
Tervetuloa tutustumaan EU:n nuorisostrategiaan!
Edessäsi on menetelmäkokonaisuus, joka antaa avaimet EU:n nuorisostrategian käsittelyyn erilaisissa tilanteissa ja erilaisten kohderyhmien kanssa.
Nuorten näköisiä menetelmiä arvo- ja strategiakeskusteluun
Nuoret, arvot ja EU -menetelmät antavat
- kattavan kuvan EU:n nuorisostrategiasta vuosille 2019–2027
- mahdollisuuden peilata omia arvoja suhteessa nuorisotavoitteisiin
- välineitä tarkastella organisaation työtä suhteessa EU:n nuorisostrategiaan.
Kokonaisuus sisältää 3 ryhmätyönä toteutettavaa osiota:
- Julisteiden avulla perehdytte EU:n nuorisostrategian 11 nuorten arvoon eli nuorisotavoitteeseen.
- Tehtävien avulla tutustutte nuorisotavoitteiden toteutumiseen yksilöiden, organisaatioiden ja laajemmin koko yhteiskunnan tasolla.
- Pelihahmojen avulla kuulette nuorten äänen ja eläydytte erilaisten nuorten arkeen, haaveisiin ja haasteisiin sekä autatte heitä eteenpäin elämässä.
Näin käytät Nuoret, arvot ja EU -kokonaisuutta
Menetelmät soveltuvat käytettäväksi sekä aikuisten kesken että nuorten kanssa. Nuorten kanssa aihetta voi käsitellä esimerkiksi nuorisotoiminnassa, yhteiskuntaopin tunneilla tai vaikka osana kansainvälistä nuorisovaihtoa.
Lisäksi menetelmät soveltuvat erinomaisesti käytettäviksi henkilöstön kehittämis- ja suunnittelupäivissä tai nuoriso- ja kasvatusalan koulutuksissa ja verkostotapaamisissa.
Menetelmien avulla voi herättää arvokeskustelua tai tarkastella oman organisaation strategiaa ja toimintatapoja suhteessa eurooppalaisten nuorten ajatuksiin. Kulkeeko oma toimintanne EU:n nuorisostrategian kanssa samaan suuntaan? Näkyvätkö tavoitteet konkreettisina toimintatapoina työyhteisönne arjessa? Entä suomalaisessa yhteiskunnassa?
Kaikkien osioiden toteuttaminen kestää yhteensä noin 90 minuuttia, mutta voit muokata ja soveltaa kokonaisuutta juuri omaan tarpeeseesi sopivaksi. Yksi toimii ohjaajana ja muut voivat nauttia osallistumisesta. Löydät tältä sivulta kaikki tarvittavat tiedot ja materiaalit sekä seikkaperäiset ohjeet ohjaajalle ja osallistujille.
Tekijöinä lahtelaiset nuoret
Menetelmäkokonaisuus on toteutettu yhteistyössä Lahden nuorisopalveluiden draamapajan kanssa. Halusimme kuulla, mitä nuoret ajattelevat EU:n nuorisostrategiasta. Miten he tekisivät näkyväksi siinä esitettyjä arvoja ja tavoitteita?
Nyt on sinun vuorosi! Osallistu ja puntaroi, mitä eurooppalaiset nuorisotavoitteet merkitsevät sinulle, organisaatiollesi ja yhteisöllesi.
Millaisia ajatuksia EU:n nuorisostrategia herättää? Liity keskusteluun!
EU:n nuorisostrategia pohjautuu vuosina 2017–2019 nuorisodialogiprosessin (EU Youth Dialogue) yhteydessä eurooppalaisilta nuorilta kerättyihin nuorisotavoitteisiin.
Toivomme, että kerrot ajatuksista ja tunteista, joita EU:n nuorisostrategia ja tämä menetelmäkokonaisuus herättävät. Osallistuessasi keskusteluun sosiaalisessa mediassa käytä hastageja
#EUYouthStrategy ja #EUYouthGoals.
Lisätiedot ja palaute
Tarvitsetko apua menetelmien toteuttamisessa tai haluatko antaa Nuoret, arvot ja EU -kokonaisuudesta palautetta?
Ota yhteyttä: Jutta Kivimäki
Ohjaajan tietopaketti

Ohjaajan startti
Tästä löydät yleisiä ohjeita, joilla pääset alkuun.

Osio 1: Johdatus nuorisostrategiaan
Osallistuja perehtyy julisteiden avulla EU:n nuorisostrategian 11 nuorten arvoon.

Osio 2: Minä ja strategia - Yleiset ohjeet
Osallistuja tutustuu nuorisostrategian arvoihin yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasolla.

Osio 2: Minä ja strategia - Arvoympyrä
Arvoympyrän avulla osallistuja peilaa nuorisostrategian arvoja omiinsa ja saa selville, mitkä arvot ovat hänelle merkityksellisimpiä.

Osio 2: Minä ja strategia - Swot-analyysi
Swot-analyysitehtävässä osallistuja pohtii organisaatiotaan sen arvon pohjalta, jonka hän valitsi tasolla 1 julisteita tutkiessaan.

Osio 2: Minä ja strategia - Keholliset patsaskuvat
Kehollisten patsaskuvien tehtävässä osallistujaparit voivat tutkia arvoja henkilökohtaisella tai organisaation tasolla.

Osio 3: Nuoren ääni ja nuorisostrategia pelinä - Ohjeita ja pelin eteneminen
Tässä vaiheessa osallistujat pääsevät pelaamaan. Auta heitä aktiivisesti ja pidä huolta ajankäytöstä.

Pelin lopetus: Kysymyksiä ja yhteenveto
Kun ryhmät ovat tehneet tehtävänsä, esitä heille kokoavia kysymyksiä. Tilaisuuden päätteeksi tee lyhyt yhteenveto.
Osallistujan tietopaketti ja pelihahmot

Näillä ohjeilla onnistut
Tästä löydät kuvaukset ja pikaohjeet kaikkien tehtäväosioiden tekemiseksi. Onnea matkaan!

Barja
Barja haluaa vaikuttaa politiikassa ja muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi. - oph.fi/barja

Cosmo
Cosmo haluaa löytää töitä ja lähteä Saksaan, koska pitää linnoista. - oph.fi/cosmo

Hanski
Hanski haluaa sirkuskouluun ja mielekästä tekemistä arkeensa. - oph.fi/hanski

Josa
Josa haluaa päästä opiskelemaan lääketieteelliseen sekä suojella ympäristöä. - oph.fi/josa

Jules
Jules haluaa perustaa tanssistudion ja päästä naimisiin kumppaninsa kanssa. - oph.fi/jules
Me rakensimme tämän
På svenska / In English

Gå till Ungdomar, värden och EU
www.oph.fiHär finns webbplatsen på svenska.

Go to Young people, values and EU
www.oph.fiPlease find here this site in English.