

Erasmus+ -ohjelmaan osallistuminen halutaan mahdollistaa yhä useammalle yksilölle ja laajemmille kohderyhmille. Ohjelmassa helpotetaan ohjelmaan osallistumista, jotta uudet toimijat, pienet organisaatiot ja henkilöt, jotka eivät muuten osallistuisi, voivat hyötyä ohjelman tarjoamista mahdollisuuksista.
Hanketoimintaa edistävät toimintatavat osallisuuteen ja moninaisuuteen liittyvissä Erasmus+ -yhteistyöhankkeissa
Yhteistyö ja yhteinen suunnittelu on tärkeää
Osallistaminen hankkeen ohjaavana periaatteena, oppijoiden vahva rooli aktiivisina toimijoina ja heidän osallistamisensa hankkeen suunnitteluun, toimintaan ja seurantaan mainittiin hankkeiden keskeisenä vahvuutena. Osallisuutta ja moninaisuutta vahvistettiin kokemuksellisen oppimisen ja uusien opetusmenetelmien avulla hankkeille asetettujen tavoitteiden suuntaisesti.
Yhteisten opintokokonaisuuksien suunnittelu ja käyttöönotto vahvisti hanketoimijoiden välistä yhteistyötä ja sitoutumista. Hanketoimijat totesivat pienten, yhteisten arjen tekojen vaikuttavan myönteisesti hankkeeseen. Eri sektoreiden ja sidosryhmien välisen yhteistyön koettiin vahvistavan hankkeen etenemistä.
Vuorovaikutusta niin kasvokkain kuin verkkoympäristössä
Partnereiden tapaaminen, liikkuvuus ja vuorovaikutus muiden kulttuurien kanssa oli olennaista hankkeen sisällön ja kokemuksellisen oppimisen näkökulmasta. Suunnitelmallista sisäistä ja ulkoista viestintää ja yhteydenpitoa hanketoimijoiden ja sidosryhmien välillä pidettiin tärkeänä hankkeen toiminnalle. Verkkoympäristössä tehty, yhdessä suunniteltu ja yhteistyötä tukeva toimintakulttuuri edisti hanketoimintaa ja hankkeen tavoitteiden saavuttamista.
Hanketoimijoiden näkemyksen mukaan käytännön ja tutkimuksen välinen yhteistyö edisti hanketyötä. Erasmus+ -yhteistyöhankkeiden kaikkien neljän painopistealueen sisällyttämisen hankesuunnitelmaan mainittiin parantavan hankkeen vaikuttavuutta ja kokonaiskuvaa.
Hanketoimijoiden suositukset osallisuuden ja moninaisuuden lisäämiseksi
Selvityksen perusteella pienillä toimenpiteillä voi vaikuttaa merkittävästi osallisuuden ja moninaisuuden edistämiseen. Aktiivinen osallistuminen toimintaan nähdään tärkeänä, erityisesti lapsen ikä- ja kehitystasoa vastaavan vuorovaikutuksen kautta, joka on osoittautunut tehokkaaksi opetusmenetelmäksi myös nuorimmille oppijoille.
Hanketoimijat suosittelevat resurssien lisäämistä, vaihtojaksojen tarjoamista, Erasmus+ -ohjelman täyden potentiaalin hyödyntämistä, yhteistyön jatkamista eri sektoreiden välillä ja konkreettisten toimien sekä kestävien verkostojen luomista. Erasmus+ nähdään tärkeänä osallisuuden, moninaisuuden ja rauhan rakentajana.
Hankkeessa alettiin muodostaa pysyvää, jatkuvaa verkostoa, ei vain hanketta, joka loppuu aikanaan.
Hanketoimija, työpajapäivä syyskuu 2023
Yhteistyöllä konkreettisia toimia ja muutoksia
Erasmus+ -yhteistyöhankkeissa kehitetyt ideat on integroitu opetussuunnitelmiin, keskittyen hyvinvointiin ja yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen. Erityisen tuen opiskelijat ovat esimerkiksi käynnistäneet yrittäjyystoimintaa oppilaitoksissa. Opetussuunnitelmia on arvioitu, sovellettu ja päivitetty vastaamaan paremmin monimuotoisuuden tarpeisiin esimerkiksi suunnittelemalla uusia opintoväyliä ja hyödyntämällä sekaryhmiä. Asiakkaat on otettu mukaan palveluiden suunnitteluun osallisuuden lisäämiseksi, samalla kun opetus- ja ohjaushenkilöstöä on valmennettu erityistä tukea tarvitsevien oppijoiden opettamisessa ja työelämätietoisuudessa.
Kehittäminen lähti tarpeesta jokaisen osallistuvan organisaation tarpeet huomioiden.
Hanketoimija, työpajapäivä syyskuu 2023
Hankkeissa toteutettiin konkreettisia toimia, luotiin verkostoja ja käytettiin verkko-opetusta osallisuuden ja moninaisuuden edistämiseksi. Osallisuutta ja moninaisuutta käsiteltiin eri näkökulmista, ja oppijoilla oli aktiivinen rooli.
Syvällistä ymmärrystä, ammatillista kehittymistä ja kestäviä verkostoja
Osallistujat kokivat saaneensa syvällisemmän ymmärryksen osallisuudesta ja moninaisuudesta, luoneensa kestäviä suhteita ja verkostoja sekä itsenäistyneensä. Erasmus+ -yhteistyöhankkeet ovat innostaneet ja kannustaneet uusien opetus- ja valmennusmenetelmien käyttöönottoon, vahvistaneet positiivista pedagogiikkaa ja lisänneet tietoisuutta erilaisten kohderyhmien tarpeista.
