Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuki
Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuki tarkoittaa ratkaisuja, joita lapsi tarvitsee oppimisessa ja opetukseen osallistumisessa. Kaikissa esiopetusryhmissä tulee toteuttaa oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyjä osana esiopetuksen perustoimintaa.
Perusopetuslain mukaan lapsella on oikeus saada oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tukea, kun hän sitä tarvitsee. Kun tuen tarve havaitaan, esiopetuksen järjestämispaikan eli koulun tai päiväkodin on tarjottava sitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa lapsen omassa ryhmässä. Ryhmässä annettava tuki voi olla yleistä tukiopetusta, opetuskielen tukiopetusta tai erityisopettajan antamaa opetusta muun opetuksen yhteydessä. Jos ryhmässä annettava tuki ei ole riittävää, lapsi voi saada myös henkilökohtaista tukea. Tämä voi olla esimerkiksi säännöllistä erityisopettajan opetusta pienryhmässä. Henkilökohtaiseen tukeen voivat kuulua myös tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erilaiset apuvälineet.
Tämän sivuston sisältöä päivitetään säännöllisesti.
Pikalinkit
- Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014), voimaan 2025 (ePerusteet)
- Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet – muutokset 1.8.2025 alkaen (videosarja, YouTube)
- Valtionosuudet sivulta tietoa mm. oppimisen tukeen liittyvästä tiedonkeruusta
- Perusopetuksen oppimisen ja koulunkäynnin tuki
- Lapsen tuki varhaiskasvatuksessa
Uutisia oppimisen tuesta
Uutinen
Jokaisella on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön
Uutinen
Esi- ja perusopetuksen päivitetyt ja uudet mallilomakkeet on julkaistu
Uutinen
Oppimisen tuen toimeenpano jatkuu esi- ja perusopetuksessa
Uutinen
Oppimisen tuen lomakkeita päivitetään, lisäVALO- ja JOPO-suunnitelmien mallilomakkeet tulossaPerustietoa oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuesta
Alla olevasta linkistä löydät usein kysyttyjä kysymyksiä.
Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt, ryhmäkohtaiset tukimuodot ja lapsikohtaiset tukitoimet
Esiopetuksen poikkeava järjestäminen lapsen tuen tarpeesta tai terveydentilasta johtuvasta syystä
Yhteistyö esiopetuksessa
Moniammatillinen yhteistyö on keskeistä lapselle sopivien oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyjen sekä ryhmäkohtaisten tukimuotojen ja lapsikohtaisten tukitoimien suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi. Monialaisella yhteistyöllä tarkoitetaan eri hallinnonalojen ammattilaisten yhteen kokoavaa ja niiden rajat ylittävää toimintaa ja yhteistyötä.
Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tukeen liittyviä hyödyllisiä julkaisuja ja koulutuksia
Kysyttävää oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuesta?
Voit lähettää meille kysymyksesi sähköpostiosoitteeseen esiopetus@oph.fi
Oppimisen tukeen ja esiopetukseen liittyviä blogeja
Blogi
Käyttäytymisellä reagoivien lasten tarpeisiin voidaan vastata kouluissa ja päiväkodeissa
Blogi
Dialogi ja johtajuus tukevat uuden oppimisen tuen toimintakulttuurin rakentamista
Blogi
Oppimisen tukemisessa teot ratkaisevatTulossa olevia webinaareja oppimisen tuesta esiopetuksessa
Tapahtuma
Tapahtuma
Tapahtuma
Verkosto tukena oppimisen tuen koordinoinnissa ja kehittämisessä
Opetushallituksen koordinoima kaksikielinen Purje-Seglet -verkosto tukee paikallisia varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen järjestäjiä oppimisen tuen koordinoinnissa ja kehittämisessä
Purje-verkosto