Hyppää pääsisältöön
Taimia henkilöiden käsissä.

Erasmus+ -ohjelma on yksi EU:n keskeinen väline ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä koskevien tietojen, taitojen ja asenteiden luomisessa. Ohjelma kannustaa valitsemaan vähäpäästöisiä matkustustapoja, tekemään ympäristövastuullisia valintoja kaikessa toiminnassa sekä tukevat ilmasto- ja ympäristökysymyksiin liittyvän tiedon ja osaamisen jakamista ja kehittämistä.

Hanketoimintaa edistävät toimintatavat ympäristövastuullisuuteen liittyvissä Erasmus+ -yhteistyöhankkeissa

Yhteistyö ja yhteinen suunnittelu on tärkeää

Ympäristövastuullisuutta edistettiin oppijoiden aktivoimisella kokemuksellisen oppimisen ja uusien opetusmenetelmien avulla asetettujen tavoitteiden suuntaisesti. Yhteisten opintokokonaisuuksien suunnittelu ja käyttöönotto vahvisti hanketoimijoiden välistä yhteistyötä ja sitoutumista.

Hanketoimijat totesivat pienten, yhteisten arjen tekojen vaikuttavan myönteisesti hankkeeseen. Eri sektoreiden ja sidosryhmien välisen yhteistyön koettiin vahvistavan hankkeen etenemistä.

Vuorovaikutusta niin kasvokkain kuin verkkoympäristössä

Partnereiden tapaaminen, liikkuvuus ja vuorovaikutus muiden kulttuurien kanssa oli olennaista hankkeen toiminnalle ja tavoitteiden saavuttamiselle. Suunnitelmallista sisäistä ja ulkoista viestintää ja yhteydenpitoa hanketoimijoiden ja sidosryhmien välillä pidettiin tärkeänä hankkeen toiminnalle. Verkkoympäristössä tehty, yhdessä suunniteltu ja yhteistyötä tukeva toimintakulttuuri edisti hanketoimintaa ja hankkeen tavoitteiden saavuttamista.

Hanketoimijoiden näkemyksen mukaan myös käytännön ja tutkimuksen yhdistäminen edisti hanketyötä. Erasmus+ -yhteistyöhankkeiden kaikkien neljän painopistealueen sisällyttäminen hankesuunnitelmaan paransi hankkeen vaikuttavuutta ja kokonaiskuvaa.

Piirroskuva henkilöistä tekemässä yhteistyötä.

Hanketoimijoiden suosituksia ympäristövastuullisuuden edistämiseksi

Erasmus+ -yhteistyöhankkeissa korostettiin ympäristöasioiden ja ilmastonmuutoksen torjunnan keskeistä roolia ihmiskunnan tulevaisuudelle. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja nuorten ilmastoahdistus luovat tarpeen kestävän kehityksen ja ympäristövastuullisuuden opetukselle.

Hanketoimijoiden kokemuksen perusteella kestävän kehityksen ja ympäristövastuullisuuden opetuksessa havaittiin tarve elvyttää kiinnostusta rikkaaseen, mielekkääseen ja toiminnalliseen työskentelyyn ympäristöllisen, taloudellisen, kulttuurisen ja sosiaalisen kestävyyden parissa. Uusien opetusmenetelmien ja käytänteiden kehittäminen kestävyysosaamisen edistämiseksi lisäsi opettajien osaamista ja motivoinut oppijoita toimimaan kestävän tulevaisuuden puolesta.

Nuorten ilmastoahdistukseen tepsii toiminnalliset menetelmät ja tulevaisuuteen suuntaava näkökulma.

Hanketoimija, työpajapäivä syyskuu 2023

Hankkeessa on syntynyt ehdotuksia nuorilta politiikoille vastuullisuuden kehittämiseen liittyen esimerkiksi ruokahävikin seurantaan ja vähentämiseen.

Hanketoimija, työpajapäivä syyskuu 2023

Vanhempien aktiivista osallistumista ja monipuolisia opetusmenetelmiä ja työkaluja

Hankkeissa kiinnitettiin huomiota myös vanhempien aktiiviseen osallistumiseen kestävän tulevaisuuden periaatteiden toteuttamisessa. Käytetyt oppimateriaalipaketit, roolipelimallit ja opetusmenetelmät edistivät kestävän kehityksen opetusta. Useissa hankkeissa hyödynnettiin digitaalisia pelejä, joiden avulla oppijat voivat suunnitella kestävän kehityksen toimia yhteisöissään. Samalla edistetään kriittistä ajattelua sekä sosiaalisia ja digitaalisia taitoja, joita nykypäivän koulujen opetussuunnitelmat ja työelämä edellyttävät.

Nuorille mahdollisuuksia ympäristötekoihin arjessa

Hanketoimijat kannustavat oppijoita aktiiviseen ympäristötoimintaan ja korostavat kansainvälisen yhteistyön merkitystä kulttuurien ymmärtämisessä, vuorovaikutuksessa ja kielitaidon kehittämisessä. Ympäristövastuullisuuden edistämisen yhteydessä hankkeissa tuotiin esiin myös muiden kuin ihmisten oikeudet, kuten ekosysteemin, eläinten ja maiseman oikeudet.