Kansainvälisen yhteistyön avulla osallistujat ovat saaneet arvokasta kokemusta kansainvälisestä vuorovaikutuksesta ja kulttuurisesta moninaisuudesta, kasvaneet ammatillisesti ja luoneet kestäviä verkostoja.
Toiveissa yhä konkreettisempia toimia ja yhteistyön tiivistämistä
Haasteina hanketoimijat mainitsivat komission järjestelmät, korona-aikaan liittyvät muutokset ja hankekumppaneiden erilaiset aikataulut. Nuoret kaipasivat konkreettisia toimia osallisuuden ja moninaisuuden edistämiseksi.
Hanketoimijat suosittelevat hyödyntämään kaikki Erasmus+ -ohjelman mahdollisuudet, jatkamaan yhteistyötä eri sektoreiden välillä ja panostamaan konkreettisiin toimiin sekä kestävien verkostojen luomiseen.
Erasmus+ tärkeänä osallisuuden, moninaisuuden ja rauhan rakentajana
Erasmus+ -yhteistyöhankkeet ovat vaikuttaneet onnistuneesti osallisuuden ja moninaisuuden edistämiseen, monipuolistaneet opetusta ja opetussuunnitelmia, esimerkiksi uusien opintoväylien ja opetusmenetelmien myötä, sekä edistäneet innovatiivisia käytäntöjä. Oppilaitokset ovat muun muassa tarkistaneet opetussuunnitelmiaan ja opetuksen käytännön toteutusta, ja oppijoiden osallistumismahdollisuuksia on lisätty. Kansainvälinen yhteistyö on tuonut lisäarvoa toimintaan ja mahdollistanut osallistumisen uusiin hankkeisiin. Moninaiset kumppanit ovat rikastuttaneet keskusteluja ja tarjonneet erilaisia näkökulmia monimuotoisuuteen.
Oman organisaation vahvuudet nousevat eri lailla esiin, kun vertaa muihin organisaatioihin.
Hanketoimija, työpajapäivä syyskuu 2023
Osallistujille kansainvälinen yhteistyö on merkinnyt mahdollisuutta ammatilliseen kasvuun ja oman organisaation toiminnan tarkasteluun kansainvälisestä näkökulmasta. Tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen edellyttää avointa ja jatkuvaa yhteistyötä eri toimijoiden ja sektoreiden kesken osallisuuden ja moninaisuuden lisäämiseksi.
Hankkeiden pysyvät vaikutukset ja merkitykselliset lähestymistavat
Hankepartnereiden yhteinen arvopohja koettiin tärkeänä vahvistavana tekijänä Erasmus+ -yhteistyöhankkeissa. Hankkeista on jäänyt partneriorganisaatioiden välisten verkostojen ja yhteistyösuhteiden lisäksi henkilökohtaisia kontakteja. Sektorien välinen yhteistyö, yritysyhteistyö sekä koulutuksen ja tutkimuksen välinen yhteistyö on ollut merkityksellistä ja siitä on myönteisiä kokemuksia. Hankkeissa korostui konkretia ja kokemuksellinen oppiminen.
Erasmus+ -yhteistyöhankkeiden pysyvinä vaikutuksina mainittiin muun muassa
- painopistealueiden jatkuva kehittäminen edelleen ottamalla sidosryhmät vahvemmin mukaan toiminnan suunnitteluun
- hankkeissa syntyneiden ideoiden soveltaminen opetussuunnitelmaan
- uusien opetus- ja valmennusmenetelmien käyttöönotto hankkeiden päättymisen jälkeen
- opetussuunnitelmien ja opetuksen käytännön toteutuksen tarkistaminen oppilaitoksissa
- oppijoiden osallistumismahdollisuuksien lisääminen
- henkilöstön ammatillisen kehittymisen tukeminen ja oppilaitoksen arvopohjan vahvistaminen
- osallisuuden ja moninaisuuden integroiminen organisaatioiden toimintasuunnitelmiin osaksi jokapäiväistä arkea
Hanketoimijat ovat jatkaneet osallisuuden ja moninaisuuden edistämistä ja yhteistyö hanketoimijoiden välillä on jatkunut myös hankkeen jälkeen. Hankkeissa kehitettyä oppimateriaalia käytetään ja kursseja toteutetaan edelleen useiden partnereiden toimesta. Hankepartnereiden yhteistyö on vahvistunut osaamista jakamalla.
Hankkeiden päättymisen jälkeen on tiedostettu, mitä vielä on tehtävä tavoitteiden edistämiseksi ja erilaisten kohderyhmien tavoittamiseksi. Osallisuuden ja moninaisuuden tavoitteet on asetettu ja sisällytetty organisaation toimintaan pysyvästi. Useat selvitykseen osallistuneet hanketoimijat ovat hakeutuneet mukaan uuteen Erasmus+ -hankkeeseen tai käynnistäneet jatkohankkeen.
Kansainvälisissä yhteistyöhankkeissa, kuten Erasmus+ -hankkeissa, on mahdollista edistää osallisuutta ja moninaisuutta sekä ohjelman kaikkia yhteisiä eurooppalaisia painopistealueita. Osallisuus ja moninaisuus tulee nostaa keskiöön paikallisessa ja kansainvälisessä toiminnassa elinvoimaisen ja saavutettavan tulevaisuuden takaamiseksi tuleville sukupolville.