Dialogi ja dialogisuus ovat jo kauan olleet tärkeitä käsitteitä kulttuurin, filosofian, tieteen ja yhteiskunnan eri aloilla. Dialogi on sanana arkisesti tuttu tarkoittaessaan kirjojen, näytelmien ja elokuvien vuoropuheluita. Kasvatuksessa dialogisuus viittaa erityislaatuiseen vuorovaikutukseen, jota luonnehtivat toisten kohtaaminen ja kommunikaation vastavuoroisuus. Opettaja voi kaivata dialogitaitoja pohtiessaan kasvatussuhteiden etiikkaa, ratkoessaan yllättäviä ristiriitatilanteita tai halutessaan monipuolistaa ja rikastaa luokkansa opetuskeskusteluja.
Opetussuunnitelmissa dialogisuuden periaatteita voi tunnistaa niin arvoissa ja tavoitteissa kuin monissa oppiaineissa. Perusopetuksen arvoperustassa esimerkiksi korostetaan oppilaan ainutlaatuista arvokkuutta ja annetaan lupaus kuuntelemisesta, yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta:
”Perusopetus perustuu käsitykseen lapsuuden itseisarvoisesta merkityksestä. Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Jokaisella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. Tässä oppilas tarvitsee kannustusta ja yksilöllistä tukea sekä kokemusta siitä, että kouluyhteisössä häntä kuunnellaan ja arvostetaan ja että hänen oppimisestaan ja hyvinvoinnistaan välitetään. Yhtä tärkeä on kokemus osallisuudesta ja siitä, että voi yhdessä toisten kanssa rakentaa yhteisönsä toimintaa ja hyvinvointia.” (POPS 2014)
Lukion sivistyksellinen arvoperusta tuo muun muassa esiin toisia kunnioittavan yhteisöllisen vuorovaikutuksen, joka antaa perustan tietämyksen karttumiselle ja eettisen harkinnan harjoittamiselle:
”Sivistys on yksilöiden ja yhteisöjen taitoa tehdä ratkaisuja eettisen pohdinnan, toisen asemaan asettumisen ja tietoon perustuvan harkinnan avulla. [...]
Jokainen lukio on yhteisö, jossa erilaisista taustoista tulevilla ihmisillä on mahdollisuus tunnistaa ja pohtia yhteisiä hyvän elämän arvoja ja periaatteita sekä oppia yhteistyöhön.” (LOPS 2019)
Nämä arvolähtökohdat ovat kasvatuksen ja opetuksen dialogisuuden ytimessä.
