Hyppää pääsisältöön

Mental Health in Youth Work


Mental Health in Youth Work on Erasmus+ nuorisoalan ja Euroopan solidaarisuusjoukkojen kansallisten toimistojen välinen pitkäkestoinen yhteistyöhanke.
Pitkäkestoinen yhteistyöhanke tuo esiin nuorisotyöntekijöiden roolin nuorten hyvinvoinnin tukemisessa.

Mental Health in Youth Work -hanke antaa nuorisotyöntekijöille ja nuorille tilaisuuden tutustua mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Hankkeen aikana nuorisotyöntekijät oppivat näkemään mielenterveyden myönteisenä voimavarana.

Hanke vaikuttaa seuraavilla alueilla:

  1. Tietoisuuden lisääminen, mielenterveyden käsitteen normalisointi sekä sen ajatuksen edistäminen, että mielenterveys on myönteinen voimavara
  2. Mielenterveyden lukutaidon kehittäminen ja nuorisotyöntekijöiden osaamisen lisääminen
  3. Nuorten osallisuuden mahdollistaminen ja vertaisten hyödyntäminen mielenterveyden edistämistyössä
  4. Mielenterveyttä käsittelevien hankkeiden määrän kasvattaminen Euroopan Unionin nuoriso-ohjelmissa.

Projektikoordinaattori Paavo Pyykkönen kertoo Mental Health in Youth Work -hankkeesta englanniksi.