Uutinen

Perusopetuksen tulevaisuus ja arvioinnin kehittäminen esillä Educassa – tule keskustelemaan asiantuntijoidemme kanssa!

Ajankohtaista
Opetushallitus on mukana kasvatus- ja opetusalan suurtapahtumassa Educa2023-messuilla kahdella osastolla sekä kotimaisella että kansainvälisellä ohjelmalla. Tule kuuntelemaan asiantuntijoidemme puheenvuoroja muun muassa perusopetuksen tulevaisuudesta ja arvioinnista sekä tapaamaan heitä keskustelutuokioiden merkeissä osastoillemme 6m60 ja 6p35 (Hörnan).
Mies seisoo etualalla ja katsoo ylöspäin. Hänellä on päässään headset. Taustalla näkyy yleisöä istumassa.

Educa-messut on parin vuoden tauon jälkeen oiva tilaisuus keskustella kasvatuksen ja koulutuksen ajankohtaisista kysymyksistä ja kohdata kollegoita. Educa on avoinna perjantaina 27.1. klo 10–19 ja lauantaina 28.1. klo 10–17.

Tänä vuonna Educassa on lähes 200 ohjelmanumeroa ja esiintyjiä messuilla noin 450. Opetushallitus tarjoaa molempina messupäivinä ohjelmia, joissa syvennytään kasvatuksen, koulutuksen, jatkuvan oppimisen sekä kansainvälisyyden päivänpolttaviin näkökulmiin.

Päämessuosastomme (6m60) teemana on pitkän korona-ajan jälkeen Kohtaamisia, ja odotamme näkevämme monia teistä kasvokkain. Toivomme aitoa dialogia sekä ajatustenvaihtoa haastavistakin aiheista.

#OPHVaikuttaa – katse tulevaan

Perjantain ohjelmamme Mihin menet, perusopetus? nostaa panelistien vastattavaksi kiperiä kysymyksiä perusopetuksen tulevaisuudesta muun muassa opetussuunnitelmaprosessien, inkluusion ja digitalisaation näkökulmasta. Yksi panelisteista on Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhä, joka on paikalla Educassa molempina messupäivinä.

Vuoden 2014 jälkeen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin on tullut kymmenkunta muutosta esimerkiksi A1-kieleen, eri uskontojen oppimääriin, arviointiin, oppilaanohjaukseen, turvallisuuteen ja opiskeluhuoltoon. Tulevalla hallituskaudella voi myös olla odotettavissa muutoksia.

– Meidän on pohdittava, miten perusopetusta kaikille yhteisenä kouluna olisi kehitettävä. Perusopetuksella voi olla monta suuntaa ja ristikkäisiä odotuksia on paljon, arvioi paneelin juontajana toimiva opetusneuvos Päivi Nilivaara.

Tarjoamme Educassa myös tuoretta tietoa perusopetuksen opetussuunnitelmaperusteiden arviointia koskevista täsmennyksistä. Kaksikielisessä esityksessä Arvioinnin yhdenvertaisuuden kehittäminen tarkastelemme muun muassa arvioinnin pitkäjänteistä kehittämistä ja periaatteita sekä arviointikriteereiden käyttöä oppilaan oppimisen ja osaamisen arvioinnissa.

– Olemme tarkentaneet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden arviointiosuutta valmistelemalla 6. vuosiluokan lukuvuosiarvioinnin kriteerit arvosanoille 5, 7, 9 ja täsmentäneet arvosanan 8 aikaisempia kriteerejä, kertoo opetusneuvos Marjo Rissanen.

Muita aiheita esityksissämme ovat muun muassa tukemme kasvatuksen ja koulutuksen järjestäjille monihäiriötilanteessa, kestävä hyvinvointi sekä kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu.

Osastollamme tapahtuu

Päämessuosastollamme lähellä Opettajan olohuonetta voit tavata asiantuntijoitamme ja keskustella heidän kanssaan sinua kiinnostavista teemoista. Paikalla on muun muassa digitaitojen, koulutusviennin, kriiseihin varautumisen, kestävyyskasvatuksen, digitaalisen osaamisen ja ePerusteet-palvelumme osaajia. Löydät tarkan aikataulun aiheineen tutulta Educa-sivultamme.

Kun vierailet osastollamme, saat tietoa myös koulujen ja oppilaitosten kansainvälistymismahdollisuuksista, Erasmus+- ja Nordplus-ohjelmista sekä tilaisuuden tutustua OPH Oppimateriaalit -kustantamomme uusimpiin oppimateriaaleihin. 

Lisäksi kerromme messujen aikana innostavista ja aktivoivista tavoista edistää oppilaiden digiosaamista digitaalisen osaamisen kuvausten mukaisesti sekä tulevista koulutuksistamme, kuten webinaarisarjasta, jossa tarkastellaan opetussuunnitelmien perusteiden pohjalta ajankohtaisia varhaiskasvatuksen ja esi- ja perusopetuksen teemoja. 

Seuraa meitä tapahtuman aikana Twitterissä: #Educa2023 #OPHVaikuttaa #IntohimonaOppiminen 

Lisätiedot: