Toiveista totta -työpaja - kohti omaa solidaarisuushanketta! (online)
Kenelle: Työpaja on suunnattu oman Solidaarisuushankkeen toteuttamisesta ja rahoituksen hakemisesta kiinnostuneille 18–30-vuotiaille. Rahoitusta voi hakea vähintään viiden nuoren porukka.
Työskentely tähtää 1. lokakuuta 2024 päättyvään rahoitushakuun ja avustuksen saatuaan oman projektin voi käynnistää 1.1.2025 alkaen.
Mitä: Onko teillä idea siitä, kuinka maailmaa muutetaan? Haluaisitteko elävöittää ja kehittää naapurustoa, järjestää esteettömän kaupunkikierroksen tai tarjota monikulttuurista pyöräpajatoimintaa? Oletteko saaneet sosiaalisen eristyksen ja etäyhteyksien aikana solidaarisuusidean, mutta resurssit idean toteuttamiseen vielä puuttuvat? Työpajassa rohkaisemme kaikkia lähtemään liikkeelle unelmista ja omasta, paremman maailman utopiasta. Pohdimme yhdessä sitä, millaisen muutoksen haluatte ideallanne saada aikaan ja keiden kanssa haluatte lähteä toteuttamaan tätä hyvän tekemisen vallankumousta. Tuettavien projektien tulee tapahtua Suomessa, tukea solidaarisuutta ja perustua eurooppalaisille perusarvoille.
Työpajat toteutetaan yhteistyössä Rauhankasvatusinstituutin ja Euroopan solidaarisuusjoukkojen kansallisen toimiston, Opetushallituksen, kanssa.
Miksi: EU tarjoaa tukea solidaarisuutta edistäville nuorten projekteille, Toiveista totta-pajat puolestaan auttavat tuen hakemisessa. Voitte saada vuoden kestävää hanketta varten jopa 7500 euroa Euroopan solidaarisuusjoukoilta. Lisäksi ryhmä voi pyytää itselleen coachin, joka saa palkkion ohjauksesta.
Toiveista totta -etätyöpajoissa esittelemme aiemmin toteutettuja projekteja, autamme hahmottelemaan ideasta projektisuunnitelman, selvennämme EU:n hakemusjargonia ja tarjoamme ammattilaisten tukea ja mentorointia hakemusten työstämiseen. Lisäksi osallistuvilla nuorilla on mahdollisuus pallotella asiantuntijoiden kanssa omaa ideaansa.
Milloin: Ensimmäinen työpaja "Ideat lentoon" päivä on 3.9. 2024 klo 17-19. Ilmoittaudu alla olevasta linkistä. Linkistä näet muut tapaamisajat.
Ensimmäiseen työpajaan voi osallistua pelkän idean kanssa. Voitte miettiä jo ennen ensimmäistä työpajaa seuraavia ideaanne liittyviä kysymyksiä:
- Millaisen muutoksen haluatte saada aikaan idealla? Tuettavien hankkeiden pitää olla paikallisia, tukea solidaarisuutta ja perustua eurooppalaisille perusarvoille.
- Keiden kanssa haluatte toteuttaa ideanne? Hanketta pitää olla tekemässä vähintään viiden nuoren (18–30-v.) porukka. Tukena voi olla esimerkiksi kunnan nuorisopalvelut, järjestö tai seurakunta.
- Katso hakemukseen tähtäävien työpajojen tarkempi aikataulu alla olevasta linkistä.
Lisätietoa pajoista Kati Inkinen etunimi.sukuimi [at] oph.fi puhelin 0295 338 508