Nuoret ovat samanlaisia ympäri Eurooppaa ja kaikki kiinnostuneita ympäristöasioista

Hanketoimija, työpajapäivä syyskuu 2023

Nuorille halutaan tarjota mahdollisuus siirtyä ympäristötietoisuudesta konkreettisiin ympäristötekoihin, ja heitä kannustetaan näkemään ympäristövastuullisuuden laaja merkitys lapsuudesta lähtien. Hanketoimijat painottavat tarvetta luoda jokapäiväiseen arkeen reitti ilmastotietoisuudesta toimintaan ja tuoda esille merkityksellisiä tapoja edistää kestävää kehitystä.

Lapsista tuli aktiivisia toimijoita, ja kestävä kehitys tuli osaksi päiväkodin arkea.

Hanketoimija, työpajapäivä syyskuu 2023

Kansainvälinen yhteistyö ympäristönsuojelemisessa kasvattaa toivoa ja ymmärrystä siitä, että emme Suomena toimi yksin. Ymmärrys siitä, että olemme osa suurta kokonaisuutta, innostaa entistä enemmän toimimaan.

Hanketoimija, työpajapäivä syyskuu 2023

Hankkeiden pysyvät vaikutukset ja merkitykselliset lähestymistavat

Hankepartnereiden yhteinen arvopohja koettiin tärkeänä vahvistavana tekijänä Erasmus+ -yhteistyöhankkeissa. Hankkeista on jäänyt partneriorganisaatioiden välisten verkostojen ja yhteistyösuhteiden lisäksi henkilökohtaisia kontakteja. Sektorien välinen yhteistyö, yritysyhteistyö sekä koulutuksen ja tutkimuksen välinen yhteistyö on ollut merkityksellistä ja siitä on myönteisiä kokemuksia. Hankkeissa korostui konkretia ja kokemuksellinen oppiminen.

Erasmus+ -yhteistyöhankkeiden pysyvinä vaikutuksina mainittiin muun muassa

  • painopistealueiden jatkuva kehittäminen edelleen ottamalla sidosryhmät vahvemmin mukaan toiminnan suunnitteluun ja muotoiluun
  • hankkeissa syntyneiden ideoiden hyödyntäminen hankkeiden päättymisen jälkeen
  • opetussuunnitelmien ja opetuksen käytännön toteutuksen tarkistaminen oppilaitoksissa
  • uusien ja hankkeissa kehitettyjen opetus- ja valmennusmenetelmien sekä oppimateriaalien käyttöönotto useiden partnerien toimesta
  • oppijoiden osallistumismahdollisuuksien lisääminen
  • henkilöstön ammatillisen kehittymisen tukeminen ja oppilaitoksen arvopohjan vahvistaminen
  • ympäristövastuullisuuden, kierrätyksen ja luontosuhteen parantamisen jatkaminen vielä hankkeen jälkeenkin
  • julkisten kulkuneuvojen käytön lisääminen liikkuvuuksissa ja kaikissa mahdollisissa tilanteissa
  • paperinkäytön vähentäminen, etäpalavereiden järjestäminen, veden kulutuksen ja puhtauden tarkempi huomioiminen
  • kestävää tulevaisuutta edistävien rakenteiden luominen osallistuneisiin organisaatioihin
  • kestävän tulevaisuuden ja ympäristövastuullisuuden integroiminen organisaatioiden toimintasuunnitelmiin osaksi jokapäiväistä arkea
Piirroskuva henkilöistä ympäristövastuullisuuteen liittyvässä yhteistyössä.

Yhteistyö hanketoimijoiden välillä on jatkunut myös hankkeen jälkeen, ja toimijoiden yhteistyö on vahvistunut osaamista jakamalla. Hankkeiden päättymisen jälkeen on tiedostettu, mitä vielä on tehtävä tavoitteiden edistämiseksi ja erilaisten kohderyhmien tavoittamiseksi. Ympäristökasvatus ja kestävän kehityksen tavoitteet on sisällytetty organisaatioiden toimintaan pysyvästi. Useat selvitykseen osallistuneet hanketoimijat ovat hakeutuneet mukaan uuteen Erasmus+ -hankkeeseen tai käynnistäneet jatkohankkeen.

Kansainvälisissä yhteistyöhankkeissa, kuten Erasmus+ -hankkeissa, on mahdollista edistää ja rakentaa yhdessä kestävää tulevaisuutta ja edistää ohjelman kaikkia yhteisiä eurooppalaisia painopistealueita. Ympäristövastuullisuus tulee nostaa keskiöön paikallisessa ja kansainvälisessä toiminnassa elinvoimaisen ja terveen tulevaisuuden takaamiseksi tuleville sukupolville.