänastisia tuloksia. Seminaarissa käsitellään esimerkiksi uusien tukimateriaalien kokonaisuuksia, uusien lukiodiplomien kehittämistyön käynnistymistä ja tulevia muutoksia suoritusohjeisiin.

Lukiodiplomien kehittämistyön rinnalla seminaarin teemana on myös taito- ja taideaineiden ylioppilaskokeiden valmistelutyö ja sen tukeminen. Lukiodiplomiseminaarin ohjelma ja ennakkoilmoittautuminen avautuu marraskuussa tapahtumakalenterissamme.

Lisätietoja:

Opetusneuvos Mikko Hartikainen, mikko.hartikainen [at] oph.fi, p. 029 5331 058